Fantasy Premier League - viikko 33

10.04.2019 - 23:00

Fantasy Premier League viikko 33 sujui sitten taas paremmin kuin aikaisempi kierros. Suuri kiitos Eden Hazard joka toi kapteenina 32 pistettä. Näin ollen Salah siirto oli onnistunut vaikka myös Salah toi ilmeisesti hyvin pisteitä. Vastaavasti toinen siirtoni Joshua King ei onnistunut samalla tavalla vaan toi minulle vain kaksi pistettä. Muutoinkin kaikki pelaajat toivat käytännössä kaksi pistettä paitsi Crystal Palace puolustajat Wan-Bissaka & Schlupp.

Seuraavalle viikolle 34 minun pitänee tehdä muutama siirto ja katsoa hieman yleisesti kokoonpanoa. Viikko 33 toi minulle 59 pistettä kun viikon keskiarvo oli 36. Nykyisellä joukkueella näyttää olevan aika paljon vieras pelejä minkä lisäksi Liverpool ja Manu pelaavat vastakkain. Tämän johdosta nykyisellä joukkueella taitaa olla vaikea saada pisteitä. Muutoinkin Liverpoolin ja Manun pelistä on vaikea arvioida mitä tulevan pitää. Liverpool on mielestäni pelannut heikommin kuin alkukaudesta sekä Manu on pelannut tällä hetkellä ihan hyvin. Kuitenkin näiden joukkueiden välisessä ottelussa voi käydä miten vain eikä nykyistä kuntoa kannata siinä mielessä huomioida.

Fantasy Premier League - viikko 3

Fantasy Premier Leaguessa viikko 10 oli kaikista parhain pisteiden valossa. Sain kerättyä 81 pistettä kun keskiarvo oli 58 eli kuitenkin kyseessä oli "helppo" viikko mutta yli 20 pisteellä parempi tulos kuin keskiarvo niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Se miten tähän päästiin johtui ihan siitä, että Mané keräsi 15 pistettä ja hänen ollessaan kapteeni niin pistemäärä oli lopulta 30. Tähän päälle vielä kun lisää maalivahti ja puolustus osastolta 8, 7 ja 6 pisteen

Fantasy Premier League viikko 9 meni juuri ja juuri yli keskiarvon. Sain kerättyä 45 pistettä kun pistekeskiarvo oli 43. Vaikka sainkin enemmän pisteitä kuin keskiarvo niin silti viikko meni todella huonosti. Puolustajat saivat kaikki yhtä lukuunottamatta nolla pistettä ja Hazard kapteenina sai yhden pisteen. Ennen kierrosta tein pelaajavaihdon mitä en oikeasti suunnittelut. Minun piti tälle kierrokselle tehdä keskikenttä vaihto mutta päädyin tekemään vaihdon

Fantasy Premier League viikko meni ensimmäistä kertaa hyvin siinä mielessä, että sain kerättyä pisteitä enemmän mitä keskiarvo. Tällä kierroksella sain 69 pistettä kun viikon keskiarvo oli 50 pistettä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun sain enemmän pisteitä kuin keskiarvo ja vielä reilusti enemmän. Kaikki tämä johtui siitä, että vaihdoin Salah:in pois joukkueesta ja otin Eden Hazard tilalle. Hazard toi minulle tällä kertaa 28 pistettä ollen kapteenina eli

Fantasy Premier league viikko 7 meni taas kerran heikosti. Parilla viimeisellä kierroksella olen saanut noin saman verran pisteitä mitä viikon keskiarvo on ollut mutta tällä kertaa mentiin taas alle. Sain 39 pistettä kun keskiarvo oli 45 pistettä. Jos olisin saanut kapteenilla enemmän pisteitä niin sitten viikkoa voisi sanoa paremmaksi mutta kun kapteeniksi valittu saa kaksi pistettä niin se tietää neljää pistettä. Yleisesti toivoisi, että kapteeni toisi

Tein ennen viikko 6:sta pelaaja vaihdon mitä en oikein sen kummemmin jaksanut miettiä vaan enemmänkin otin nopeasti jonkun. Muutoinkin tämä vaihto tapahtui hieman ennen kierroksen alkamista sillä unohdin tehdä koko asian. Tuo asia vain muistui mieleen minkä jälkeen kävin tekemässä pelaajasiirron. Otin tällä kertaa joukkueeseeni Ryan Fraser:n sillä katsoin hänen tehneen ihan hyvin pisteitä pelaajan arvon ollessa 5.9 miljoonaa. Näin ollen pankkiin jäi 2.3