Terminator: Dark Fate - Terminator franchise on kuollut

04.06.2019 - 13:35

Viime viikolla ilmestyi uudesta Terminator-elokuvasta traileri ja täytyy kyllä sanoa, että en odottanut yhtään mitään eikä traileri antanut yhtään mitään. The Terminator (1984) sekä Terminator 2: Judgment Day (1991) ovat loistavia elokuvia joita ei ole seurannut vain yhtään hyvää jatko-osaa. Jostain kumman syystä kävin katsomassa viimeisimmän osan Terminator Genisys (2015) elokuvissa vaikka sitä aikaisempaa Terminator Salvation (2009) en käynyt.

Ainoa asia mitä muistan Genisys elokuvissa käynnistä oli se, että minulla oli polvet ihan jumalattoman kipeät ja minulla teki tiukkaa pystyä istumaan elokuvateatterissa. Tällöin Isossa Omenassa oli vielä vanha Finnkino missä oli ahtaat ja huonot penkit minkä johdosta en käynyt montaakaan kertaa kyseisessä elokuvateatterissa. Menin katsomaan Genisys-elokuvan mitä ilmeisimmin perjantaina sillä menin elokuviin suoraan kuntosalilla. En muista oliko minulla vielä jalkatreeni kyseisenä päivänä vai eikä muutoin polveni kestänyt elokuvateatterissa istumista.

Youtubessa tuli vastaan nyt pari videota missä haukutaan Terminator: Dark Fate elokuvan traileri joten päätin jakaa ne kokemukset sillä ne vastaavat sitä ajatusta minkä itse koin. Vaikka elokuvaan on kaivettu Linda Hamilton sekä Arnold Schwarzenegger (cameo?) niin roolit ja hahmot eivät ole sitä samaa kuin The Terminator sekä Terminator 2: Judgment Day elokuvissaTämän lisäksi traileriin ja elokuvaan on vielä kaivettu James Cameron nimi jolla saadaan lisää katsojia vaikka eihän ole varmaankaan ollut hirveästi tekemisissä elokuvan kanssa.

Itse suosittelen jättämään Terminator: Dark Fate elokuvan väliin ja säästämään rahat ja ajan muuhun. Mahdollisesti jopa katsomaan The Terminator sekä Terminator 2: Judgment Day elokuvat vain uudestaan sillä jos tarina on kutakuinkin sama ja hahmot sekä varsinkin cgi huonompaa niin miksi katsoa surkea elokuva kun voin katsoa kaksi klassikko elokuvaa

 

Kävin katsomassa puolitoista viikkoa sitten Fast & Furious 9 Finnkinossa kun varasin siihen heti lipun kun ne tulivat myyntiin. Minulla on vielä jäljellä Tammikuussa 2020 ostamiani lippuja ja yritän tässä nyt niitä käyttää kun Finnkino on mukavasti jatkanut niiden voimassa oloa. Fast & Furious elokuvasarja on minulle tuttu ensimmäisestä elokuvasta asti mutta ensimmäinen minkä kävin elokuvateatterissa katsomassa oli 2 Fast 2 Furious mihin sain ilmaiset liput. En

Pitch Black 4K blu-ray julkaisu on siitä asti kiinnostanut kun Arrow Films julkaisi listan sen ensimmäisistä 4K bluray julkaisuista. Pitch Black elokuva on vuonna 2000 julkaistu pienen budjetin scifi elokuva minkä pääosassa oli vielä silloin tuntematon Vin Diesel. Olen joskus kauan sitten katsonut Pitch Black elokuvan kertaalleen enkä muista siitä oikein mitään. En myöskään omista Pitch Black elokuvaa missään muodossa mutta sen jatko-osan The Chronicles of

Lista omistamistani 4K bluray & 4K iTunes elokuvista

AVForumsiin oli tullut keskiviikkona Flash Gordon 4K Blu-ray arvio minkä johdosta kävin googlettamassa onko vielä muita arvioita saatavilla. Highdefdigest:stä myöskin löysin toisen Flash Gordon 4K Blu-ray arvion mikä sai aikalailla samat arviot kuin AVForumsin arvio eli näin ollen voi sanoa Flash Gordon 4K Blu-ray:n olevan hyvä julkaisu. En ole ikinä nähnyt Flash Gordon elokuvaa mutta nyt kun se ilmestyy 4K bluray:na ja on sinällään ajankohtainen niin elokuva

Aikoinaan kun näin ensimmäisen trailerin Knives Out elokuvasta niin olin myyty. Agatha Christien Hercule Poirot tapainen salapoliisi jännityselokuva jonka pääosassa on Daniel Craig. Mitä muuta hyvä elokuva tarvitsee? Jos on nähnyt Daniel Craig muita elokuvia kuin James Bondit niin tietää kuinka hyvä näyttelijä hän oikeasti on. Esimerkiksi Logan Lucky elokuvassa Daniel Craig oli mielestäni aivan loistava kuten muutoinkin koko elokuva . Mitä sitten Hercule Poirot