30 päivän "hc" dieetti - Ateriat

22.06.2021 - 14:21

Kerroin tuossa viimeksi, että aloitin viime viikon maanantaina 30 päivän "hc" dieetin ja siitä on nyt alkanut toinen viikko. Olen ottanut tämän 30 päivän "hc" dieetin tosissani niin ruokailujen suhteen kuin treenienkin. Pääpaino on ollut silti aterioissa ja vasta viime aikoina myös olen alkanut tekemään treenejä mitkä tukevat paremmin dieettiä. Olen jo pidempään käynyt pari kertaa päivässä lenkillä eli käytännössä tuohon ei olle tullut suuria muutoksia mutta kerran niistä seuraavassa kirjoituksessa ja nyt keskityn aterioihin.

Kun sunnuntaina päättää aloittaa dieetin mikä alkaa seuraavana päivänä maanantaina niin liikkeelle pitää lähteä siitä mitä jääkaapissa tai kuivavarastoissa on. En halua ikinä heittää ruokaa roskiin vaan kaikki pitää syödä. Tietenkin joskus on poikkeuksia jolloin ruokaa tarvitsee heittää pois mutta pääsääntöisesti en halua heittää mitään pois vaan kaikki on syötävä. Näin ollen minun piti aloittaa dieetti sellaisilla aterioilla joita minulla oli tarjolla. Olisin kyllä ehtinyt sunnuntaina vielä kauppaan sinällään, mutta minulla oli kyllä ihan tarpeeksi ruoka-aineksia.

Minulla oli vielä jäljellä paahtoleipää joten päätin syödä hiilareita aamulla sekä illalla. Tämä linja on pitänyt ja samoin myös se, että en vedä hiilareita ihan nolliin sillä tässä pitää kuitenkin tehdä töitä sekä treenata. Jos vedän hiilareiden syönnin ihan nolliin niin kokemuksesta tiedän että sellaista ei jaksa pidempään kun ei ole ihan pakko. Näin ollen siis aloitin ensimmäisinä päivinä aamupalan paahtoleivällä aina niin kauan kuin sitä riitti minkä jälkeen paahtoleipä vaihtui kaurapuuroon. Paahtoleipien kera otin proteiini shaken sillä tarvitsin proteiinia myös aamulla ja proteiinijauho veteen sekoitettuna on niin helppo enkä halunnut paahtoleivän takia mitään ihmeellisyyksiä.

Lounas on mennyt aikalailla kana, jauheliha tai liha akselilla minkä kanssa olen syönyt erilaisia kasviksia kuten puna ja kelta paprikaa, raejuustoa, feta-juustoa sekä kurkkua. Lounaasta on siis jäänyt hiilarilähde kokonaan pois eli riisi, pasta tai peruna. Tällä linjalla olen mennyt koko tämän ajan ja otin myöskin hieman kalaa sekaan eli ainakin kerran liha on vaihtunut loheen.

Tämän jälkeen seuraava ateria ennen treeniä on ollut pääsääntöisesti kolmen munan munakas ilman suolaa mitä normaalisti laitan munakkaaseen. Myöskin mitä suolan käyttöön tulee niin olen jättänyt suolan lisäämisen jokaisesta ateriasta sillä suola pitää nestettä sisässä ja haluan nyt nesteet pois. Kolmen kanan munakkaan lisäksi olen ottanut pari siivua erilaista kinkkua mikä on 97 - 99% lihaa ja mikä sisältää suhteellisen paljon proteiinia.

Treenin jälkeen olen syönyt myöskin kaurapuuron minkä lisäksi olen tehnyt smoothien mihin olen lisännyt proteiinia jauheesta sekä myöskin hieman kreikkalaista jogurttia. Yleisesti olen nyt pidempään tehnyt smoothien aamulla mutta nyt mielummin teen sen illalla treenin jälkeen ja aamulla sekoitan proteiinijauheen veteen normaaliksi shakeksi.

Tämä on ollut runko millä olen mennyt hieman yli viikon. Olen alkanut hieman muuttelemaan aterioita sillä ainakin itselleni saman syöminen pidempään ei vain onnistu. Jos olen vaihtanut aterian toiseen niin olen pitänyt tai yrittänyt pitää makrot samoissa eli käytännössä vaihtanut yksi yhteen. Myöskin se on pysynyt joko ajan, että syön aamulla ja illalla hiilaria ihan vain sen takia, että jaksan päivällä ja palautuakseni treeneistä. Tämä linja on toistaiseksi toiminut ja tästä on myös suhteellisen helppo alkaa karsimaan tarvittaessa.

En ole syönyt oikeastaan maitotuotteita juurikaan ja ainoa maitotuote on ollut kreikkalainen jogurtti mitä laitan smoothieen. Olen jo pidempään huomannut sen asian, että jos syön rahkaa tai proteiinivanukkaita esimerkiksi päivällä ateriaksi ennen treeniä niin se alkaa turvottamaan. Tuo turvotus on ollut kamala tunne kun pitäisi alkaa treenaamaan ja vatsa tuntuu niin täydeltä. Tätä ei ole ollut nyt huomattavissa ollenkaan paitsi illalla treenin jälkeen kun olen juonut smoothieni. Ainoa ongelma on vain se, että rahka ja proteiinivanukkaat olisivat helppo välipala mutta turvotuksen takia on nyt vain parempi olla niitä käyttämättä.

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.