Suunniteltua jalkatreeniä juoksujen kanssa

16.11.2016 - 12:06

Maanantain "superpäivän" jälkeen jolloin tein kaksi raskasta treeniä jotka olisivat jo yksinäänkin riittäneet oli nyt tarkoitus tehdä enemmän suunniteltuja treenejä. Käytännössä tähän suunnitelmallisuuteen vaikutti maanantain treenit, mutta enemmänkin asiaan vaikutti tulevat juoksut sekä tiistain jalkatreeni. Jalkapäivä on aina päivä mikä vaikuttaa juoksuihin  enemmän tai enemmän ja kun tällä viikolla oli / on tarkoitus tehdä ainakin kaksi juoksutreeniä joista toinen ehkä intervallia. Tiistaiaamuun suunnittelin kevyempää lähtöä maanantain intervallitreenin takia jolloin juoksin 11x600m intervallit. Tänään keskiviikkona treenit jatkuivat jalkapäivän jälkeen hallijuoksulla joten kävin aamulla polkemassa kuntopyörää 30 minuuttia minkä tarkoitus oli avata paikkoja iltapäivän hallijuoksua varten. Tästä siis muodostui enemmänkin suunniteltua treenaamista missä otin huomioon parin päivän treenit sekä niiden vaikutuksen seuraaviin päiviin. Suunnitelmallisuus päättyi tämän päivän juoksuun enkä miettinyt suuremmin enään torstaita. Katsoin tänään kyllä hallissa jalkojen kunnon mukaan miten ja kuinka paljon juoksen eli koska lopetan treenin.

Tiistaiaamun jalkatreeni

Aloitin tiistain jalkatreenin "kevyellä" yhden jalan jalkaprässillä 10x10 50kg. Tällä liikkeellä saa todella hyvän lämmön ja tuntuman jalkoihin. Samalla tämä liike ja setti tekee myös jaloista melkein jo selvää eli tämän jälkeen kyykyn tekeminen saataa olla vaikeaa. 10x10 setti toimii kun painot ovat oikeat eli pienet. Jos 10x10 settiä yrittää liian suurilla painoilla niin tällöin joko ei jaksa tehdä täysiä toisto määriä tai liikkeen jälkeen ei jaksa tehdä enään mitään. Luulisin ensimmäisen vaihtoehdon olevan suositumpi vaikka en ole ikinä itse nähnyt kenenkään tekevän pitkiä sarjoja jalkaprässissä. Yleensä näen kun jalkaprässiä tehdään liian suurilla painoilla ja lyhyillä liikeradoilla.

Yhden jalan jalkapärssin jälkeen tein pohkeet istuen. Aluksi tein kaksi normaalia kymmenen toiston sarjaa jonka jälkeen tein viimeisen sarjan tiputussarjana. En tiedä mistä sain idean tähän, mutta huomasin sen etten olisi jaksanut tehdä kolmea tiputussarjaa. Olen tehnyt muutaman kerran kolme tiputussarjaa, mutta nämä kaikki kerrat ovat olleet iltatreenejä. Heti tässä toisessa liikkeessa vaihdoin jo tyyliä raskaampaan tekemiseen "kevyemmän" aloituksen jälkeen.

Pohkeiden jälkeen menin tekemään jostain syystä kyykkyä vaikka olin hieman suunnitellut jättäväni kyykyn väliin tekemällä yhden jalan jalkaprässiä. Kyykyssä jatkoin samaa linjaa mitä yhden jalan jalkaprässissä eli "kevyttä". Samalla kun tein kevyesti kyykkyä tein kyykyn syvänä. Tällä kertaa lähdin tekemään syväkyykkyä hieman eri tyylillä kuin normaalisti eli levensin jalkaterien asentoa normaalista tyylistä. Tällä muutoksella enemmän syvyyttä kyykkyihin, koska mitä levemmin jalat ovat niin sitä helpompi on päästä alemmaksi ja pitää tyyli puhtaampana. Painot pidin 60kg:ssa jolla sain tehtyä syväkyykyt kevyempänä mutta vaikka painot pysyivät pienempinä niin en lähtenyt nostamaan toistoja kahteenkymmeneen mitä olen viimeaikoina välillä tehnyt. Kun olen tehnyt kyykkyä pienemmillä painoilla niin usein tämä on myös tarkoittanut pidempiä sarjoja mutta ei tällä kertaa.

