Viikon ensimmäisen jalkatreenin ylisuuret painot vaikuttivat viikon molempiin jalkatreeneihin

01.07.2019 - 16:45

Viime viikolla tein perus virheen viikon ensimmäisessä jalkatreenissä mikä lopulta pilasi koko treenin. Siirryin kyykyssä aivan liian suuriin painoihin suhteessa päivän kuntoon minkä johdosta kyykky meni todella huonosti. Samalla kun kyykky menee huonosti niin silloin myös jalkatreeni menee huonosti vaikka itseasiassa loppu treeni menikin todella hyvin. Sain treenattua laitteilla jalat niin etureiden kuin takareiden osalta todella hyvin maltillisilla painoilla. Ongelmana on vain se, että jalkatreenit ovat kohdistuneet kyykkyyn ja kun kyykkymenee heikosti tai siis huonosti niin samalla koko treeni menee heikosti vaikka niin ei oikeasti olisi.

Alkuun kaikki tuntui menevän hyvin niin nostin painoja normaaliin tapaan. 140kg jälkeen siirryin 170kg painoihin kun 140kg tuntui menevän hyvin mutta kaikki lähti menemään huonosti sitten tämän jälkeen. Minun olisi pitänyt huomata jo 170kg kohdalla ettei kannata ainakaan lisätä painoja ja mitä sitten tein? Lisäsin painot 200kg jolla sain tehtyä kaksi kahden toiston "sarjaa" heikolla tekniikalla. Tuo nosto 170kg painoista 200kg painoihin oli lopulta se ratkaisu jolla pilasin kyykyn.

Kun tein 200kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa niin se oli ihan päivän maksimi. Samalla kun tein nuo nostot niin se oli kropalle vain liikaa ja vaikka vähensin painoja sarja sarjalta niin voimat olivat menneet jo. Samalla kun vähensin painoja aluksi 170kg minkä jälkeen 140kg ja vielä 100kg niin huomasin että myös tekniikka oli lähtenyt. Tai sitten tekniikka oli ollut alusta asti kadoksissa tuossa treenissä minkä johdosta 170kg ja 200kg kyykkäämiset menivät miten menivät.

Viikon ensimmäinen jalkatreeni oli keskiviikkona ja lauantaina oli vuorossa viikon toinen jalkatreeni. Minun oli tarkoitus aloittaa viikon toinen jalkatreeni hack-kyykyllä mutta jotenkin tulin siihen tulokseen, että minun pitää aloittaa treeni kyykyllä tai siitä ei tule mitään ainakaan hack-kyykyn jälkeen. Ja näin olisi varmaan käynytkin sillä jouduin käyttämään kyykkyyn todella paljon aikaa sillä tekniikka ja henkinen puoli oli kadonnut viikon ensimmäisessä jalkatreenissä.

Huomasin tämän kun olin lämmitellyt ja tein ensimmäisiä sarjoja 60kg painoilla. Kaikki lähti liikkeelle heti ensimmäisestä toistosta minkä tekeminen vei aikaa sillä en uskaltanut lähteä edes viemään kyykkyä alas. Tämä kertoi henkisestä puolesta kuinka huonossa kunnossa se oli kyykkyä aloittaessa. Toinen asia oli se, että sitten kun lopulta pääsin viemään kyykkyä alaspäin niin tekniikka oli ihan kamalan oloista. Kyykkääminen ei ollut rentoa jolloin se minulla käytännössä tietää aina vaikeuksia koko tekemiseen. Olin jo päättänyt ennen ensimmäistä sarjaa, että tänään tehdään tarvittaessa kyykkyä 60kg painoilla tai 100kg painoilla riippuen mikä on meininki.

Meinasin lopulta jäädä kyykkäämään 60kg painoilla sillä tekeminen oli ensimmäiset sarjat alkaen vaikeata. Lopulta kun olin tehnyt 5-6 sarjaa 60kg painoilla niin tekeminen alkoi tuntua hyvälle. Tämän jälkeen uskalsin sitten nostaa painot 100kg joilla meinasin tehdä treenin loppuun asti. Lopulta 5-6 sarjan jälkeen nostin painot 140kg kun tekeminen tuntui todella hyvälle. 140kg painoilla sain tehtyä kymmenen toiston sarjan minkä jälkeen tein vielä 160kg painoilla kymmenen toiston sarjan ennen kuin lopetin kyykkäämisen.

Kaikki epävarmuus, tekniikka murheet ja treenin onnistuminen kahdessa treenissä tuntui menneen siinä pieleen, että ensimmäisessä treenissä otin liian isot painot käyttöön suhteessa päivän kuntoon. Jotenkin kun kyykky on kolmesta suuresta liikkeestä heikoin penkin ja maven jälkeen niin sitä aina haluaisi tehdä hyvillä painoilla ja kehittyä niin sarjapainoissa kuin maksimipainoissa. Tämä vain ei ole niin helppo asia minkä päättää ja mikä sitten toteutuu. Tällä hetkellä minun on parempi siirtyä käyttämään pienempiä painoja ja hioa tekniikkaa paremmaksi ja tunnustella paremmin se parempi päivä jotta yksi huono päivä ei pilaa viikon toista ja mahdollisesti useampaa treeniä.

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona