Uusi Recliner-sohva saapui vihdoin ja sohvan merkitys huoneen akustiikkaan

05.09.2024 - 15:05

Maanantaina sain viimein uuden sohvan minkä ostin / tilasin extemporeen juhannus reissulla Vammalassa käydessäni Huonekaluliike Pekka Ahosella. Toisaalta olin jo aikaisemminkin aktivoitunut katsomaan uutta sohvaa sillä pari - kolme vuotta sitten Habitare-messuilla katsoin ja kysyin tarjousta yhdestä sohvasta. Tuon jälkeen koko sohva asia jäi kyllä mielestä kunnes viime kesälomana aktivoiduin sohva asian kanssa kun huomasin CINEMA mekanissohva Stemmassa. Kävin lopulta pariin otteeseen katsomassa, kokeilemassa ja kysyin hintaa Cinema mekanissohvaa Huittisten Stemmassa viime kesäloman aikana.

Ensimmäisellä kerralla kävin yleisesti katsomassa ja tutustumassa Cinema mekanissohvaan kun Huittisten Stemmassa oli kaksi erilaista Cinema mekanissohvaa liikkeessä. Toinen liikkeessä olevista Cinema mekanissohvista oli normaali kahden istuttava ja toinen Cinema kulmasohva sähköisellä mekanismilla. Tykästyin hirveästi tuohon sähköiseen mekanismi versioon kun sillä pystyi säätämään ja jättämään halutun asennon ilman että se muuttuisi. En nyt enää muista saiko tuossa ei sähköisessä versiossa asennon jäämään mihin tahansa vai oliko samanlainen kuin televisiotuolit minkä jalkatuen saa vain ylös tai alas.

Toisella kerralla käydessäni Huittisten Stemmassa kysymässä ja katsomassa Cinema mekanissohvaa niin kysyin tarjouksia erilaisista vaihtoehdoista kun Cinema mekanissohvaa on saatavilla modulaarisena erilaisista osista. Minulla oli kaksi erilaista vaihtoehtoa juurikin modulaarisena versiona joista sitten kysyin tarjoukset. Tarjoukset olivat paljon paremmat mitä esimerkiksi Stemma.fi tarjosi  sillä hetkellä olleessa -20% Cinema mekanissohvaan.

 Recliner-sohva

Cinema mekanissohva vaikutti juurikin sellaiselta sohvalta minkä olisin halunnut ja tarjoukset kummastakin versiosta modulaarisina olivat hyviä niin miksi en sitten päätynyt ostamaan Cinema mekanissohvaa Huittisten Stemmasta? Minulle ilmeni kahdesta kolmeen ongelmaa. Ensinnäkin minun olisi pitänyt itse hakea ja tuoda sohva Huittisista. Toisekseen minun olisi pitänyt hävittää sen hetkinen nykyinen sohva ja juuri silloin en oikein tiennyt mihin. Kolmanneksi tulin siihen tulokseen että sen hetkinen nykyinen sohva on kyllä ihan hyvä niin kuin se olikin.

Tästä päästääkin sitten tähän kesään ja juhannukseen jolloin ostin / tilasin Recliner-sohvan Vammalan Huonekaluliike Pekka Ahoselta. Mikä sitten muuttui ja miksi nyt ostin Recliner-sohvan Huonekaluliike Pekka Ahoselta kun viime kesänä en ostanut Cinema mekanissohvaa Huittisten Stemmasta? Vastaus oli yksinkertaisesti kuljetus ja mahdollinen vanhan sohvan pois vieminen.

Kuitenkin juhannuksen jälkeen kun palasin kotiin ja olin ostanut / tilannut Recliner-sohvan niin päätin kokeilla onneani Tori.fi:ssä. Lähinnä juurikin sen takia että vanha kulmasohva oli niin jumalattoman iso niin ajattelin ettei sille löytyisi helposti ottajaa / ostajaa. Tämä oli hieman jo viime kesänä mielessä mutta silloin lähtenyt tai miettinyt Tori.fi vaihtoehtona. Kuitenkin juhannus reissulta palattuani otin muutamat kuvat kulmasohvasta ja kirjoitin Tori.fi ilmoituksen. Sohva menikin todella nopeasti ilmoituksen laitettuani ja sain jopa hieman rahaakin siitä että joku vain noutaisi sohvan pois.

Noin hieman yli viikko tuosta niin sohva oli pois ja olohuoneessani oli ensimmäistä kertaa vuosikausiin tilaa. En oikein edes muistanut että olohuoneeni on niinkin suuri ilman kyseistä kulmasohvaa. Samalla myös huomasin että kun suuri kulmasohva oli pois olohuoneesta niin huoneen akustiikka muuttui täysin ja minun piti tehdä tilapäisiä ratkaisuja asian korjaamiseksi. Sitä ei aluksi huomannut ja oikein tajunnut kuinka paljon suurella kulmasohvalla oli merkitystä olohuoneen akustiikkaan niin musiikin kuuntelun, elokuvien katsomisen kuin ihan yleisen olemisen ja tekemisen kautta. Kun minulla on olohuone ja keittiö käytännössä samassa tilassa ilman mitään jakajaa niin myöskin keittiön äänet muuttuivat kun suuri kulmasohva ei ollut enää paikoillaan.

Samalla tähän Recliner-sohvan hankintaan liittyen tein myös olohuoneeseen muita pienempiä ja suurempia muutoksia mitkä myös vaikuttivat muihin huoneisiin. Ensinnäkin kasasin yhden hyllykön yhdeksi kokonaisuudeksi olohuoneen seinälle minkä johdosta ostin nyt viimein takakaiuttimille Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat. Samalla sain ja toin kyseiseen hyllystöön lasivitriinin sekä design lampun joihin päivitin ja ostin Philips Hue tarvikkeita jotta sain lasivitriinin lampun ja design lampun valot päälle ja pois päältä helpommin.

Vanha kulmasohva oli niin iso että se mahtui olohuoneeseen vain kahteen eri asentoon / paikkaan jolloin käytännössä olohuoneen tilan ja paikkojen vaihtaminen oli käytännössä olematonta. Se olikin oikeasti yksi suurempi syy lähteä vaihtamaan vanha suurempia kulmasohva  Recliner-sohvaan sekä toisekseen en oikein enää pitänyt vanhasta sohvastani ja siinä oli pidemmän päälle epämukava katsoa televisiota ja elokuvia. Toisaalta vanha kulmasohva toimi hyvin tilanjakajana sekä siinä myöskin pystyi nukkumaan sillä se oli niin iso. Kuitenkin olen uuteen sohvaan todella tyytyväinen sillä siinä on helpompi ja mukavampi katsoa televisiota sekä elokuvia minkä lisäksi sain järjestettyä olohuonetta erilaiseksi ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Minulla on ollut Tidal musiikki striimauspalvelu käytössä nyt viikon verran ja olen huomannut kuinka paljon eroja äänen laadussa on verrattuna Spotifyyn. Juuri äänen laadun takia otinkin Tidal palvelun kuukauden testikäyttöön jotta pääsisin kuuntelemaan korkeamman laatuista musiikkia. Oikeastaan syy Tidalin hankkimiseen oli se kun ostin parisen viikkoa sitten AudioQuest DragonFly Cobalt kuulokevahvistimen. Halusin kuulla kuina hyvin DragonFly Cobalt toimii

Viime viikolla ostin AudioQuest DragonFly Cobalt USB DAC kuulokevahvistimen Iphone, Ipad sekä Macbook Pro käyttöön. Tätä ennen kuulokkeiden käyttö oli kotona ollessa vähentänyt radikaalisti sillä olin siirtynyt käyttämään pääsääntöisesti Sonos Onea Iphonella, Ipadillä sekä Macbook Pro:lla. Käytännössä pääasiallinen käyttö ennen ja jälkeen DragonFly Cobaltin ostamista on ollut Spotifytä kuunnellessa sekä Youtubea katsellessa. Kuitenkin DragonFly Cobaltin

Tilasin viime viikon maanantaina AudioQuest DragonFly Cobalt - USB DAC kuulokevahvistimen mitä voi käyttää puhelimella, tabletilla sekä tietokoneella. Omat kokemukseni koskevat Applen laitteita sillä omistan Ipadin sekä Iphonen minkä lisäksi työkoneeni on MacBook Pro. Minulla on ollut tarkoitus kokeilla DragonFly Cobalt kuulokevahvistinta ihan pöytä / peli-pc:llä, mutta kuulokeliitäntöjen ollessa koneen takana en ole viitsinyt kontata tietokoneen taakse

En taas tiedä mistä sain aluksi idean alkaa katsomaan AudioQuest DragonFly Cobalt arvioita Youtubesta mikä johti seuraavana päivänä AudioQuest DragonFly Cobalt tilaukseen. Nyt Korona aikaan kun olen tehnyt töitä kotoa käsin niin olen käyttänyt iPhonen, Ipadin sekä Macbook Pron kanssa Sonos One kaiutinta kun olen kuunnellut musiikkia tai pitänyt Youtubea tai Twitchiä taustalla soimassa. Olen myös kuunnellut aktiivisesti vinyyleitä sekä alkanut käyttämään

Sonos One kaiutin sekä Sonos Beam soundbar on nyt yleisesti tarjouksessa "Säästä 50€ Sonos tuotteista" kampanjoissa ainakin HifiStudiossa kuten Gigantissakin. Itselläni on ollut Sonos One käytössä vajaan vuoden verran kun hankin kyseisen kaiuttimen viime kesälomalla ja kirjoitin omia Sonos One kokemuksia aikoinaan. Nyt kun olen ollut jo kolme viikkoa etätöissä kotona niin Sonos One kaiuttimen käyttö on lisääntynyt radikaalisti ja näin ollen myöskin Sonos One