Penkkitreeniä rennolla meiningillä sekä sarjaennätys

09.01.2023 - 10:05

Vuosi on vaihtunut mutta treenien saralla mikään ei ole pahemmin muuttunut normaalista kuin se että olen nyt käynyt mäessä laskettelemassa. Olin tuossa parisen viikkoa saldovapaalla minkä johdosta rutiinit niin treenien kuin syömisen osalta on mennyt miten on mennyt. Mikään ei ole kuitenkaan poikennut arjesta treenien osalta vaan pikemminkin olen ehtinyt tekemään enemmän kuin normaalisti. Olen käynyt aamupäivällä / päivällä mäessä minkä jälkeen olen vielä illalla mennyt kuntosalille paitsi ihan ensimmäisillä kerroilla.

Treenit menivät välipäivien aikaan todella hyvin ja paremmin kuin kuvittelin. Maalla taas vuoden vaihteessa pitkän tauon jälkeen treenit vaan rullasit alusta asti vaikka niin en oikein kuvitellut. Ennen kuin edes lähdin maalle niin ajattelin että voisin jättää voimailut täksi aikaa pois ja keskittyä vaikka bodaamaan eli käyttämään suosiolla pienempiä painoja ja tekemään pidempiä sarjoja. Toisin kuitenkin kävi ja olen tehnyt treenien saralla sitä samaa mitä ennenkin voimatasojen olleen vielä korkealla vaikka olen myös tuolla mäessä käynyt niin se ei ole ainakaan vielä vaikuttanut negatiivisesti kuntosalitreeneihin.

Aloitetaan välipäivien treenien purkaminen penkkitreeneillä mitkä ovat menneet enemmän kuin hyvin. Viime vuosi oli penkkitreenien suhteen poikkeuksellisen huono jos pelkkiä tuloksia katsoo. Penkistä taisin viime vuonna saada vähiten vähintään 200kg nostoja vuosiin siitä lähtien kun 200kg olen nostanut ensimmäisen kerran. Viime vuosi oli kyllä myös samalla ensimmäinen vuosi kun en tuohon penkkiin edes panostanut tai edes lähtenyt nostamaan penkkikuntoa tuohon 200kg vaikka aluksi sitä ajattelin. Toisaalta sain viime vuonna penkkitreeneihin uutuutena ketjut kun aloin käymään PTVGYM:llä aktiivisesti.

Maalla ollessa jokaisessa penkkitreenissä ainakin tähän asti tein 170kg painoilla vähintään yhden toiston pysäytyksellä. Yksinään tuo on heikompi suoritus itselleni mutta kun ottaa huomioon sen että olen tehnyt penkkitreenit yhtä treeniä lukuunottamatta ilman spotteria niin se on hyvä suoritus. Myöskin teen penkkitreenit vallan pysäytyksen kanssa mikä vaikeuttaa penkin tuloksia verrattuna normaaliin toistoon ilman pysäytystä. Sain myös tehtyä ensimmäistä kertaa penkissä kolme kahden toiston sarjaa 170kg painoilla ilman spotteria mikä oli itselleni uusin isoimilla painoilla tehty sarjaennätys ilman spotteria. Spotterin kanssa olisin saanut tehtyä kolme kertaa kolmoisen vähintään sillä jätin hieman pelivaraa kun tein tuon kolme kertaa kaksi.

Spotterin kanssa sainkin sitten tehtyä 180kg sekä 190kg painoilla yhden toiston minkä jälkeen otin 200kg sekä 220kg painoilla myöskin yhdet toistot käyttäen slingshottia. Minulla on kyllä siis ollut mukana molemmat slingshotit mutta en ole niitä kuin tuossa yhdessä treenissä toistaiseksi käyttänyt. Muutenkin tänä vuonna olen keskittynyt tekemään enemmän treenejä ilman slinghottia kuin sen kanssa kun useampana muuna vuona olen keskittynyt tekemään treenejä slinghotin kanssa. En tiedä miksi olen näin päätynyt tekemään mutta ehkä se on vain enemmän vaihtelu mielessä?

Niin välipäivien ja vuoden vaihteen penkkitreenien osalta tulostaso oli ainakin viime vuoden parempaa ja meni paljon paremmin kuin edes kuvittelin vaikka mitään odotuksia ei ollutkaan. Voi myös olla että penkkitreenit menivät hyvin juurikin siksi että en odottanut niiltä sen ihmeellisempiä vaan tein ihan päivän kunnon mukaan. Välillä kun on alkanut peilaamaan treeniä edelliseen niin sitä helposti pettyy kun odottaa tuloksien olevan vähintään sitä samaa tai jopa parempia kuin edellisillä kerroilla. Nyt tälläistä ei ole ollut.

Juuri ennen vuoden vaihdetta kokeilin tehdä kahden viikon ajan kolme penkki treeniä viikkoon. Tuolloin tein aika samanlaisia treenejä ja ainoa suurempi vaihtelevuus oli painot, toistomäärät sekä sarjamäärät. Kuitenkin huomasin että kahden viikon aikana yksikään penkki treeni ei mennyt huonosti eli palauduin treeneistä ja osasin "suunnitella" treenit koska yhdessäkään treenissä ei niin sanotusti epäonnistunut. Tein yleisesti jonkin perus penkin variaation ja useasti ketjuja käyttäen minkä lisäksi tein lattia penkkiä missä sitten saatoin epäonnistua mutta se oli suunniltua.

Olen ihmetellyt sitä että kun teinit käyvät kuntosalin wc:ssä niin osa laittaa wc:n vesihanan juoksemaan täysille sillä aikaa kun he ovat wc:ssä. Huomasin tai oikeastaan kuulin tämän taas eilen kun kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä treenaamassa. Olin tulossa salilta pois eli olin saanut treenini tehtyä ja kun pääsin pukuhuoneeseen kuulin taas kerran kuinka toisen wc:n vesihana veti täysillä. Otin siinä vaatteet pois ja menin suihkuun ja kun tulin suihkusta pois niin kuulin kuinka tölkki avattiin. Ei ollut sekään ensimmäinen kerta kun kuulen kuinka joku tölkki avataan wc:ssä ja koko tämän ajan wc:n vesihana veti täysillä.

Lauantaina 1.2. tein sen mitä minun pitänyt vuosia tehdä mutta mitä en ole vain tehnyt eli irtisanoin Elixian jäsenyyden. Jo vuosien ajan eli siitä lähtien kun kolmetoista vuotta sitten Elixian jäsenyyden hankin niin heti siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän tuskaillut sen kanssa. Elixian jäsenyys on ollut minulla aina siitä asti kun alunperin Vammalasta Espooseen muutin niin se tämä on siinä mielessä aika "iso" asia ja pisin yhtäaikainen kuntosalin jäsenyys mikä minulla on ollut. 

Olen taas käymässä Vammalassa mikä oli suunniteltua mutta tuleminen aikaistui parilla viikolla siitä mitä alunperin suunnittelin. Tulin Vammalassa käymään ihan sen takia että pääsin taas käyttämään Ellivuoren kausiakorttia ja pääsin laskettelemaan missä nyt kävinkin kolme kertaa viikon reissulla joista pari päivää meni matkustukseen. Muutoin olen taas käynyt Vammalan uudella Kerhis Gym Sastamala kuntosalilla mikä aukeasi heti joulun jälkeen ja missä tuli käytyä noin viikko vuoden vaihteessa.

Edellisen viikon lauantaina tuli tehtyä uusi boxi kyykky ennätys sekä samalla ketju boxi kyykky ennätys. Tämä tuli eräällä tapaa hieman yllättäen kun en ollut tehnyt boxi kyykkyä muutamaan viikkoon mutta toisaalta ei sillä kyykky muuten oli sujunut hyvin ennen ja jälkeen tuon treenin. Tuon boxi kyykky ennätyksen välissä tuli tehtyä hyvä normaali kyykky treeni viikolla minkä jälkeen nyt viime viikon lauantaina tuli sitten tehtyä pysäytys kyykyssä 180kg painoilla sarjaennätys. Näin ollen sain viikon sisään tehtyä uuden ykkös ennätyksen sekä sarjaennätyksen.