Ex tempore elokuvissa käynti - The Sisters Brothers

14.04.2019 - 01:44

Tuli nyt lauantaina käytyä "ex temporeen" elokuvissa pidemmästä aikaa. Viimeksi kävin katsomassa Captain Marvelin Itiksen Imaxissa, mutta muutoin elokuvissa käynti on vähentynyt tämän vuoden puolella. En ole vain saanut aikaan mennä elokuviin vaikka siellä olisi ollut muutamia hyviäkin vaihtoehtoja. Kuitenkin nyt maanantaina 15.4 minulla oli menossa viimeinen Finnkino Premium sarjalippu umpeen joten nyt oli viimeinen hetki käydä katsomassa joku elokuva.

Tällä hetkellä ei ollut hirveästi vaihtoehtoja ja muutoinkin vaihtoehtoja karsi se asia, että sarjalippu oli premium lippu jolloin tämä karsi pienemmät salit pois. Premium sarjalippu kun on normaalia sarjalippua kalliimpi niin sitä nyt ei kannata käyttää normaaliin saliin vaikka se on kylläkin mahdollista. Ison Omenan tarjonnassa se tarkoitti Scape nykyistä iSense-salia sekä lounge-salia. Tämä siis karsi todella paljon vaihtoehtoja sillä "jouduin" valitsemaan näiden kahden salin näytöksistä.

En tiedä mistä sain idean harkita The Sisters Brothers elokuvaa, mutta lopulta se näytti olevan paras ratkaisu. Kävin nopeasti vain katsomassa Rotten tomatoessa kuinka monta prosenttia elokuvan arviot olivat. Tuolloin lukema oli 86% joten ajattelin kyseessä olevan hyvä elokuva. Toinen asia minkä tein oli kysyä kaverilta tietääköhän elokuvasta ja vatauksena tuli, että elokuva on hyvä.

Sen enempää miettimättä löysin sopivan näytöksen mihin oli sattumoisin hyvä paikkakin jäljellä joten päätin ostaa lipun. Tällä kertaa en tiennyt elokuvasta mitään. En katsonut traileria, en lukenut arvosteluita enkä myöskään lukenut mistä elokuva kertoo. Satuin näkemään jotain westerniin liittyvää joten ajattelin elokuvan olleen western mikä se sitten lopulta olikin. Olen ajoittain tehnyt näin elokuviin mentäessä, että en tiedä elokuvasta oikeastaan yhtään mitään ennen kuin näytös alkaa. Yleisesti tämä on toiminut ja tällöin en ehdi tulemaan mitään ennakko-odotuksia. Toisaalta alitajunnassa olen tiennyt jotain elokuvasta joten ihan niin satunnaista kertaa en ole sentään tehnyt, että olen vain valinnut elokuvan nimen perusteella. Yleensä tiedän edes muutamia näyttelijöitä elokuvasta tai onko se saanut hyviä arvosteluita.

The Sisters Brothers on hyvä elokuva ja eräällä tapaa erilainen olemalla lännenelokuva mitä ei nykyisin hirveästi tehdä. Toisaalta loistavia lännenelokuvia on pilvin pimein enkä ole katsonut niitä kaikkia vielä ja muutoinkaan uudet lännenelokuvat eivät ole olleet vanhojen tasoisia, mutta poikkeuksiakin on. The Sisters Brothers on hyvä nykyaikainen lännenelokuva mikä kannattaa katsoa mikäli lännenelokuvat kiinnostaa.

https://www.rottentomatoes.com/m/the_sisters_brothers

Tänään Suomessa lanseerattiin SkyShowtime ja käytin tuon tarjouksen hyväksi että palvelun sai puoleen hintaan eli 7€ sijasta 3.5€/kk. Tänä iltana ja tuossa ennen kuntosalille menoa asensin SkyShowtime äppsin Apple TV:lle katsoakseni tarjontaa sekä laatua. Hyvin nopeasti huomasi että SkyShowtime on lanseerattu liian aikaisin sillä tälläisenään en voi suositella SkyShowtime kenellekkään.

Odottelin innolla Spider-Man: No Way Home elokuvaa viime vuoden puolella kun pidin parista aikaisemmasta Spider-Man: Far from Home sekä Spider-Man: Homecoming elokuvasta. Minun oli tarkoitus käydä katsomassa Spider-Man: No Way Home viime vuoden puolella mutta aikataulu ei oikein osunut yhteen reissun kanssa ja tämän jälkeen alkoikin rajoitukset ja elokuviin ei sitten päässytkään. Ajattelin käydä katsomassa sitten tämän vuoden puolella mutta rajoitukset

Katsoin illalla eilen The Guns of Navarone 4K blu-ray:n minkä ostin viimeksi Cdonin Black Friday tarjouksesta osta 10kpl 4K bluray elokuvaa 100€ paitsi, että se taisi viimeksi olla 110€. Tämä taisi olla kolmas kerta kun näin The Guns of Navarone elokuvan minkä omista myös normaalina bluray:na ja miltä ne olen aikaisemmin katsonut. En kyllä yhtään muista minkä laatuinen tuo kyseinen bluray oli mutta 4K bluray versio The Guns of Navarone on hankkimisen arvoinen

Tämä oli odotettu asia, että Viaplayn hinta nousee kun Viaplay hankki Formula oikeudet. Sain tällä viikolla sähköpostia, että Viaplay Total hinta nousee 35€ aina 40€ asti. Hankin aikoinaan Viaplay:n ihan vain urheillun takia ja otin aina Viaplay Sport paketin minkä hinta oli 25€. Viaplay on ollut minulla lähinnä Valioliigan vuoksi ja kun televisiosarjat kuuluivat Sport pakettiin niin niitä tuli myöskin katsottua. Pidin Viaplayta aktiivisena aina Valioliigan

Netflixin hinta nouse jälleen kerran ja tällä kertaa 19,90$ kuussa ja se oli nyt itselleni raja ottaa Netflix pois käytöstä. Otin Netflixin käyttöön kymmenisen vuotta sitten 2012 aikaa ennen Suomen julkaisua. Tuolloin hinta oli 7,99$ minkä lisäksi piti tietenkin maksaa vpn yhteydestä millä pääsi käyttämään Usan Netflixiä. Vielä kun Suomessa julkaistiin Netflix niin käytin pääsääntöisesti Usan Netflixiä sillä tarjonta oli itselleni parempi. Suomen hintaa en