Väsyneen miehen neljäs päivä putkeen kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

Taas yksi aamulenkki takana vaikka ennen lenkille lähtöä teki mieli jättää koko lenkki tekemättä. Väsynyt olo jonka päälle molemmissa jaloissa tuntui pieniä rasitusvammoja. Vasemmassa jossain polven kohtia ja oikeassa säären tuntumassa. Rasitukset jaloissa on tosin tuntunut jo keskiviikosta asti joten siinä ei ollut sinällään mitään uutta. Rasituksen päälle kun lisäsi väsymyksen niin ajattelin jättää juoksun väliin kun ajatuksissa alkoi vain pyöriä ajatus etten jaksa juosta ja paikat eivät kestä. Ajatus väliin jättämisestä ei ollut kuitenkaan kauaa mielessä koska väliin jättäminen olisi ollut luovutus enkä halunnut luovuttaa. 

Alun ensimmäiset sadat metrit olivat vähän hakemista mutta sen jälkeen juoksu alkoi vain rullata kevyesti. Samassa kun juoksu alkoi rullata niin rasitusvammoista ei ollut tietoakaan koska kivut lähtivät samalla. Tätä en osannut yhtään odottaa vaan odotin paljon vaikeampaa aamulenkkiä. Raskasta ja kivuliasta en "helposti" rullaavaa jossa piti hidastella jotta vauhti pysyi rauhallisena. Vaikka juoksu nyt kulkikin rullaavasti niin pidempi matka olisi tuottanut ongelmia. Aamun väsymys kun ei ollut mihinkään hävinnyt vaikka jalka kivut olivatkin.

[[{"fid":"272","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"206","width":"331","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Eilen kun menin salille niin kerrasta tuli samalla neljäs putkeen maanantaista lähtien. Samalla treeni oli viimeinen kuntosalitreeni lomani aikana. En tainnut eilen oikein tajuta mutta nyt näin jälkeenpäin ajateltuna eilinen treeni oli väsynyttä menoa. Ehkä juuri väsymyksen takia en tajunnut asiaa eilen. Treeni myös poikkesi normaalista niin kai väsymystä ei vain huomannut niin helposti kun ei ollut vertailukelpoisia liikkeitä. Treenin jälkeen olkapäissä sekä hauiksessa ei vain tuntunut sama kuin normaalin olkapää & hauistreenin jälkeen joka laittoi vähän ihmettelmään. Onko treeni ollut huono?

Treeni oli normaalia erilaisempi mutta ei se nyt huono ollut. Tein liikkeitä niin suurilla painoilla kun sain ne menemään puhtaasti ja tuetussa hauiskäännössä minulle tarvi auttaa pakkotoistoja. Taisin olla eilen vain niin puhki etten tuntenut mitään muutakuin yleistä väsymystä koko kropassa. Tämä ei ollut kyllä ihme neljän peräkkäisen kuntosalipäivän sekä juoksujen ansiosta. Tämän jälkeen onkin hyvä aloittaa pieni tauko kuntosalista sekä myöskin juoksusta.

Olkapää & hauistreeni

  • Yhden käden pystypunnerrus tangolla 10kg x10, 20kg x10, 30kg x10, 40kg 4x10
  • Hauiskääntö suoratanko 4x20 35kg
  • Pystysoutu 4x10 35kg
  • Yhden käden vipunosto ristikkäistalja 1x10 5kg, 1x10 10kg, 3x10kg
  • Yhden käden hauiskääntö ristikkäistalja 4x10 20kg
  • Tuettu hauiskääntö ristikkäistalja naru 2,5kg tiputussarja 25kg -> 5kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 4x10 30kg

 

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.