Aamulla maastavetoa aamutreenissä ja illalla "kevyt" extra selkätreeni

16.11.2016 - 12:06

Huomasin sen tiistaina, että ensimmäinen tuplatreenini maanantaina meni hieman yli siltä kannalta, että palautumisen kanssa teki vaikeuksia. Onneksi tiistaina oli vuorossa "vain" yksi treeni vaikka olin siitäkin vielä jumissa. Taino olen aina raskaan jalkatreenin jälkeen muutaman päivän aina jumissa vaikka tekisin mitä. Tästä kuitenkin huomasin, että nykyisellä menolla en olisi jaksanut pitkään ja jos olisin tehnyt tiistaina tupla jalkatreenin niin sitä voi vain miettiä missä kunnossa olisin ollut. Eilen keskiviikkona kun pidin välipäivän treeneistä oli hyvä aika miettiä hieman enemmän tuplatreenejä yleisesti kun niitä oli jo se ensimmäinen takana.

Tänään lähdinkin alusta asti hieman erilaisella tyylillä päivään. Aamutreeni meni kuten maanantainakin isommilla painoilla ja kympin sarjoilla ja illalla pienemmillä painoilla kahdenkymmentoiston sarjoilla. Maanantaista poiketen lähdin molemmissa treeneissä hieman "säästelemään". Tein aamun treenin isoilla kuten maanantainakin, mutta tänään en tehnyt ihan kaikkia liikkeitä maksimipainoilla mihin se vähän meni maanantainaaamuna. Maanantaiaamuna tein kaikki liikkeen melkein maksimipainoilla millä vain jaksoin tehdä kymmenen toiston sarjoja, mutta tänään "säästelin" muutamassa liikkeessä siten, etten ottanut ihan sitä maksimipainoa. Aamua suuremman muutoksen tein illan treenissä mikä meni eri tavalla tänään kuin maanantaina. Maanantaina tein suurinpiirtein kaikki liikkeet niin suurilla painoilla kun vain sain tehtyä parikymppisiä, mutta tänään lähdin erilaisella asenteella. Tarvittaessa vähemmän liikkeitä sekä painoja liikkeiden tekemiseen. Iltatreeni oli näin ollen enemmänkin extratreeni kuin itsenäinen treeni mitä se oli maanantaina. Maanantaina tein kaksi itsenäistä treeniä, mutta tänään ajattelin enemmän yhteiskuvaa ja pidin illan treenin "vain" extrana.

Tänä aamuna huomasin, että iltaan nähden tehoja oli vähemmän. Huomasin tämän tehdessä maastavetoa, mutta toisaalta maastaveto on minulle huono vertailuliike, koska maastavedon tekeminen saattaa mennä jopa viikottain ihan eritavalla. Tämän päiväiseen vertaus oli viime viikolta jolloin sain 3x2 200kg maastavedossa mihin oli toisaalta huono verrata, koska kyseessä oli pitkästä aikaa loistava maastaveto setti. Tämän aamuisessa maastavedossa nostin painot 180kg ja tein siinä aluksi yhden kahden toiston sarjan minkä jälkeen mietin hetken jopa nostavani painoja. En tiedä miksi aloin jopa miettimään painon nostamisia ja onneksi tähän en lähtenyt. Tein vielä toisen kahden toiston sarjan 180kg:lla. Tämän jälkeen halusin tehdä vielä yhden sarjan, mutta tiesin toisen 180kg jälkeen sen että painoja oli tiputettava. Halusin myöskin tehdä vielä yhden pidemmän sarjan joten laskin painot 150kg ja tein niin monta toistoa kuin jaksoin. 150kg:lla meni vielä parin 180kg setin jälkeen kymmenen toistoa mikä meni hieman yläkanttiin, koska olin miettinyt jaksavani tehdä noin 5 - 7 toistoa. Yleensä kun olen laskenut suurista painoista ja tehnyt vielä pienemmillä painoilla sarjan niin tämä ei ole mennyt mitenkään niin loistavasti.

[[{"fid":"327","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Tämän jälkeen tein kulmasoudun käsipainoilla jonka jälkeen siirryin tekemään ala- sekä ylätaljaa ja samalla oloni hieman huononi. Huomasin tämän kulmasoudun jälkeen jonkun alataljan sarjan jälkeen. Aloinkin samantien miettimään miksi minulle tuli huonompi olo, mutta vastaus oli yksinkertaisesti aamun maastaveto. Päästessäni toimistolle treenin jälkeen en huomannut enään hirveästi huonoa oloa vaan olo oli parantumaan päin. En sitten tiedä auttoiko banaani sekä palautusjuoma treenin jälkeen miten oloa.

Kokeilin tänään aamulla alataljan tekemistä ristikkäistaljassa maassa istuen. Lähin hakemaan ihan vain taljan kulman vaihtelua joka on ristikkäistaljassa alataljaa matalemmalla jolloin liike enemminkin nousee kuin laskee. Tällöin saa myös tekemiseen erilaisen tuntuman. Alataljan tekemistä ristikkäistaljassa maassa istuen kannattaa ainakin silloin kokeilla jos alataljan vaijeri tulee suhteellisen yläasennosta jolloin taaksepäin vientiä jouduu laskemaan. Alataljan liikerata olisi hyvä olla linjassa tai alaspäin kuin ylöspäin jolloin liikkeen tekeminen ottaa huonommin selkään. Kyseisessä ristikkäistaljassa painot vain eivät oikein vastanneet oikeita joten en saanut kyseisellä alataljalla ihan niin hyviä painoja kun olisin halunnut. Iltapäivällä puolestaan kokeilen samaa liikettä vastaotteella toisella ristikkäistaljalla millä sain paremmat painot ja muutenkin tuntui että tämän ristikkäistaljan painot vastaavat paremmin "oikeita". Aamutreenin lopetin ihan normaaliin ylätaljaan.

Illalla kun menin kuntosalille en oikein tiennytkään mitä tulen tekemään. En ollut suunnitellut illan treeniä yhtään ja oikeastaan miettiminen miten saisin treeniä parannettua maanantaista hieman vaikeutti asiaa. Illalla kun kuntosalilla oli väkeä myös paljon niin päätin vain tehdä jotain sellasta minkä tekemistä ei tarvinnut odottaa. Onneksi minulla oli jo yksi treeni tänään selkää takana niin illan tekemisillä ei ollut niin paljon väliä ja vielä kun olin päättänyt pitää illan treenit enemmäkin extrana niin tämä ei suunnitelmaa treenaaminen sopi hyvin.

Aamu selkätreeni

  • Maastaveto 100 x5, 150kg x3, 2x2 180kg, 150kg x10
  • Kulmasoutu käsipainoilla 20kg x10, 3x10 40kg
  • Alatalja ristikkäistaljassa istuen 50kg x10, 3x10 85kg
  • Ylätalja 3x10 60kg

Aloitin treenin alaselkäliikkeellä kuten aamullakin kun aloitin illan treenin good morningilla. Huomasin jo ensimmäisessä sarjassa aamutreenin painavan ja sainkin todella hyvän tuntuman helposti alaselkään. Toisaalta piti hieman katsella jaksamista kokoajan ja sitä ettei liikkeisiin laittanut liikaa painoja. Good morning saattoi olla kyllä hieman liikaa illan treeniin eikä minun pitänyt alunperin tehdä kyseistä liikettä illalla, mutta näin vain tapahtu. Olenhan kuitenkin tehnyt "selänmurskaajaa" eli supersarjana good morning ja maastaveto eli samalle päivälle good morning sekä maataveto ei tullut uutena asiana. 

Illan erikoisuus jos niin voisi sanoa oli alataljan vastaotteella ja yhden kähden alataljan tekeminen supersarjana ristikkäistaljassa maassa istuen. Ajattelin tekevänin vain yhden käden alataljan, mutta päädyin jostain syystä tekemään tämän sekä normaalin alataljan supersarjana. Tämä oli ihan kiva kokeilu jonka tekemisessä huomasi, että ristikkäitaljassa tämä onnistuu helposti. Tangon vaihtaminen kahvaan sujui helposti jonka lisäksi ristikkäistaljassa oli myös helppo vaihtaa painoja eikä asentoa tarvinnut hirveästi muutella. Tekemällä alataljassa tai ylätaljassa jotain supersarjaa niin tällöin asentoa täytyy muuttaa painoja vaihtaessa / tankoa tai kahvaa vaihtaessa. Ristikkäistaljassa onnistuu siis helposti ainakin alataljan tekeminen supersarjana / tiputus- & korotussarjoina hyvin, koska tällöin saa pidettyä saman asennon koko setin ajan.

Ilta selkätreeni

  • Good morning 3x20 60kg
  • Lat Rope Yankers 3x20 21.25kg
  • Supersarja 3x20 50kg alatalja ristikkäistaljassa + 3x20 30kg yhden käden alatalja ristikkäistaljassa
  • Leuanveto 4-7 x6

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.