Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat

09.08.2024 - 11:27

Kesäloman aikana tuli tehtyä taas päivityksiä ja muutoksia hifi puolella mutta tällä kertaa maltillisempia. Viime kesänä tuli ostettua hieman extemporeen NAD C298 päätevahvistin kun se sattui löytymään Tampereen HifihuoneeltaMusical Fidelity LX2-LPS phono pääte. Olin kyllä viime kesänä hieman aktivoitunut enemmän katsomaan ja tutkimaan stereo vahvistimia sekä päätevahvistimia mikä oikeastaan alkoi jo edellisen vuoden loppupuolella Hifimessujen aikaan. Viime kesänä vain sattui olemaan ensiksi Tampereen Audiokaupan loppuunmyynti missä kävin hieman katsomassa mitä siellä oli tarjolla ja siinä samalla sitten aktivoiduin kyselemään stereo vahvistimista enemmän. Lopulta sitten kun kesä eteni ja satuin käymään Tampereen Hifihuoneella ostamassa phono päätteen niin minulle tarttui käteen tuo NAD C928 päätevahvistin.

Tänä kesänä ei tullut osteltua mitään uusia hifi laitteita eikä muutenkaan mitään niin ihmeellistä vaan sellaisia pieniä asioita parantamaan nykyistä laitteistoa. Kaikki tämä alkoi oikeastaan juhannuksen tienoilla kun olin käymässä Vammalassa niin silloin tuli ostettua uusi sohva. Tuon uuden sohvan ostaminen sitten taas johti muutamaan muihin pienempiin muutoksiin olohuoneessa joita sitten kesäloman aikana tuli tehtyä. Projekti on edelleen kesken sillä en ole vielä saanut kyseistä sohvaa kun kuljetus Vammalasta Espooseen ei tapahdu ihan niin nopeasti sekä tässä oli myöskin tämä loma.

Wharfedale WH-ST3

Sohvan hankinta projektista voisin kirjoitella oman kirjoituksen kunhan sohva aikanaan tulee mutta sohvan hankinnan myötä aloin sitten tekemään muutenkin olohuoneeseen muutoksia sillä uusi tuleva sohva tulee olemaan ihan erilainen kuin vanha sohva. Tässä puolestaan sitten päästään takakaiuttimiin jotka olin laittanut muutama vuosi sitten tuollaisen kaapin hyllystön kulmapaloihin. Nyt minulla oli tarkoitus koota kyseinen hyllystö yhteen olohuoneen seinälle niin tämä tarkoitti sitä että minun piti nyt viimein ostaa kaiutinjalustat takakaiuttimille.

Minun on pitänyt ostaa jo vuosikausia takakaiuttimille kaiutinjalustat mutta olen aina mennyt jollain huonekalu ratkaisulla mikä minulla on löytynyt valmiina. En ole ikinä vain raskinut ostaa oikeita kaiutinjalustoja kuin vasta nyt. Olen kyllä vuosien saatossa katsonut millaisia kaiutinjalustoja on saatavilla niin tiesin kyllä jo heti mitkä tulen ostamaan. Ratkaisu oli helppo eli Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat.

Halusin ostaa Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat kun minun takakaiuttimet ovat Wharfedalen kaiuttimet niin ne menevät sitten yksiyhteen vaikka ei sillä ole käytännössä mitään merkitystä. Kuitenkin kun ostaa saman merkin jalustat mitä ovat myöskin kaiuttimet niin tietää ainakin niiden sopivan hyvin yhteen eikä tarvitse tehdä mitään mittauksia. Mielestäni myöskin Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat näyttävät hyvälle sillä ulkonäkö oli myös itselleni hyvin kriittinen kun ostin kaiutinjalustat. Kaiutinjalustat kun tulevat hyvin näkyville olohuoneeseen niin en halua sinne mitään ihan mitä tahansa kaiutinjalkoja.

Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalat tulivat yllättävän pienessä laatikossa ja ne oli helppo koota aina siihen asti kunnes huomasin että paketista puuttui kaksi ruuvia. Wharfedale WH-ST3 paketissa piti tulla yhteensä 12 ruuvia joilla telineet koottiin yhteen mutta paketissa olikin vain 10 ruuvia. Päätin sitten että käyn seuraavana aamuna lähi K-Raudassa hakemassa ruuveja sillä en jaksa ottaa yhteyttä Hifihuoneelle sillä tuo prosessi kestäisi jonkin aikaa. Löysin K-Raudasta hyvin nopeasti samantyyppisiä ruuveja jotka sitten otin. Eivät ne ihan samanlaisia olleet mutta mitäpä väliä sillä oli kun ruuvit eivät kuitenkaan näy.

Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustojen myötä takakaiuttimien korkeus muuttui huomattavasti kun Wharfedale WH-ST3 kaiutinjalustat ovat 60cm korkeat ja kulmahyllyt olivat paljon korkeammat. En nyt tiedä onko tuolla paljoakaan merkitystä puoleensa jos toiseen sillä takakaiuttimia ei ollut kuitenkaan suunnattu kuuntelua paikkaan vaan ne sojoittivat siellä tasaisesti. Nyt kuitenkin sitten kun lopulta tulen saamaan uuden sohvan niin takakaiuttimet tulevat olemaan samalla korkeudella kuin mitä etukaiuttimet ja mielestäni se on parempi niin päin. Myöskin nyt ääni kuuluu samalta korkeudelta kuin sohva eikä äänet kuulu liian ylhäältä.

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/kaiuttimet/jalustat-ja-kiinnikkeet/kaiutinjalustat/wharfedale-wh-st3/

4K:hon siirtyminen on ollut itselläni aikaa vievä ja suhteellisen hidas sekä vaikea prosessi. Kun satun olemaan hifiharrastaja niin sitä lähestulkoon aina haluaisi olla nykyajassa niin siihen nähden siirtymiseni 4K:hon on ollut hidasta. Toisaalta en ole pitänyt kiirettä asian suhteen sillä laitteisto on ollut alkuun kallista ja muutoinkin tuntuu sille, että tekniikka hakee vielä itseään. HDR (High Dynamic Range) on syy tähän ja myöskin sellainen asia mistä

Täällä olisi vähän käytetty JBL Xtreme bluetooth kaiutin myynnissä 100€ hintaan.

Hifin puolella olen skipannut täysin soundbar äänijärjestelmät sillä itselläni ei ole ollut niille käyttöä. En ole ollut oikein tietoinen tarjonnasta enkä myöskään ole ollut perillä niiden laadusta. Nyt hieman alle viikon olen päässyt testaamaan Sonos Beam soundbaria ja täytyy kyllä sanoa, että olen ollut hieman väärässä. Soundbar tuli ajankohtaiseksi kun äitini televisiolle piti keksiä jokin tapa saada ääntä paremmaksi helposti ja suhteellisen edullisesti

Tuli tuossa viime viikolla ostettua Bose Sportsound free nappikuulokkeet ja tulikin niistä kirjoitettua Bose Sportsound free kokemuksia. Ensi kokemukset olivat enemmän tai vähemmän positiivisia ja ajattelin vielä kirjoittaa muutaman negatiivisen asian Bose Sportsound free kuulokkeista. Bose Sportsound free bluetooth nappikuulokkeet ovat yleisellä tasolla loistavat kuulokkeet musiikin kuunteluun treenatessa muutamaa poikkeusta ottaen. Muuta asia tulee nyt

Tällä viikolla tuli hommattua Bose Sportsound free nappikuulokkeet suhteellisen nopealla aikataululla. En niinkään käyttänyt hirvesti aikaa miettimiseen ja pohtimiseen vaan tein nopeasti päätökset. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että minun Powerbeats 2 nappikuulokkeet hajosivat kolmannen kerran. Aikoinaan toisen puolen korvaan menevä osuus katkesi ja ajattelin saada sen korjattua pikaliimalla. Näin tapahtuikin ja rikkoutunut puoli pysyikin tovin aikaa