PItkästä aikaa vähän suuremmalla painolla maastavetoa

16.11.2016 - 12:06

Eilen aamulla suunnitelmat aamulenkistä vaihtuivat kun pääsin toimiston pihalla autosta pihalle. Juuri kun poistuin autosta niin Nylanderin Jarin paku paukahti viereen. Toimistolla kun vielä odoteltiin Ojalan Ollia niin omat suunnitelmat olivat menneet sekaisin. Nylanderi siinä moneen kertaan puhui kevyestä ja lyhyestä juoksusta joten päätin lähteä heidän mukaansa. Perjantain sekä lauantain lenkit menivät loistavasti, mutta eilen ei ollut tietoakaan näistä ja juokseminen meni persiilleen alusta asti. Ensimmäinen kilometri meni hitaasti 6.20min, mutta jo toinen kilometri meni 5.45min. Heti kun vauhti alkoi nousemaan niin vaikeudet tuli enemmän näkyviin. Perjantaina sekä lauantaina minulla oli alaselän kanssa jotain ongelmia lenkkien alussa vähän, mutta eilen sitä kesti pidempään. Alle 6 minuutin vauhti tuntui selässä ja ylin 6min oli parempi selälle. Muiden kanssa pysyin pari - kolme kilometriä samassa tahdissa, mutta sitten aloin tiputtamaan vauhtia kropan tunnon mukaan. Kilometrit menivät vähän yli ja vähän alle 6min vuoron perään. Olikohan sitten kuuden kilometrin kohdalla kun selkä alkoi toimimaan, mutta silloin alkoi pistämään. Tästä johtuen vauhdit tippuivat 6.28min ja 6.50min kilometreihin. Lopussa yritin vielä kiriä, mutta en pystynyt pitämään vauhtia pitkään pistämisen takia. Eilinen aamulenkki oli suuri failure jolta odotin enemmän.

[[{"fid":"234","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"337","width":"346","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Eilinen oli eilinen ja tänään oli uusi päivä. Tänään en mennyt juoksemaan, mutta vuorossa oli puntti. Viikonloppuna suuntaan taas Vammalaan joten hack-kyykyn mahdollisuudesta tein tänään selkätreenin ja torstaina on vuorossa olkaa & hauis. Ihan vain sen takia, että voin tehdä jalkatreenin Vammalassa joko perjantaina tai lauantaina. Ihan vain, että pääsen tekemään hack-kyykkyä. Tänään siis selkätreeni ja kun halusin katsoa 19 alkaneen Italia - Uruguay pelin niin olin tänänä kuntosalilla normaalia aikaisemmin. En tiedä kuinka paljon kyseinen peli vaikutti asiaan vai ylipäätänsä mikä vaikutti asiaan niin kuntosalilla oli tänään paljon väkeä. Olen siis normaalisti käynyt myöhempään salilla niin en nyt tiedä normi määriä kyseiseen aikaan, mutta silti väen paljous yllätti. Töissä ja toimistorakennuksessa on tälläviikolla ollut hiljaisempaa lomien alettua, mutta kuntosalilla lomien alkaminen ei näkynyt. Onko ihmiset alkanut treenata lomilla? Ei kai nyt sentään, että kai syynä oli jokin muu esimerkiksi kylmempi sää ja vesisade tai sitten se jalkapallo.

Olen vähän ihmetellyt kun yllättävän monet räpläävät puhelinta kuntosalilla ja tänään näin kun joku teki vaaka jalkaprässiä ja oli samalla kännykkä kourassa facebookissa. Siinä kohdassa meinasi räjähtää vähän enemmän. Tarviiko sitä kännykkää räplätä kesken treenin ja olla katsomassa facebook päivityksiä kesken treenin? No tietää ainakin kyseisen henkilön tärkeysjärjestyksen facebook päivityksen < treenaaminen. Onko edes järkeä lähteä salille kun siellä tarvii pelleillä eikä keskity tekemiseen? Minä en ainakaan lähtisi kuntosalille katsomaan facebook päivityksiä. Minun puhelimen rämpläykset koskevat aina Spotifyn säätämistä kappaleen tai radiokanavan vaihtamisella.

Treenissä lähdin pitkästä aikaa yrittämään maastavetoa kunnolla. Viimeviikolla jätin maastavedon väliin ja sitä ennen tein sarjoja 140kg:lla, mutta tänään lähdin yrittämään tehdä 180kg:lla. Oikeassa takareidessä tuntui vähän jotain, mutta ei suoranaista kipua. Selän puolesta jaksoin tehdä hyvin 180kg:lla ja ainoa mikä saattoi olla oli takareisi. Takareisi tuntui kestävän suhteellisen hyvin, mutta vähän kuitenkin säästelin jättämällä kolmannen sarjan tekemättä. Mastaveto "jäi" kahteen sarjaan jonka jälkeen tein kulmasoudussa kolme sarjaa, mutta tämän jälkeen molemmat taljat menivät neljällä sarjalla sekä vielä vaakasoutu meni superina kolmella.

Selkätreeni

  • Maastaveto 1x7 100kg, 1x7 140kg, 2x7 180kg
  • Kulmasoutu 3x10 100kg
  • Alatalja 4x10 90kg
  • Ylätalja 4x10 60kg
  • Supersarja vaakasoutu yhellä kädellä + kahdella kädellä 3x10 80kg

Hankin tuossa puolitoista viikkoa sitten Garmin HRM-Pro Plus sykevyön todella exemporeen Laatukorusta. En edes muista mistä sain idean edes alkaa katsomaan videoita Garmin HRM-Pro Plus sykevyöstä mutta parin videon jälkeen kävin Googlessa katsomassa mistä se kannattaisi ostaa? Idea sykevyöstä on kuitenkin lähtenyt liikkeelle noista minun aloittamista sykealuea 2 treeneistä ja siitä että Garmin Venu 2 rannemittaus ei ole ihan niin tarkka. Kuitenkin kun treeni perustuu sykkeeseen niin on paljon parempi saada tarkempaa tietoa kuin sinnepäin olevaa tietoa?

Olen tämän tekstin jo käytännössä kirjoittanut kun kirjoitin Garmin Venu 2 kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Minulla on ollut Garmin Venu 2 taas aktiivisessa käytössä parisen viikkoa aina siitä lähtien kun aloin miettimään uuden gps- / älykellon hankkmista. Kaikki tuo lähti liikkeelle siitä kun huomasin Hulluilla Päivillä olevan Apple Watch Ultra tarjouksessa. Tuostakin olen kirjoittanut pari kirjoitusta jo mutta tuolloin myös aktivoiduin käyttämään taas kerran Garmin Venu 2:sta aktiivisesti päivittäin.

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.