Suosittelen käyttämään johtolistaa / kaapelikourua piilottamaan johtoja

13.07.2024 - 16:42

Tänään minulle tuli ihan yhtäkkiä mieleeni että vaikka olen hirveästi kirjoitellut hifistä ja kotiteatteri asioista niin en ole tainnut edes mainita johtolistaa / kaapelikourua. Olen käyttänyt johtolistaa / kaapelikouruja heti ensimmäisestä kotiteatteri asennuksesta saakka tavalla tai toisella. Aikoinaan ensimmäisessä 7.1 kotiteatteri asennuksessa kuljetin johdot johtolistassa neljälle takakaiuttimille sekä videotykille. Tein tämän vielä katon kautta sillä tuolloin se oli käytännössä ainoa järkevä tapa viedä kaikki johdot siististi ja symmetrisesti. Ongelma tuossa huoneessa oli se että huoneen oikeassa nurkassa oli ovi ja suorin tapa viedä johdot oli katon kautta. Niimpä kuljetin kaikkien neljän kaiuttimen ja videotykille menevien johdot johtolistaa pitkin katossa.

Kuullostaa helpolle ja yksinkertaiselle? Yksinkertaista se oli ja tietyissä tapauksissa se säästi johtojen pituuksissa kun katon kautta johdon tarpe oli vähäisempi. Helppo onkin sitten väärä sana sille miten noidan asennus sujui sillä se ei ollut helppoa saada johtoja pysymään johtolistassa samalla kun yritin saada johtolistaa kiinni. Kun johtolistaan laittoi neljän kaiuttimen johdot minkä lisäksi sinne taisi mennä kaksi johtoa videotykille niin johdot kuitenkin painovat sen verran että aina kun olin saanut osan johtolistaa kiinni niin jostain kohtaan johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta. Siinä muutaman kerran jouduin laittamaan saman kohdan uudestaan kiinni kun johtolista alkoi purkaantua johtojen painosta.

Lopulta kun olin saanut johtolista projektin valmiiksi ja kaikki johdot olivat johtolistan sisällä niin sen jälkeen kaikki olikin siistiä ja helppoa. Minun ei tarvinnut asennuksen jälkeen kertaakaan koskea johtolistaan vaan seuraava kerta kun koskin johtolistaan oli se kerta kun purin kotiteatterin muuttaessani Espooseen. 

Jotolista olohuone

Kuitenkin tuo oli itselleni sellainen kokemus että aina kun on mahdollista käyttää johtolistaa / kaapelikourua niin käytän sitä. Tällä hetkellä minulla on johtolistaa makuuhuoneessa, olohuoneessa sekä parvekkeella. Makuuhuoneessa on muutama eri johtolista jotka piilottavat ja kuljettavat nettipiuhaa sekä jatkojohtoa pc:lle. Olohuoneessa on useampia johtolistoja kuljettamassa kaiutinjohtoja eripuolilla olohuonetta. Parvekkeelle lisäsin viime loppukesästä johtolistan kuljettamaan jatkojohdon parvekkeen toiselle puolelle.

Olen nyt käynyt hakemassa Bauhausista johtolistoja tarpeen mukaan kun siellä on monipuolinen valikoima ja johtokaapelit ovat edullisia. Toisissa johtokaapeleissa on itsessään teippiosa millä johtolistan saa kiinnitettyä ja toisissa johtolistoissa ei ole joihin olen sitten laittanut kaksipuolista teippiä. Johtolistaa ostaessa kannattaa ottaa huomioon se asia että ostaa oikean kokoista johtolistaa sillä itselle on käynyt myöskin niin että olisi pitänyt vain ostaa se yhden isompi johtolista. Sain kyllä tupattua tarvittavat johdot johtolistaan mutta hyvin tiukkaa se teki. Itse olen aina yrittänyt ostaa juuri sopivaa johtolistaa sillä haluan sen mahdollisimman piiloon.