Kyykyn jälkeen vuorossa olikin takareidet maaten mihin laitoin takareisikoneen maksimipainot ja tein kymmenen toiston sarjoja. Viime viikolla tein pienemmillä painoilla kahdenkymmenen toiston sarjoja, mutta nyt halusin tehdä liikkeen raskaampana isommilla painoilla. Aluksi mietin tekeväni takareidet istuen pidemmillä sarjoilla, mutta kyseinen laite oli vielä poissa käytöstä joten tällä ei ollut mahdollista tehdä. Miksi sitten tässä olisi tehnyt pidempiä sarjoja kun en sitten tehnyt niitä maaten? Siksi että istuen tyylillä en saa liikettä tarpeeksi tuntumaan kymmenen toiston sarjoilla vaan liike tarvii vähintään viisitoista toistoa.

[[{"fid":"353","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Jalkatreenin lopetin sitten ihan kamalaan liikkeeseen. Tein jo normaalisti raskaan etureisikone korotus- & tiputussarjan yhden jalan versiona. En tiedä miksi tein näin. Halusin vain jättää tuon normaalin lopetusliikkeen väliin kun en halunnut tehdä niin raskasta lopetusta, mutta päädyin tekemään vielä raskaamman setin. Aloitin liikkeen 10kg:lla ja korotin painoja 5kg korotuksilla aina niin korkealle kuin jaksoin. Tämän jälkeen palasin sitten takaksin 10kg painoihin 5kg tiputuksilla. Tämän jälkeen olikin sitten jalan vaihto eli tein jalka kerrallaan enkä molempia jalkoja vuorotellen.

Jalkatreeni

  • Yhden jalan jalkaprässi 10x10 50kg
  • Pohkeet istuen 2x10 125kg, tiputussarja 25kg tiptutukset 125kg -> 25kg
  • Syväkyykky 3x10 60kg
  • Takareidet maaten 3x10 85kg
  • Yhden jalan etureisikone 5kg korotukset & 5kg tiptukset 10g -> 50kg -> 10kg

Keskiviikkoaamun 30min kuntopyörä & iltapäivällä 7km hallijuoksu

Tänä aamuna oli vuorossa kuntopyöräilyä jolla hain jalkojen aukeamista iltapäivän juoksua varten. Lähinnä tämä oli tiistaiaamun jalkatreenin takia ja jos jalkatreeniä ei olisi ollut tiistaina niin tämän aamun kuntopyöräilyä ei olisi tapahtunut. Mietin tiistai-iltana kuitenkin vielä muutaman kerran tätä aamutreeniä ja tämän tarpeellisuutta. Tiistain jalkatreeni oli kuitenkin jo aamulla eikä illalla. Tarkoitus oli alusta asti polkea 30 minuutiia mutta miten oli toinen asia. Aloitin polkemisen rauhallisesti koska ajattelin kevyen polkemisen aukasevan paremmin paikkoja eikä jalat menisi sittne polkemisesta jumiin. Aloitin pyörästä kevyen "vuoristo" ohjelman mitä poljin. Kun olin polkenut melkein 15 minuuttia aloin huomaamaan ettei polkemisessa tule edes hiki. Tästä johtuen päätin sitten vaihtaa tyyliä jälkimmäiseen 15 minuuttiin lisäämällä vauhtia ja ottamalla hien päälle. Tässä vaiheessa en sitten enään ajatellut iltapäpivän juoksua vaan halusin ainakin pienen hien päälle. Kuntopyöräilyn jälkeen tein vielä muutamia vatsoja dipissä sekä vatsakoneessa.

Iltapäivällä hallissa lähdin juoksemaan rauhallisesti. En ollut vielä varma lähdenkö vetämään vetoja vai vedänkö rauhallisesti kokoajan. Aloin vaan "lämmittelyn" eli ensimmäisen kahden kilometrin aikana miettimään miten juoksen. Takana oli kuitenkin jo maanantain 600m vedot sekä tiistain jalkatreeni. Tämän lisäksi tulossa oli vielä yksi hallijuoksu tälle viikolle. Tästä johtuen päätinkin juosta tänään vain hiljaa. Saada pidettyä jalat rentoina loppuviikkoa ajatellen. Myöskään sitä kuinka paljon juoksen en tiennyt juoksun aikana oikein missään vaiheessa. Jossain kohtia mietin juoksevani 10km ja tätä lähdinkin hieman tavoittelemaan. Jossain 5 - 6km kohdilla aloin kuitenkin tuntemaan jaloissa jotain pientä rasitusta. Tämän johdosta päätinkin lopettaa juoksemisen 7km kohdilla ja säästellä jalkoja tulevaa juoksutreeniä varten.

Kesäloman aikana aloin "rikkomaan" kuntosalitreenejä sillä tavalla että lähdin enemmän pois kaavamaisista treeneistä. Samoin olen tehnyt aikaisempina vuosina että juurikin lomalla ja muutenkin siihen kesällä olen vaihtanut tyyliä miten olen kuntosalitreenejä suorittanut. Tämä on johtunut periaatteessa kahdesta eri syystä mutta käytännössä yhdestä syystä. Ensinnäkin olen käynyt kesäisin treenaamassa PTVGYM:llä enemmän tai toisekseen olen käytännössä kesän aikana poissa kotoa kuudesta kahdeksaan viikkoa.

Miksi "höpö höpö" / kevyt treeni tuntuu todella paljon raskaammalle kuin kova treeni? Olen tästä asiasta mielestäni jo kirjoittanut monessa kirjoituksessa mutta tämä asia nousi taas esille kesällä treenatessa. Mielestäni tässä on kaksi syytä mitkä vaikuttavat siihen että tuollainen "höpö höpö" on laittanut minut todella lujille. Ei varsinaisesti vielä treenin aikana mutta treenin jälkeen kun olen päässyt kotio. Monesti kun olen tehnyt "höpö höpö" treenin syystä tai toisesta niin se ei ole välttämättä vielä tuntunut kuntosalilla mitenkään ihmeellisesti mutta sitten kun olen kotiutunut treenistä niin sitten väsymys on iskenyt pahemman kerran.

Minulle tuli mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä niin ajattelin tarttua siihen. Pari vuotta sitten vein äitini Turkuun konserttiin ja menin siksi aikaa Turun PTVGYM:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun PTVGYM:llä mistä kirjoittelinkin PTVGYM Turku kokemuksia. Minulle jäi tuosta ensimmäisestä kerrasta hyvät kokemukset ja hieman lannisti palata takaisin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tuon kerran jälkeen. Toinen käynti Turun PTVGYM:lle tapahtui tämän vuoden juhannus reissulla Vammalaan kun päätin tulla Turun kautta takaisin kotiin. Tämä toinen kerta olikin itselleni pienoinen pettymys mutta se saattoi myös johtua siitä että kyseessä oli lauantai-iltapäivä kellon ollessa vasta 14 aikaan. Miten sitten nyt kolmas käynti Turun PTVGYM:llä näytti ja kertoi?

Siis tämähän alkaa olemaan kulttuuri shokki kun palaa takaisin kotio ja käy tekemässä treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Kun on vajaa neljä viikkoa tottunut treenaamaan Vammalassa sekä Tampereen Loaded:lla sekä Tampereen PTVGYM:llä missä ihmiset osaavat käyttyätyä niin paluu kotiin ja Pitäjänmäen PTVGYM:lle on kyllä. Olen jo kaikenlaista Pitäjänmäen PTVGYM:llä nähnyt: kusiset wc:t, kusiset suihkut, oksennusta wc:n lattialla sekä teineillä kuset housuissa kuntosalilla mutta tämän päiväinen menee kyllä ihan omaan luokkaansa.

Kirjoittelin tuossa viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun treenaa päivittäin niin siinä jätin yhden asian mainitsematta. Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuntuu käyvän vain voimakkaita treenaajia mikä on toisaalta pienoinen ihme sillä nykyään näen harvemmin kovia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä. Kyllähän kovia penkkaajia, mavettajia sekä kyykkääjiä PTVGYM:llä näen mutta en enää läheskään niin usein kuin aikoinaan. Nimittäin kun menen tekemään ihan mitä tahansa laitetta niin joudun aina ottamaan puolet painoista pois mitä siinä on käytetty. Tämä vain sinällään ihmetyttää kun en tosiaan näe enään PTVGYM:llä kovempia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä.