Uusi viikko alkoi massiivisella aamutreenillä kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

Minun oli alunperin tarkoitus käydä juoksemassa viikonloppuna jopa hallissa, mutta loppujenlopuksi en sitten mennytkään pihalle tai halliin juoksemaan. Lauantain vietin ihan lepopäivänä ja sunnuntaina olisin sitten mennyt juoksemaan, mutta päivän rytmi ja aikataulut eivät vain sopineet yhteen. Olisihan siinä ollut kyllä aikaa mennä ainakin pihalle juoksemaan, mutta päätin olla menemättä. Hyvä ainakin tulevan viikon treenejä ajatellen, että pidin koko viikonlopun lepoa treeneistä. Viime loppuvuoden ahkeran lenkillä käymisen jälkeen tällä hetkellä ei ole vain samanlaista intoa lähteä lenkille. Yksi syy on myös pihalla olevat kelit mitkä eivät oikein aina juoksemiseen vaikka välillä olisinkin paremmat kelit. Pihalla on nyt vain paikoitellen ollut liukas ja tällä hetkellä muutenkin lunta tulee välillä ja välillä se sulaa pois.

Aamutreeni rinta & olkapää

Lähdin tähän aamuun valmistautumisen erilailla. Kokeilin vaihtaa expressot kahviin kun minulla on ollut aamuisin vatsa hieman sekaisin ja olen tämän huomannut sen jälkeen kun olen aamulla syönyt. Tämä vaihdos ei kuitenkaan tuottanut mitään eroa vain syy aamun vatsan sekaisin menoon taitaa olla ibcaa aminohapot joita olen nyt testannut. Tänään myöskin kokeilin sellaista ratkaisua, että söin ennen treeniä aamupalana ruisleivän sekä jogurttin mihin sekoitin ibcaan. Yleisesti olen sekoittanut ibcaan veteen ja juonut sen suoraan shakerista. En tiedä oliko ruisleipä + jogurtti vain niin täyttävä, mutta aamulla tuntui täysiolo pitkään ja ajattelin mitä treenistäkin mahtaa tulla jos aamupala ei ehdi laskemaan. Jalkapäivänä eli tiistaisin olen syönyt normaalia aamua vähemmän ennen kuntosalitreeniä. Olen tehnyt sen päätöksen, että syön hieman ennen aamun kuntosalitreeniä, mutta ennen aamujuoksua en syö aamupalaa. Olen lukenut monia artikkeileita miten ei kannata söydä ennen aerobista treeniä kun silloin rasvanpoltto on parempi. Näinä aamusaleina kun en halua niinkään raskanpolttoa niin olen katsonut paremmaksi syödä ennen treeniä jotta jaksan treenata paremmin. Kyllä olen sen aamulenkeillä huomannut kun en ole syönyt ennen lenkkiä niin ei ne voimavarat mitään hyviä ole.

Kun syön ennen aamun kuntosalitreeniä se tarkoittaa automaattisesti aikasempaa herätystä, koska aamupalan ja treenin väliin on jäätävä aikaa. Olen myös muutenkin ottanut sellasen linjan, että herään aikaisemmin ennen aamukuntosalitreeniä kuin aamulenkkiä. Olen syönyt aamulla noin tunnin ennen treenin alkua ja herännyt tästä vielä hieman lisää. Aamulenkille mentäessä olen ollu jo juoksemassa tunnin päästä herättyäni. Se kuinka paljon aikasemmin ennen aamukuntosalitreeniä pitää herätä on yksilökohtainen ja se pitää vain kokeilla mikä itselle sopii. Missä ajassa saa kropan sellaiseen kuntoon jotta jaksaa treenata? Siinäpä vaikea kysymys ainakin jos ei ole tottunut aamutreeneihin.

Vaikka minulla oli tänään suhteellisen pitkään täysiolo ja ajattelin ehtiikö aamupala laskea ennen treeniä niin kuntosalilla en huomannut enään mitään tälläistä. Muutenkin treeni meni aivan loistavasti ja jos kelloa ei olisi tiennyt niin olisi voinut kuvitella olevansa illalla / iltapäivällä salilla, koska tulokset vastasivat normaaleita. En osaa sanoa miten sain kasaan sellaisen aamutreenin minkä sain. Vaikuttiko viikonlopun pari lepopäivää sekä hyvä aamupala vain asiaan?

Rinta & olkapää

  • Penkki 60kg x10, 100kg x10, 3x5 130kg
  • Pystypunnerrus käsipainoilla 20kg x10, 3x10 40kg
  • Vipunostot sivuille 3x10 15kg
  • Peck-deck 30kg x10, 3x10 60kg

[[{"fid":"333","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni rinta & olkapäät

Kun aamutreeni meni loistavasti niin aloin miettimään miten teen iltatreenin? Ensimmäinen tuplatreeni kuitenkin opetti ettei kaksi raskasta treeniä oikein sovi yhteen tai ainakin se vaikeuttaa palautumista. En oikein sitten missään vaiheessa suunnitellut mitään vaan lähin tekemään treeniä ihan lonkalta kun pääsin illalla kuntosalille. Tänään ollessa maanantai niin kuntosalilla oli taas valtavasti ihmisiä vaikka kello oli jo 20. Tosin mitä enemmän kello alkoi näyttämäään niin sitä vähemmän porukkaa oli. Viimeviikolla samaan aikaan oli paljon enenmmän ihmisiä ja tämä vain tarkoittaa, että kuntoslilla on jo nähtävissä ainakin pientä ruuhkan purkautumista. Onhan tässä jo mennytkin muutama viikko joten ensimmäiset ovat saaneet jo tarpeekseen. Heti maanantain jälkeen on kyllä ollut rauhallisempaa ja esimerkiksi viimeviikolla heti tiistaina oli paljon vähemmän väkeä kuin maanantaina. Juuri väkimäärän mukaan katsoin ainakin treenin alkua lähinnä siltä kannalta missäpäin oli vapaata, koska halusin kuitenkin aloittaa treenin heti kellon ollessa suhteellisen paljon. Kuitenkin huomen aamulla pitää olla jo treenaamssa niin hirveän myöhäiseen treeniäkään ei voinut pidentään.

Rinta & olkapäät 

  • Vinopenkki käsipainoilla 20kg x20, 3x20 30kg
  • Vipunosto eteen z-tanko istuen 3x20 17,5kg
  • Yläristikkäistalja 3x20 25kg
  • Vipunostot sivuille kyljeltään vinopenkissä 3x20 5kg
  • Vipusnostot takaolkapäille vinopenkissä 3x20 5kg

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.