Jalkatreeni ilman normaalia kyykkyä / jalkaprässiä

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon hain hieman erilaisuutta jättämällä kyykyn sekä jalkaprässin väliin jotka ovat olleet tutut ja turvalliset jalkapäivän aloittajat ties kuinka kauan. Sain hyvän idean kävellessäni kuntosalille kuinka tulen aloittamaan illan jalkatreenin. Askelkyykyn tekeminen tiputussarjana. Idean saatuani minuun piti vielä miettiä painot sekä toistomäärät. Painot ja toistomäärät kun ovat avainasemassa tiputussarjoissa. Juurikin paino valinnoilla voi helposti pilata tiputussarjan tekemällä liian suurilla painoilla, liian suurilla tiputuksilla tai liian pienillä tiputuksilla. Minulle on vuosien saatossa osunut kaikki kyseiset asiat vastaan ja olenkin saanut pilattua tiputussarjoja. Tänään kaikki asiat menivät hyvin painojen sekä toistomäärien osalta. Ajattelin aluksi tehdä kolme kyseistä tiputussarjaa, mutta päädyin tekemään vain yhden, koska sekin tuntui todella raskaalle. Periaatteessahan tiputussarjoja tehdäänkin yleensä vain yksi sarja eikä kolmea.

Kyykkyn ja jalkaprässin jäätyä tänään väliin paikkasin näitä tekemällä sumokyykyn käsipainolla. Onhan askelkyykky kyykkyliike, mutta itse lasken askelkyykyn "auttavaksi" liikkeeksi enkä yksin toimivaksi. Eli yleensä kun olen tehnyt askelkyykyn olen myös tehnyt sitä ennen kyykyn tai jalkaprässin. En ole oikeastaan koskaan tehnyt askelkyykkyä ainoana kyykkyliikkeenä. Sumokyykky käsipainolla kuuluu samaan kategoriaan kuin askelkyykkykin eli "auttava" liike joten molempia liikkeitä oli ihan hyvä tehdä samanapäivänä. Sumokyykky käsipainolla on minulle suhteellisen uusi liike, koska aloin kokeilemaan sen tekemistä vasta menneenä kesänä. Olen tehnyt sumokyykyn käsipainolla nopeatempoisena ja mahdollisimman alas.

Askelkyykyn sekä sumokyykyn jälkeen vuorossa oli pohkeiden tekeminen smith-laitteessa seisten. Ajattelin tehdä tänään pohkeet istuen, mutta juuri sillä hetkellä pohjekone oli varattuna ja smith-laite vapaana. Kesällä tuli kokeiltua pohkeiden tekemistä smith-laitteessa istuen, mutta tämä jäi vain kokeiluksi, koska en ensinnäkään tykännyt tehdä kyseistä variaatiota. Toisekseen en saanut hyvää tuntumaa pohkeisiin, mutta tämä saattoi hyvin johtua siitä kun tein liikettä ensimmäistä kertaa. Jos haluan tehdä pohkeet istuen teen ne pohjelaitteessa ja jos haluan tehdä pohkeet seisten niin teen ne smith-laitteessa, koska kuntosalin seisten pohjekone on surkea.

[[{"fid":"302","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Pohkeiden jälkeen oli vuorossa vielä reisien tekeminen. Tein ensin takareidet istuen laitteessa jonka jälkeen tein etureidet korotus- & tiputussarjana. Eli ihan perussettiä käytännössä koko treeni. Tänään myöskin "selvisin" jalkojen tärinästä kesken treenin, mutta tämä johtui kyllä kovan kyykyn / jalkaprässin väliin jättämisestä. Hyvä ehkä näin sillä sain hyvän treenin jalkoihin vaikka jalat eivät tänään tärisseet.

Eiliseen tapaan kävin aamulla aamulenkillä ja yritin taas säästellä illan jalkatreeniä ajatellen. Reitti oli sama ja lenkin jälkeen huomasin lenkin menneen noin pari minuuttia eilistä hiljempaa eli paremmin kun ajattelee jalkatreenin kannalta. Kun illalla on vuorossa jalkatreeni ja aamulla lenkki niin tällöin ei kannata juosta jalkoja alta mikä on yllättävän helppoa. Hieman liian pitkä tai lujaa juostu lenkki vaikuttaa helposti jalkatreeniin. Tämän aamun lenkki ei tuntunut vaikuttavan millään tapaa illan jalkatreeniin joten aamulenkki oli onnistunut.

Jalkateeni

  • Askelkyykky - työntö tiputussarja 30kg x7, 20kg x14, 10kg x21
  • Sumokyykky käsipainolla 3x20 30kg
  • Pohkeet seisten smith 3x20 170kg
  • Takareidet istuen 3x20 50kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.