Johtolistan hyviä puolia

  • Johdot saa piiloon
  • Johdot eivät pyöri tiellä
  • Siivoaminen on helpompaa

Johtolistan huonoja puolia

  • Johdon vaihtaminen on työlästä
  • Uuden johdon asentaminen on työlästä
  • Johtojen pituus ei välttämättä riitä
    • Pitää mahdollisesti hankkia pidempiä johtoja

Johtolista mitä kannattaa ottaa huomioon?

Johtolistaa ostaessa kannattaa tehdä kunnon suunnitelmat ja ottaa monet asiat huomioon sillä yllätyksiä voi tulla vastaan. Myös itselleni on tullut yllätyksiä matkalla joiden takia olen joutunut tekemään valintoja.

  • Kuinka isoa johtolistaa tarvitset?
  • Kuinka paljon tarvitset ja mitäkin johtolistaa?
    • Mitä johtoja menee mihinkin?
  • Riittääkö nykyiset johdot johtolistaan?
    • Kannattaa ottaa huomioon että laitteiden johtojen pituudet eivät välttämättä riitä

https://www.bauhaus.fi/search/?q=kaapelikouru&productListPgNo=1

johtolista parveke

Huomasin tuossa juhannuksena kun olin käymässä maalla ja satuin jostain syystä Googlettamaan Dolby Atmos musiikista niin Tidalin tuoneen tuen Dolby Atmokselle Apple TV 4K:lla. Aikoinaan kun tutkin asiaa niin Tidalin Dolby Atmos tuki oli saatavilla vain Android laittelle mutta nyt vajaa pari kuukautta sitten Tidalin Apple TV 4K sai Dolby Atmos tuen. Juhannuksen jälkeen tulikin sitten ladattua Tidal äppsi Apple TV 4K:lle ja käytyä katsomassa Dolby Atmos tarjontaa

Tein tuossa aluksi ensi vertailu kokemuksia AudioQuest DragonFly Cobalt vs AudioQuest DragonFly Red minkä jälkeen "varsinaisen" kokemuksia AudioQuest DragonFly Cobalt vs AudioQuest DragonFly Red. Olin tuolloin reissussa kun hain DragonFly Redin lainaan niin minun piti tehdä DragonFly Cobalt vs DragonFly Red vertailut sen hetkisillä kuulokkeilla. Tuolloin siis kokemuksiini vaikuttivat juurikin ne kuulokkeet joita käytin vertailussa. Onneksi minulla oli kuitenkin

Kirjoitin jo ensi vertailu kokemuksia AudioQuest DragonFly Cobalt vs AudioQuest DragonFly Red. Ajatus oli, että kirjoittaisin aluksi ensi vertailua minkä jälkeen sitten jatkaisin kokemuksia mitä huomasin ensimmäisen illan AudioQuest DragonFly Cobalt vs AudioQuest DragonFly Red kokeiluista. Siinä kävi kyllä sillä tavalla, että oikeastaan ensimmäisen illan jälkeen en oikeastaan huomannut mitään ihmeellisiä eroja. Enemmänkin se vain vaikeutui ja eroja oli hyvin

Eilen hain kaverilta lainaan juhannuksen ajaksi AudioQuest DragonFly Red USB DAC kuulokevahvistimen ja aloin tekemään suunniteltua vertailua oman AudioQuest DragonFly Cobalt sekä AudioQuest DragonFly Red välillä. Minua alkoi yleisesti kiinnostamaan tulenko huomaamaan laitteiden välillä olevan 100€ hinta eron. AudioQuest DragonFly Cobalt maksaa yleisesti 299€ kun taas AudioQuest DragonFly Red maksaa 199€. Täytyy tähän heti sanoa, että tämänkaltainen vertailu on

Minun piti viimeksi kirjoittaa Tidalin ja Spotifyn suurimmasta ja merkittävimmästä erosta mutta aloittaessa kirjoittaa viime kirjoitustani tulin eksyneeni hieman liikaa aiheesta jolloin päätin tehdä alkuperäisestä asiasta oman kirjoituksen. Olen käyttänyt Tidal musiikki striimaus palvelua viikon verran aktiivisessa kuuntelussa. Ajoittain olen myöskin kuunnellu Spotify:tä jotta saan vertailua Tidal ja Spotifyn välillä sekä Tidalin heikomman musiikki valikoiman