Aamulenkki ilman kelloa ja illalla kymmenen kilon korotus maastavetoon

16.11.2016 - 12:06

Tämän aamun aamulenkki meni sitten ilman Garminia kun se oli jäänyt kotiin. Ei sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta minun oli tarkoitus mennä lenkki rauhallisesti illan kuntosalitreeniä ajatellen. Lenkin vauhti piti vain osata ja katsoa ettei nyt tuntuman mukaan juossut liian kovaa. Lenkin ajan katsoin sisällä olevasta kellosta eli lenkkiin kulunut aika oli vain arvio eikä hirveän tarkka. Minuutti tarkkuudella kuitenkin, mutta saattoi siinä 1 - 2 minuutin heitto olla. Kellon puuttumisen takia myös reitti piti olla jokin tuttu jotta sain lenkin pituuden selville ja osasin jälkeenpäin katsoa ajan. Ilman ajanottoa / gps-kelloa lenkin voi mennä ihan hyvin, mutta kun tottunut saamaan tietoa juoksusta niin se on muuttunut pakolliseksi. Noin 6.4km aamulenkkiin kului tänään aikaa noin 42 minuuttia.

Kuntosalitreenin aloitin normaaliin tapaan maastavedolla missä nostin painoja 10 kiloa. Ajattelin 10 kilon noston olevan pieni eikä se vaikuttaisi hirveästi, mutta olin väärässä. 10 kilon nostaminen kahdenkymmenen toiston sarjoissa oli paljon enemmän mitä ajattelin ja liikkeen tekemisestä tuli todella raskasta. Ennen liikkeen aloittamista mietin jopa 100 kg:lla tekemistä, mutta onneksi en lähtenyt tekemään tätä koska siitä ei olisi tullut mitään. Huomasin tämän 10 kilon noston myös treenin muissa liikkeissä väsymyksenä sekä palautumisissa.

Kymmenen kiloa enemmän maastavedossa vaikutti siis koko treeniin mitä en ollut ajatellut. Loput liikkeet menivät hieman väsyneesti sekä olo alkoi huonontua jokaisen liikkeen jälkeen. Huomasin olon olevan hieman huono viimeistä liikettä tehdessä. Sitä ei vain miettinyt mitä vaikutuksia kymmenen kilon nosto maastavedossa vaikuttaa muuhun. Tästä syystä onkin järkevää miettiä kilojen nostamisen sivuvaikutuksia joita minä en tänään miettinyt. Sain tietenkin raskaan treenin tällä lisäyksellä, mutta sen vaikutukset olivat suuret mikä melkein pilasi koko treenin. Huomenna onkin järkevä jättää väliin suunniteltu aamulenkki juurikin treenin loppupuolella tulleen huonon olon vuoksi. Liika on liikaa ja nyt on hyvä pitää aamu lepoa ja illalla sitten kuntosalille.

[[{"fid":"291","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Nyt huomaa, että syksy on vihdoin tullut, koska kuntosalilla on vähemmän väkeä. Lomien jälkeen ihmiset käyvät kuntosalilla, mutta syksyn tullen kuntosalilla on paljon rauhallisempaa. Tämä on kylläkin vain hyvä asia, koska täydellä kuntosalilla on välillä vaikea treenata. Vapaat tangot ovat paremmin vapaana kuten myös vinopenkit. Näin ollen kuntosalilla ei mene ylimääräistä aikaa odotella pääsevänsä treenaan.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x20 90kg
  • Kulmasoutu käsipainolla 3x20 30kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 3x20 40kg
  • Ylätalja 3x20 50kg

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.