Maastavedossa uusi ennätys 245kg

16.11.2016 - 12:06

Tänään tuli jatkettua oikeastaan eilistä. Minulla oli suunnitelmissa yrittää tänään nostella maastavedossa isoilla painoilla kun kolmena viime viikkona olen kuitenkin saanut tehtyä 200kg painoilla kahden toiston sarjoja. Tämän pohjalta ajattelin tänään kokeilevani 220kg - 240kg painoilla. Ihan päivän kunnon mukaan. Tietenkin eilinen penkkiennätys yritys epäonnistuminen painoi sinällään hieman takaraivossa etten olisi ihan kunnossa kunnon painojen osalta. Tietenkin kun vertaa eilistä ja tätä päivää niin tämän päivän etuna oli kuitenkin kolmen viikon maastaveto aamutreenit.

Kun olen kolmena viime viikkona tehnyt aamu kuntoon verrattuna isoilla painoilla maastavetoa niin tällöin minulla on ollut tuntumaa isoihin painoihin. Eilen kun yritin penkissä tehdä isoilla painoilla niin tähän verrattuna minun viime kertaisesta isoilla painoilla tehdystä penkkauksesta oli ties kuinka paljon aikaa. Osasin nyt siis ainakin odottaa jaksavani tehdä 200kg painoilla jotain viiden toiston sarjoja. Kun tein maastavetoa ja tein perinteistä tyyliäni nostaa sarjan jälkeen painoja niin tällöin hyppäsin suoraan oliko se nyt 180kg painoista yli 200kg menemällä 220kg painoihin. Tein sitten heti 220kg painoilla kolmen toiston sarjan kun en vielä tässä vaiheessa suunnitellut tekeväni millään ennätyspainoilla.

Aluksi ajattelin pitäytyä 220kg painoissa ja jatkaessani kahden - kolmen toiston sarjoja. Aloin kuitenkin jostain syystä ajattelemaan tässä vaiheessa uusien ennätyspainojen ottamista käyttöön vaikka eilen penkissä tämä sama yritys epäonnistui. Ajattelin sen olevan nyt ihan sama nouseeko 245kg vai ei. SIllä vain oli väliä, että selkä nyt ainakin pysyisi kunnossa ettei se nyt menisi ennätys yrityksestä. Tulin kuvauttaneeksi tämän yrityksen sillä viime ennätystäni 240kg en tullut kuvauttaneeksi. Tämä harmitti sinällään kun olisin halunnut nähdä selän asennon. Vaikka kuvautinkin tänään 245kg yrityksen niin katsoin videon vasta treenin jälkeen kotona.

245kg jälkeen maastavetoa tuli vielä hakattua aika paljon. En edes muista enään millä painoilla tein tämän jälkeen, mutta joko 220kg tai 200kg tuli tehtyä ainakin sekä 190kg / 180kg painoilla tuli kanssa tehtyä. Sarjojen kestot taisivat olla yleisesti kolme toistoa per sarja. Näiden maastavetoja jälökeen tulin tehneeksi kaksi sarjaa puolisumo maastavetoa minkä jälkeen vaihdoin tekniikan sumo maastavetoon missä tuli tehtyä kolme seitsemän toiston sarjaa. Käytännössä tämän päivän selkätreenin alku muistutti aika paljon kolmen viime viikon aikana tehtyjä aamun maastavetotreenejä.

Maastavetojen jälkeen vuorossa oli t-soutu missä tuli tehtyä viisi kymmenen toiston sarjaa. Ensimmäisellä sarjalla painoja oli kymmenen kiloa vähemmän kuin seuraavissa sarjoissa sillä huomasin jaksavani tehdä hieman suuremmilla painoilla ensimmäisen sarjan jälkeen.

T-soudun jälkeen tuli siirtyminen taljoihin joissa tuli tehtyä normaalia alataljaa sekä ylätaljaa niskan taakse. Varsinkin alataljasssa tulin kokeilleeksi suuria painoija joilla en ole oikein ikinä tehnyt kunnolla. Tulin käyttäneeksi 100kg, 110kg sekä 120kg painoja. Mielestäni sain liikkeen menemään näillä isoilla painoilla ihan hyvin selälle enkä käsille. Ainoa asia minkä huomasin 120kg painoilla oli se, että ensimmäiset kaksi - kolme toistoa perse nousi hieman ilmaan mikä tarkoitti hieman suuria painoja. Tämän jälkeen yritin keskittyä enemmän istumista ja se auttoikin sillä loput toistot menivät hyvin ja perse pysyi penkissä. Ylätaljassa tekiessäni niskan taakse tyylillä yritin tekniikkaa jossa pidin jalkoja takana päin sekä yritin pitää selän mahdollisimman kaarella. Tällöin en saanut jaloista tukea minkä johdosta sai laitta vähemmän painoja.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Sumo maastaveto 3x7 130kg
  • T-soutu 60kg x10, 4x10 70kg
  • Alatalja 80kg x10, 100kg x10, 110kg x10, 120kg x10
  • Ylätalja niskan taakse 60kg x10, 70kg 3x10

Kyykky treenit on nyt kulkenut hyvin viimeisien kuukausien ajan ja jopa myöskin nyt ihan lähiaikoina vaikka varsinkin maastaveto on yskinyt. Tein kyykky treeneihin pari muutosta jotka näyttävät tuottavan hedelmää. Pienten muutoksien ansiosta sainkin tehtyä muutama viikko sitten uuden kyykky ennätyksen sekä myöskin uuden ketju kyykky ennätyksen. Nämä pienet muutokset kyykky treeneissä oli jalka otteen kaventaminen sekä lämmittely painoissa suuremmat hypyt seuraaviin painoihin ja hieman vähemmän toistoja.

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.

Eipä siihen mennyt taaskaan kovin kauaa aikaa kun oikeasti aloin kaipaamaan Vammalassa ja varsinkin Tampereella treenaamista. Tulin viime viikon lauantaina takaisin kahden viikon reissulta Vammalasta jolloin kävin tekemässä neljä treeniä myöskin Tampereen Loaded:lla. Ensimmäinen ilta Pitäjänmäen PTVGYM:llä meni hyvin kun näin pari tuttua pitkästä aikaa eikä mitään ihmeellisyyksiä ollut kun en käynyt wc:ssä. Lauantain oli muutenkin suhteellisen tyhjä eikä PTVGYM:llä ollut hirveästi treenaajia ja esimerkiksi vapaapaino alueet olivat aikalailla tyhjänä koko sen ajan mitä siellä olin.

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?