Uusi treeniviikko alkoi tauon jälkeen nihkeästi

16.11.2016 - 12:06

Perjantainen yleistreeni tuntui vielä tänäänkin kropassa suhteellisen paljon. Kroppa ei vielä ollut ehtinyt palautua kunnolla. Ei ollu siis mikään ihanteellinen hetki mennä aloittamaan uutta treeniviikkoa tauon jälkeen kun yleinen treenikin tuntui kropassa vielä. Treeniäkään en ollut miettinyt yhtään ennen kuntosalille menemistä vaan päätin vetää lonkalta. Jälkeenpäin ajateltuna tämä ratkaisu oli hyvä kun taustalla oli "vaisu" tauolta paluu. Ja kun pidin perjantaita vaisuna niin tänään treeni meni vieläkin vaisummin.

En ollut laittanut mitään tavotteita treenille enkä suunnitelmia. Myöskään perjantain virheistä en ottanut oppia vaan aloitin tekemään treeniä samalla tavalla kuin perjantaina. Sama aloitusliike ja samat painot mutta toteutus meni paremmin. Vaikka lattiapunnerus meni paremmin kuin perjantaina niin loput liikkeet menivät vähän miten menivät. Lähinnä ongelmat olivat ojentajaliikkeissä mutta liian suurilla painoilla treenaaminen tuottaa sellaisia. Kunnon ollessa tauon jälkeen mikä on niin olen vain olettanut jaksavani tehdä liikkeitä painoilla ennen taukoa. Olisi nyt ajatellut että olisin tajunnut jotain perjantain treenistä mutta empä tajunnut. Toivottavasti tiistaina on asia erilailla kun vuorossa on jalkatreeni.

Tauon aikana olen myös kadottanut eräänlaisen rentouden treenaamisesta. Varsinkin loman aikana treenit olivat rentoja ja leppoisia mutta nyt näissä kahdessa treenissä en ole vastaavaa nähnyt. Ilmeisesti yritän tehdä liian nopeasti liian suurilla painoilla jolloin treeni ei muutenkaan suju niin silloin häviää myös rentous. Eli meno on ollut enemmän väkinäistä kun rentoa ja tässä on tapahtuttava muutos. Rentous pitää löytää takaisin suhteellisen nopeasti jolloin myös "tulokset" lähtevät paranemaan ja kuntosalille on muutenkin mukavempi lähteä.

Rinta & ojentajat

  • Lattiapunnerrus 3x20 30kg
  • Dippi 15kg lisäpaino 3x12
  • Ranskalainenpunnerrus käsipainolla 3x20 15kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 30kg
  • Beck-deck 3x20 50kg
  • Rintaprässi 3x20 60kg

Pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä mitä olin viimeksi tehnyt jouluna - uutena vuotena käydessäni viimeksi Vammalassa. Tällä kertaa olin käymässä Vammalassa torstaista - sunnuntaihin eli pääsiäisen ajan. Tämä kerta sisälsi "vain" kaksi treeniä Vammalassa ollessa vaikka olisin ihan hyvin voinut tehdä kolme tai neljäkin treeniä. Kuitenkin kaikki treenit olisivat olleet yksittäis maksullisia treenejä kun en olisi voinut ostaa kymmenen kerran korttia tai

Maanantain päättyi minun kolmen viikon tauko normaalista penkistä. Se miksi pidin kolmen viikon tauon normaalista penkistä ja miksi tauko oli kolme viikkoa niin siihen liittyvät asiat ovat vain sattumien summa. Ainakin siis miksi tauko oli kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana huomasin, että rintatreeni oli vaihteeksi aina erilainen kun rintatreenin alkuun ei tullut tehtyä normaalia penkkiä. Ensinnäkin aikaa säästyi todella paljon kaikkeen muuhun ja toiseksi

Tällä viikolla tuli tehtyä pitkästä aikaa olkapää- & käsitreeni "isoilla" painoilla ja enemmän runttaavalla tyylillä kun normaalisti kyseiset treenit on tullut tehtyä pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla. Olkapää- & käsitreeni on tullut tehtyä viimeaikoina pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla ihan vain sen takia, että se säästää käsiä ja kyseisten treenien priorisaatio on tällä hetkellä alhaalla. Enemmän "pummpaavampi" treeni on paremminkin

Priorisointi on tärkeä osa kehitystä kuntosalitreeneissä. Tätä asiaa en sinällään tietoisesti miettinyt aloittaessani kuntosalilla käyntiä vaikka eräällä tapaa olen tätä harrastanut enemmän tai vähemmän. Tietenkään aloittaessa kuntosalilla käyntiä ei tarvitse miettiä niinkään priorisointia yhtään jos haluaa vain kehittyä yleisellä tasolla. Tietenkin jos aloittaa kuntosalilla käynnin tietyn asian takia niin tällöin priorisointi on jo tiedossa, mutta jos

Maanantaina tuli hieman feilattua maastavedossa sillä yritin jostain syystä saada nostettua uutta ennätystä eli 280kg. Tämä ei kuitenkaan ollut lähelläkään vaan oli vain huono päähän pisto. Tuota ennen sain kyllä nostettua 250kg ihan ok, mutta minun olisi pitänyt tajuta jo tuolloin ettei minulla oli mahdollisuuksia saada nostettua 280kg. Olin kuitenkin juuri saanut nostettua 270kg uudeksi ennätykseksi joten ihan tuolla aikataululla 280kg oli jo kyllä liikaa