Tuli kokeiltua low bar kyykkyä pitkästä aikaa huonolla kokemuksella sekä jalkatreeni ilman suuria liikkeitä

07.05.2018 - 18:58

Viime viikon keskiviikkona tuli hieman kokeiltua low bar kyykkyä todella pitkästä aikaa ja tuon treenin jälkeen muistin miksi en ole tuota oikeastaan ikinä tehnyt. Minun low bar kyykyt ovat laskettavissa yhden käden sormilla sillä olen saanut enemmän tai vähemmän käden tai kädet kipeäksi. Näin kävi tälläkin kertaa ja minun olisi ollut hyvä pitää loppu viikko väliä kuten aluksi ajattelinkin mutta näin en kuitenkaan tehnyt. Vielä torstaina eli seuraavana päivänä low bar kyykyn tekemisestä käsissä ei tuntunut oikeastaan mitään ihmeellistä ja ajattelin päässeeni "kivuista" yön aikana. Näin ei kuitenkaan ollut vaan huomasin käsissä kipua heti ensimmäisestä toistosta lähtien. Tästä huolimatta tein treenin loppuun mutta hieman "säästellen" ja miettien mitä liikkeitä minun kannattaa tehdä. Parempi olisi ollut vain jättää treeni siihen ja pitää loppuviikko taukoa.

En tiedä teinkö viime keskiviikkona sen virheen, että nousin painoissa aina 200kg asti jolla tein kahden toiston "sarjan" sekä yhden ykkösen. Oliko se virhe tuossa vai siinä, että tein jotain väärin enemmän kuten käsien asennossa? Luulen kuitenkin, että suurin virhe oli nousta painoissa aina 200kg asti ja parempi olisi ollut pysyä ihan maksimissaan jossain 150kg paikkeilla ja harjoitella vain sitä tekniikkaa. Kuitenkin lämmittelyt ja tekeminen tuntui kevyelle niin sitä vain halusi kokeilla suuremmilla painoilla.

No oli syy nyt mikä hyvänsä tällä kertaa, että sain käteni hieman kipeäksi niin tätä on tapahtunut aikaisemminkin. En vain ehkä osaa tehdä liikettä vielä kunnolla tai olen tosiaan noussut painojen kanssa hieman liikaa aina kerralla. Tämä oli kyllä viimeinen kerta kun yritän low bar kyykkyä ja pysyttäydyn vain normaalissa kyykyssä.

Se miksi nyt kokeilin oli low bar kyykkyä niin halusin katsoa saisinko kyykyssä suurempia painoja kun selkään ei kohdistu niin paljon rasitusta. Toisaalta olen saanut nyt normaalin kyykky tekniikan mielestäni ihan hyväksi niin en edes tiedä miksi halusin nyt kokeilla low bar kyykkyä ja kun tässä taas kävi näin. Low bar kyykyssä siis tanko tulee alemmaksi jolloin ainakin minulla käsille tulee enemmän rasitusta ja näin ollen selälle vähemmän. Low bar tekniikka auttaa saamaan siis rasitusta selästä pois mutta lisää samalla rasitusta käsille mikä koitui minun ongelmaksi. Ehkä käsieni asento oli liian kapea ja tai tanko oli väärässä kohtaan selkää jolloin kädet rasittuivat liikaa mistä johtuen käteni tuli kipeiksi.

Pitkästä aikaa jalkatreeni laitteilla tehtynä ilman suuria massaliikkeitä

Lauantaina säästelin hieman käsiä enemmän vaikka juurikin perjantaina kävin tekemässä rinta- sekä selkätreenin joskin yritin katsoa liikkeitä mitkä sopivat parhaiten säästämään käsiä. Lauantaina ajattelin sitten jättää kaikki kyykyt ja jalkaprässi pois ihan sen takia ettei kädet saa rasitusta edes painojen kantamisesta sillä ainakin jalkaprässiin tarvii aina latoa ihan kamalasti painoja. Halusin myöskin tehdä pitkästä aikaa jalkatreenin erilailla ja ihan laitteita käyttäen niin nyt siihen oli ihan hyvä mahdollisuus.

Jalkatreeni pelkillä laittella ja enemmän tekniikalla tehtynä tuntui tekiessä ja treenin jälkeen "tylsälle" juurikin kun ei tehnyt suurilla painoilla tehtäviä kyykkyjä tai jalkarpässejä. Sitä että jalkatreeni tuntui tylsälle niin ei tarkoita sitä etteikö treeni olisi mennyt perille. Tylsä ja perille menevä treeni ovat ihan eri asioita ja tämä treeni voi olla sellainen mikä meni paremmin perille kuin sellainen missä tehdään kovia kyykkyjä. Isoja painoja käyttäessä tekeminen voi helposti mennä siihen, että painot nostetaan vain siten kuin ne saa ylös ja varsinainen tekeminen jaloilla voi jäädä hieman varjoon. Kun tehdään liikkeet kontrolloidusti ja hieman pidemmillä painoilla niin tällöin ainakin pumppi saadaan paremmaksi.

Käytännössä jalkatreeni koostui reisilaittesta ja lähentäjä- & loitontajalaitteesta. Tein kyllä vaakahack-kyykssä yhden liikkeen mutta tämäkin oli käytännössä enemmän kontrolloidumpaa tekemistä kuin isommilla painoilla runttaamista. Käytin kyllä liikkeissä "isoja" painoja mutta siten, että kontrolli piti sillain kun halusin tehdä liikkeen. Tarvittaessa laskin tai lisäsin painoja jos huomasin liikkeen olevan liian raskas tai kevyt. Sarjamäärät liikettä kohden olivat noin viisi ja toistomäärät olivat siinä viidentoista luokkaa, mutta välillä en kyllä laskenut kumpiakaan vaan keskityin vain tekemään. 

Tämä viikko alkoi aamulenkeillä mutta puolessa välissä muuttui tuplatreeneiksi kuntosalilla. Kaiken tämän muutoksen takana oli keskiviikon tuplajalkatreeni. Keskiviikkoaamuna tein takareidet ja illalla etureidet minkä jälkeen en ollut torstaina oikein juoksu kunnossa minkä takia päätin mennä aamulla kuntosalille. Vuosia sitten olisin mennyt varmaan väkipakolla aamulla juoksemaan vaikka jalkoihin olisi sattunut kuinka. Tällä kertaa jätin tuon tekemättä sillä

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien