Supersarja viikko päättyi jalkatreeniin

16.11.2016 - 12:06

Menin tänään kuntosalille poikkeuksellisesti jo kello 16 aikoihin. Tämä kaikki lähti liikkeelle eilisestä illasta jolloin päätin olla menemättä aamulenkille tänään sekä samalla päätin mennä töihin hieman aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että pääsin lähtemään myös tänään aikaisemmin töistä kuin normaalisti. Ajattelin yhdessä välissä, että olisin mennyt tänään heti töistä päästyäni juoksemaan kevyen lenkin illan jalkatreeniä varten pohjalle. Tänään päivällä aloin kuitenkin miettimään tätä suunnitelmaa uudestaan siltä kannalta, että menisin ensiksi kuntosalille tekemään jalkatreenin ja tämän jäkeen lenkille. Tämä tarkoitti käytännössä nopeaa toimimista heti sen jälkeen kun pääsin kotiin töistä. Heti ensi töikseni tein ja join ennen treeniä vedettävän proteiinijuoman minkä jälkeen aloin heti valmistautumaan kuntosalille lähtemiseen. Vielä kun päätin mennä tänään kuntosalille kävellen niin tämä tiesi suhteellisen nopeasti myöskin lähtöä jotta olisin kuntosalilla 16 aikoihin kuten olin suunnitellut.

Tähtäsin juuri 16 pintaan menemistä sillä muistelin väen löytävän kuntosalille hieman 17 jälkeen joten siinä olisi ainakin tunnin verran vielä rauhallisempaa. Päästyäni kuntosalille huomasin, että ainakin tänään väkeä ei ollut paljoakaan ja jalkoja ei tehnyt juuri kukaan. Joten ainakin tänään tuo kello 16 aikoihin meno oli sopiva ajankohta. Sain tehtyä tänään treenin yllättäen tunnin kuluessa ja lähdin kuntosalita hieman kello 17 jälkeen mihin mennessä kuntosalille ei ollut ehtinyt tulemaan kamalasti treenaajia. Tämä laittoi minut miettimään sitä, että olisiko perjantaisin hyvä tulla kello 16 aikoihin yleisesti treenaamaan? Tämä tietenkin tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi olla melkein aina perjantaisin lähtenyt töistä viimeistään 15.30 ja mieluiten 15 aikoihin.

Tämä on periaatteessa kyllä hyvin mahdollista sillä yleisesti olen lähtenyt perjantaisin kello 15.30 mennessä. Huomasin kyllä tänään, että tuollaisella aikataululla tuli hieman kiire tai ainakin kun menin kävellen kuntosalille. Tietenkin säästäisin aikaa siinä, että joisin proeiinijuoman juuri kun olen lähtemässä töistä niin juoma ehtii hyvin laskeutumaan. Tänään hieman tuntui siltä ettei proteiinijuoma ehtinyt kunnolla laskea, mutta olo ei ollut siitä huolimatta täysi eikä proteiini meinannut nousta ylös.

Supersarjoilla tehty viikko päättyi jalkatreenillä

Tänään suunnittelin päivällä aloittavani jalkatreenin neljän liikkeen kombolla. Tätä varten suunnittelin tarvitsevani kyykkypaikan sekä smith-laitteen joten ruuhka-aikana tämä olisi ollut vaikea toteuttaa. Ajattelinkin tekeväni tämän neljän liikkeen setin jos smith sekä kyykkypaikka olivat vapaina. Muutoin olisin tehnyt nämä neljä liikettä kahtena supersarjana. Onneksi aloittaessani treenin tekemisen kaikki kyykkypaikat sekä smith olivat vapaina. Vaikka yleisesti kuntosalilla ei olisi hirveästi ihmisiä niin nämä vain ovat ne paikat jotka ovat silloinkin käytössä.

Kyykky pienellä pysäytyksellä alhaalla, sumo kyykky smith:ssä, kapea kyykky smith:ssä sekä maastaveto suorin jaloin liikkeet kuuluivat tänään tuohon neljään settiin. Pysäytyskyykkyä tein ensimmäistä kertaa ikinä, vaikka olin jo hieman kesällä suunnitellut kokeilevani tätä. Kesällä tein muutamia kertoja penkkikyykky ja tämän johdosta ajattelin myös kokeilla pysäytyskyykkyä, mutta en sitä sitten tehnytkään ennen tätä päivää. Pysäytyskyykyn jälkeen tein kaksi liikettä smith:ssä tekemällä setin mitä olen tehnyt nyt supersarjana eli sumo kyykyn sekä kapean kyykyn. Neljän liikkeen viimeiseksi liikkeeksi päätin ottaa maastavedon suorin jaloin mitä olen kanssa tehnyt vähemmän. Kaikki liikkeet tässä neljän liikkeen setissä olivat uudempia tai vähemmän käyttämiä liikkeitä joka toi pientä extraa.

En tiedä olinko suunnitellut tekeväni näitä neljän liikkeen settejä tänään viisi kuten yleisesti olen käyttänyt tällä viikolla sarjojen määrissä viittä sarjaa. Tänään käytin tähän neljän liikkeen settiin kolme sarjaa sillä tämä oli todella raskasta vaikka painot olivat ensimmäisestä setistä lähtien pienet. Jotenkin ihmeellisesti tänään alaselässä tuntui tekeminen ja varsinkin suorin jaloin alaselässä tämä vain korostui. Kävellessäni tänään kuntosalille huomasin kyllä selässä jotenkin painavan, mutta en miettinyt sitä sen kummenkin ennenkuin alaselässä alkoi tuntua kesken tekemisen. Lopettaessani tänään tämän neljän liikkeen setin ja siirtyessäni tekemään pohkeita niin samalla alaselän kipu poistui. Luulisin tämän alaselän kivun tulleen vain neljän liikkeen setin seurauksena.

Seuraavana vuorossa oli pohkeiden tekeminen supersarjana jossa tein ensimmäisenä liikkeenä pohkeet istuen mitä seurasi pohkeiden tekeminen jalkaprässissä. Ihan perus supersarja mitä olen tainnut tehdä aikaisemmin tai sitten olen tehnyt vain niitä perä jälkeen liikkeinä ilman supersarjoja. Pohje supersarjan jälkeen tein vielä supersarjan etureisikoneella jossa tein aluksi yhden jalan takareisiä jota seurasi normaali kahden jalan etureidet hitailla toistoilla. Painoja oli tässä vaiheessa suhteessa vähän, mutta yritin pitää painot niin isoilla, että sain tehtyä rauhallisia toistoja. Muutoinkin yritin tehdä tänään toistot hitaamman puoleisina ainakin siihen asti kunnes alkoi tekemään vaikeaa milloin nostin tempoa.

Jalkatreeni

  • Neljän liikkeen setti 3x Pysäytyskyykky x10 + Sumo kyykky smith x10 + Kapea kyykky smith + Maastaveto suorin jaloin x10
  • Supersarja 5x Pohkeet istuen x15 + Pohkeet jalkaprässissä x10
  • Supersarja 5x Yhden jalan takareidet etureisikoneessa x10 + Etureisikone x10

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.