Tuli aloitettua jälleen dieetti uudella ruokavaliolla ja vähillä hiilareilla

30.06.2017 - 10:33

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli iltapala. Tällöin kun syön salaatit eli vihreän illalla niin minun ei tarvitse ottaa aineksia aamulla mihinkään rasiaan vaan voin ottaa ainekset suoraan jääkaapista lautaselle. Tämä helpottaa ja vähentää rasioiden määrää mitkä otan mukaan töihin. Aterian runko kuitenkin koostuu kanasta ja kananmunasta joten katsoin tämän olevan helpointa olevan ateria minkä syön kotona. Tämän aterian paikka olisi voinut olla ennen treeniä mutta päätin sen olevan treenin jälkeen sillä haluan ison aterian syötäväksi treenin jälkeen. Vastaavasti ennen treeniä on tullut vedettyä vain mustikkasmoothie mikä täyttää aluksi mutta mikä kuitenkin sulaa nopeasti.

En ole laskenut makroja tällä kertaa vaikka minun piti tehdä näin. Kuitenkin hiilarit on todella minimissään ja luulisin niiden olevan 50g per päivä. Ainakin ne ovat reilusti alle 100g per päivä ja suurimman osan hiilareista otan treenijuomassa. Treenijuomani on sisältänyt tällä viikolla Octanea ja Maltoa eli aminohappoja (BCAA) ja glutamiinia hiilarin kanssa. Otin hiilarin treenijuomaan ihan sen takia, että jaksaisin treenata sillä päivän ateriat ovat todella pieniä eikä niistä saa nyt hirveästi energiaa.

 

My #postworkoutmeal and last #meal today #proteinfood #cleaneating #eveningsnack #greenfood #gymfood #easyfood

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Tein myös sellaisen päätöksen, että jätin palautusjuoman väliin ja syön sitten "suuremman" iltapalan. Olen välillä nyt kokeillut ennen tätä viikkoa, että olen syönyt päivän suurimman aterian illalla minkä lisäksi on tullut otettua palautusjuoma. Kuitenkin nyt päätin jättää palautusjuoman ottamatta sillä treenin jälkeen tulee kuitenkin heti syötyä kanaa, kananmunaa ja rasvoja. Näin ollen saan ateriasta saman mitä saisin palautusjuomasta niin katsoin tällä kertaa olevan parempi jättää palautusjuoma juomatta. Säästää siinäkin sitten Whey ja Malto pusseista seuraaviin kertoihin kun ei tule ihan koko ajan niitäkään käytettyä.

Iltapalana toimii siis kana, kananmuna, avokaado ja jotain muutamaa vihreää salaattiainesta oliiviöljyn kera. Näin saan sitten illalla vielä ihan ateriasta proteiinia ja rasvaa sekä hieman hiilariakin. Tällä aterialla sitten jaksaakin hyvin aamupalaan asti minkä olen syönyt aamulenkin jälkeen eli siinä kahdeksan - puoli yhdeksän välissä. Aamulenkit ovat olleet tällä viikolla "poikkeuksellisesti" kävelylenkkejä sillä alkuviikosta minulla oli vielä selän kanssa hieman "ongelmia" enkä halunnut rasittaa alaselkää juoksulla yhtään sen enempää sillä halusin kuitenkin tehdä kyykkyä jalkatreenissä. Aamukävelyt ovat olleet kestoltaan siinä 30min - 40min väliltä.

Päivän ateriat dieetillä:

  • Kaurapuuro + Chian siemenet + puolikas banani
  • Kana, raejuusto, fetajuusto + oliiviöljy
  • Rahka + cashewpähkinöitä
  • Proteiini mustikkasmoothie
  • Whey 100 + kreatiini ennen treeniä
  • Kana, kananmuna, avokaado, salaattia + oliiviöljyä

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan?