Väsyneempi tiistai mutta sain silti jostain taiottua kunnolliset treenit

16.11.2016 - 12:06

Olin tänään herätessäni paljon väsyneempi kuin eilen mihinkään aikaan. Menin eilen ennen puolta yhdeksää nukkuun joten herätessäni 5.20 sain nukutuksi yhdeksän tuntia. Olin kyllä ajatellut meneväni myös hieman aikaisemmin nukkumaan, mutta päätin lopulta mennä kahden jälkeen. Olin aamulla pitkään todella väsynyt eikä pari tuplaexpressoa tuntuneet parantavan asiaa yhtään. Aamupalaksi söin neljä paahtoleipää sekä iBCAA:n veden kera. Aamun edetessä ja kuntosalille lähdön lähtyessä mietin vain kokoajan miten saan aamutreenin tehtyä. Oikeastaan vielä päästessäni kuntosalille olin väsynyt, mutta en läheskään niin tokkurassa kuin vielä aamulla kotona ollessani. Kuitenkin pukuhuoneesta tullessani olin jo ainakin hereillä enkä huomannut väsymystä niinkään, mutta kyllä ne aamutreenin sarjat olivat raskaita. En edes lähtenyt kokeilemaan mitään isojen painojen kymmenen toiston sarjoja vain lähdin tekemään pienemmillä painoilla kahden kymmenen toiston sarjoja. En sitten tiedä kumpi on oikeasti parempi ratkaisu väsyneenä ehkä parhain ratkaisu olisi ollut kymmenen toiston sarjat normaalia pienemmillä painoilla. Väsymyksen lisäksi minulla oli aamulla koko ajan pientä päänsärkyä mihin en viitsinyt ottaa minkäänlaista nappia naamaan. Tuntui myös että sarjojen jälkeen päänsärky hieman paheni, mutta ei merkittävästi.

Aamutreeni sisälsi tänään kolme liikettä joiden tekemiseen meni about 30 - 40 minuuuttia ja joilla syntyi 265 toistoa per jalka. Aamutreeni alkoi syväkyykyllä jossa tein kolme kahdenkymmenen toiston sarjaa eli kuusikymmentä toistoa. Kyykyn jälkeen tein yhden jalan jalkaprässiä jossa käytin 10x10 tyyliä eli sata toistoa. Viimeisenä liikkeenä tein aamulla etureisikoneessa etureisiä 10kg korotus- & tiputussarjana yhteensä sataviisi toistoa. Periaatteessa tälläinenen toistojen laskeminen on turhaa, koska kaksi liikettä oli normaaleita kahden jalan ja vain yhden jalan jalkaprässi oli yhden jalan liike. Myöskään en yleensä merkitse tai laske toistomääriä, mutta joskus silloin tällöin kuten tänään tuli laskettua. Sinällään ihan kiva laskea niin tietää kuinka paljon toistoja tulee tehtyä.

Jalkatreeni

  • Syväkyykky 3x20 60kg
  • Yhden jalan jalkaprässi 10x10 ilman taukoja 50kg
  • Etureidet: 10kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

En miettinyt vielä aamulla iltatreenin ajankohtaan, mutta tarkoitus oli mennä tänäänkin aikaisemmin nukkumaan juuri sen väsymyksen takia. Aamupäivän aikana tuli käytyä asioiden takia kotona jolloin päätin mennä kuntosalille heti töihden jälkeen. Joten ennenkuin lähdin takaisin töihin muutin treenikassini sisältöä siten, että pystyin menemään suoraan töistä salille. Eilen menin suoraan töistä salille, mutta päivän ollessa epänormaali olin salilla jo ennen 14.30. Tänään menin ihan normipäivän jälkeen kuntosalille mikä tarkoitti noin kello 16:sta. Kävin juurikin yhteen aikaan kyseiseen aikaan kuntosalilla joten tämä aika ei sinällään ollut uusi, mutta kun nyt on tottunut käymään myöhemmin kuntosalilla niin olihan se hieman outo ajankohta. Kuten en eilen niin en tänäänkään huomannut treenatessa aikaisempaa ajankohtaa vaan treeni meni ihan hyvin enkä huomannut ajankohtaa mitenkään negatiivisena. Välillä olen huomannut aikasemman ajankohdan treenissä jolloin treeni on mennyt tämän takia huonosti, mutta näinä kumpanakaan päivänä en huomannut mitään ihmeellistä. Ehkä asiaan saattoi vaikuttaa se, että kyseessä oli päivien toiset treenit sekä jo tietoinen väsymys. Jos kyseessä olisi ollut normaali yhden päivän treeni ainakin suuremmilla painoilla kymmenent toiston sarjoja niin tällöin olisin saattanut huomata aikaisemman ajankohdan jolloin treenit olisivat menneet heikommin.

Aloitin iltapäivän jalkatreenin pohkeiden tekemisellä ja tällä kertaa tein pohkeet smith-laitteessa seisten. Olin nyt ainakin pari viimeistä kertaa tehnyt pohkeita istuen pohjekoneessa joten oli jo hieman aikakin vaihtaa tyyliä / tekniikkaa. Yksi asia mitä kokeilin tänään pienen pakonkin edessä oli tekniikka jolla tein pohkeita. En löytänyt stepperiä mistään vaikka koitin etsiä mahdollisimman isolta alueelta joten kallistuin normaalimpaan tapaan eli kakkosneloseen. Tällä kertaa laitoin puun alle 10kg painot jotta sain hieman korotettua lankkua, mutta tässä oli yksi haitta puoli. Puu meinaan helposti lähti luistamaan 10kg levyjen päällä toisin kuin pelkällä lattialla. Kun meni lankun päälle rauhallisesti asetellen ja alkoi tekemään liikettä ihan normaalisti rauhallisesti niin en huomannut lankun liikkuvan mihikään. Sanoisin lankun + painojen olleen aika optimi korkeus pohkeiden tekemiseen ja varmaankin parempi kuin stepperi. Tosin juuri tuo liukkuus on ainoa asia minkä takia lankku + levyt ovat heikompi tapa tehdä kuin stepperi.

[[{"fid":"342","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Pohkeiden tekemisen jälkeen minulla olikin hieman arpomista mitä olisin tekemässä seuraavaksi. Päädyin lopulta tekemään etukyykkyä tanko koukussa (Zercher Squat) tyylillä. Ajattelin aluksi tekeväni kahdenkymmenen toiston sarjoja, mutta luulin kesken ensimmäisen sarjan kahdenkymmenen toiston olevan liikaa joten tein "vain" kymmenen toiston sarjan. Toisella sarjalla huomasin kahdenkymmenen toiston olleen kyllä tehtävissä, mutta ensimmäisen mennessä kymmenellä toistolla niin et viitsinyt muuttaa toistomäärää. Nostin lopuksi sarjojen määrän kolmesta viiteen kun toistomäärät jäivät kymmeneen.

Tämän jälkeen teinkin kaksi takareisiliikettä. Aluksi tein takareisiä maaten laitteessa jossa tein kahdenkymmenen toiston sarjoja hieman liian suurilla painoilla. Tämän huomasin viimeisestä sarjasta joka oli raskas ja toistomäärä meni juuri ja juuri. Vaikeudet alkoivat kahdentoista toiston kohdalta jonka jälkeen loput toistot olivat enemmän raskaita. Tai sitten painot olivat juuri oikeat sillä jaksoin tehdä kolmannen sarjan ainakin jotenkin. Maaten tyylin jälkeen tein vielä takareisipotkuja kun istuen laite oli juuri varattuna johon olin ajatellut meneväni. Takareisipotkuihin otin 10kg normaalia vähemmän painoja ja kyllä aina jokaisen sarjan alkaessa jaloissa tuntui siltä että saanko niitä edes nostettua ylös. Takareisissä painoi tässä vaiheessa todella paljon eli treeni oli mennyt ainakin perille mikä oli hyvä asia. Jos treeni ei tunnu kesken treenin niin silloin jotain on tehty väärin.

Jalkatreeni

  • Pohkeet seisten smith 3x20 180kg
  • Etukyykky tanko koukussa (Zercher Squat) 5x10 50kg
  • Takareidet maaten 3x20 60kg
  • Takareisipotku 3x20 30kg

Kyykky treenit on nyt kulkenut hyvin viimeisien kuukausien ajan ja jopa myöskin nyt ihan lähiaikoina vaikka varsinkin maastaveto on yskinyt. Tein kyykky treeneihin pari muutosta jotka näyttävät tuottavan hedelmää. Pienten muutoksien ansiosta sainkin tehtyä muutama viikko sitten uuden kyykky ennätyksen sekä myöskin uuden ketju kyykky ennätyksen. Nämä pienet muutokset kyykky treeneissä oli jalka otteen kaventaminen sekä lämmittely painoissa suuremmat hypyt seuraaviin painoihin ja hieman vähemmän toistoja.

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.

Eipä siihen mennyt taaskaan kovin kauaa aikaa kun oikeasti aloin kaipaamaan Vammalassa ja varsinkin Tampereella treenaamista. Tulin viime viikon lauantaina takaisin kahden viikon reissulta Vammalasta jolloin kävin tekemässä neljä treeniä myöskin Tampereen Loaded:lla. Ensimmäinen ilta Pitäjänmäen PTVGYM:llä meni hyvin kun näin pari tuttua pitkästä aikaa eikä mitään ihmeellisyyksiä ollut kun en käynyt wc:ssä. Lauantain oli muutenkin suhteellisen tyhjä eikä PTVGYM:llä ollut hirveästi treenaajia ja esimerkiksi vapaapaino alueet olivat aikalailla tyhjänä koko sen ajan mitä siellä olin.

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?