Lowbar kyykky projekti

13.02.2019 - 08:00

Aloitin viime viikolla low bar kyykky projektin ihan vain koittaakseni millaisiin tuloksiin sillä voisin päästä verrattuna normi high bar kyykkyyn. En ole hirveästi käyttänyt low bar tekniikkaa sillä olen suosinut high bar tekniikkaa ehkä ihan vain senkin takia, että low bar tekniikan kanssa minulla on ollut ongelmia. Viimeksi kun yritin tehdä low bar kyykkyä niin sain käteni pitkäksi aikaa kipeiksi ja ehkä suurin syy oli tuolloin nousta suoraan 200kg painoihin.

En edes tiedä miksi nyt "innostuin" aloittamaan tämän "low bar projektin" mutta ehkä sen takia, että kyykyn ennätys on mielestäni huono. Huono ainakin kun vertaa kyykyn ennätystä penkkiin ja maastavetoon. Olen saanut kyykättyä ennätyksekseni 240kg mutta tuostakin alkaa olemaan jo aikaa ja yleisellä tasolla kyykyn tulostaso treenien välillä vaihtelee todella paljon. Myöskin vaihtelu oli yksi asia minkä takia mietin low bar tekniikkaa sillä jo tekniikan vaihto tuo treeniin jotain uutta.

Ensimmäisissä low bar projektin treeneissä olen ainakin pystynyt pitämään painot maltillisina kun olen yrittänyt vain hioa tekniikkaa. Ensimmäisen treenin maksimipainot olivat 160kg ja toisen 180kg. Sarjoja molemmissa treeneissä tuli paljon taustalla ja toistomäärät vaihtelivat 3 - 10 välillä. Myöskin huomasin sen, että alle 100kg painolla milla oli vaikeuksia pitää tanko oikeassa kohdassa sillä tanko ei ilmeisesti painanut tarpeeksi alas. Tämän johdosta kun kyykkäsin low bar tekniikalla 60kg painoilla niin ala-asennossa tanko siirtyi ylöspäin jolloin tekniikka muuttui normaaliin high bar tekniikkaan.

Ensimmäisessä treenissä 140kg:lla tehdyt sarjat eivät eronneet 160kg painoilla tehtyihin juuri yhtään. Tuolloin kyykyt jäivät hieman liian ylös minkä huomasin jälkikäteen videoista. Toisessa treenissä keskityin enemmän tekniikkan millä sain vietyä kyykky ennemmän alaspäin. Samalla toisessa treenissä huomasin sen, että 180kg painot alkoivat olemaan sellaiset missä tunsin käsissä kipua. En ole varma oliko se yksinomaan kyseiset painot vai oliko minulla vain tekniikka virheitä. Luulisin kuitenkin 180kg painojen tuoneen pienempiä tekniikka virheitä juurikin painon takia. Mitä enemmän tangossa on rautaa niin sitä helpommin oma tekniikkani alkaa hajoamaan ja käsissä tuntumaan.

Vuosi sitten kun kyykkäsin low bar tekniikalla muutaman toiston / sarjan 200kg painoilla niin juurikin tuo paino oli se asia miksi käteni menivät pitkäksi aikaa huonoon kuntoon sillä vastaavaa aloin tuntemaan nyt 180kg painoilla. Tämän johdosta minun onkin nyt vain parempi jatkaa tätä low bar projektia 140kg - 170kg painoilla jotta saan tekniikan paremmin loksahtamaan paikoilleen minkä jälkeen onkin helpompi nousta painossa suurempiin lukuihin. Ongelma tuntuukin nyt olevan siinä, että tunnen saavani low bar tekniikalla kyykättyä enemmän kuin mitä olen tehnyt mutta vastaavasti tiedän ettei se kannata. 

Tämä viikko alkoi aamulenkeillä mutta puolessa välissä muuttui tuplatreeneiksi kuntosalilla. Kaiken tämän muutoksen takana oli keskiviikon tuplajalkatreeni. Keskiviikkoaamuna tein takareidet ja illalla etureidet minkä jälkeen en ollut torstaina oikein juoksu kunnossa minkä takia päätin mennä aamulla kuntosalille. Vuosia sitten olisin mennyt varmaan väkipakolla aamulla juoksemaan vaikka jalkoihin olisi sattunut kuinka. Tällä kertaa jätin tuon tekemättä sillä

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien