Penkkipainotteinen ja kyykkypainottenen treeni

16.11.2016 - 12:06

Viimeksi kirjoittelin kuinka käsien asennot vaikuttavat eri tavalla liikkeiden ottamiseen. Viime aikoina olen käyttänyt näitä asioita olkapää- sekä käsitreeneissä joko supersarjoja muodostaessa tai yksinään. Esimerkiksi olkapäätreenissä olen saanut helposti kolmen liikkeen giant-sarjan helposti siten, että kun olen tehnyt vipunostoja sivuille istuen niin olen vain sarjojen välissä vaihtanut penkin asentoa. Näin ollen penkin asennon eli kulman vaihtaminen on vaihtanut liikkeen toiseen. Kun olen aloittanut selkänoja pystyssä ja aina sarjan välissä vaihtanut penkkiä kahdella "reiällä" eli asennolla alaspäin olen saanut eri liikkeen. Vaikka periaatteessa olen siis tehnyt samaa liikettä kolme kertaa putkeen ilman taukoja niin käytännössä olen tehnyt kolme liikettä putkeen ilman taukoja. Tätä samaa tyyliä olen käyttänyt pyramiidisarjaa tehdessä eli variaatioita on monia. Olen myöskin tehnyt paljon istuen plus seisten supersarjoja mutta toin nyt esimerkkinä juurikin tuon istuen tyylin eri kulmat esiin juurikin siitä syystä, että asia ei välttämättä tule mieleen. Olen meinaan itsekkin saanut tämän idean Youtube videoista kun itse olen aina tehnyt istuen vipunostot samalla penkin kulmalla.

Kannattaa vain se muistaa, että kulmaa vaihtamalla alaspäin asento vaihtuu ja näin ollen käsien asentokin vaihtuu. Mitä alemmaksi mennään niin sitä enemmän käsien asento vaihtuu sivuasennosta vinompaan asentoon eli kulmaa vaihtaessa kannattaa nostaa kulman mukaan. Ei siis kannata yrittää nostaa samalla kulmalla mitä pysymmässä asennossa. Myöskin painoja kannattaa vaihtaa pienempiin mitä alemmaksi penkin kulma kanssa mennään. Isommilla painoilla ei joko jaksa nostaa yhtään tai käsien asennot ovat ihan pielessä jolloin johonkin kiertäjälihakseen voi tulla kipua.

 

Week start with morning #backworkout #gym #gymlife #pullups #back #morninggym #morningworkout

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Käsitreenien puolella olen tehnyt joko supersarjoja tai monen liikkeen giant-sarjoja juurikin käsien asentoja vaihtaen. Hauiskäännöissä tangolla, z-tangolla tai taljassa tangolla tehny tai ojentajapunnerruksissa on helppo käyttää joko leveämpää tai kapeampaa otetta. Samalla tavalla leveämmästä ja kapeammasta otteesta on helppo tehdä supersarja tai giant-sarja. Aluksi leveämmällä otteella minkä jälkeen kapeammalla otteella tai toisinpäin. Eikä tässä tarvitse edes tehdä samaa lihasta peräkkäin vaan niitä voi hyvinkin yhdistellä kuten itse olen tehnyt. Neljän liikkeen giant-sarja on helposti tehtävissä taljassa. Aluksi normaali ojentajapunnerrus minkä jälkeen normaali hauiskääntö taljassa. Tämän jälkeen kapeampi ojentajapunnerrus mitä seuraa kapeampi hauiskääntö taljassa. Siinä onkin sitten neljän liikkeen giant-sarja missä voi käyttää tankoa tai / ja narua miten haluaa eli saa vielä yhden muuttujan lisää.

Käsien kulmien vaihteluiden sekä supersarjojen ja giant-sarjojen lisäksi olen käyttänyt viimeaikoina pysäytyksiä / pitoja. Maanantaina kokeilin pitkästä aikaa pysäytyksiä penkkiä tehdessä sekä viime lauantaina sekä nyt tiistaina käytin pysäytyksiä kyykyssä. Nämä ovat olleet ihan kunnollisia pitoja ala-asennossa vaikka en mitään tarkkoja sekunteja olekkaan laskenut. Liikkeet ovat muuttuneetkin hirveän raskaiksi tällä tyylillä mutta samalla liikkeet ovat ottaneet kunnolla perille.

Maanantaina aamulla selkätreeni ja ilalla punnerrus painotteinen rintatreeni

Maanantaina oli vielä normaalimpi keli ja en ollut vielä edes miettinyt mitään ihmeellistä. Menin siis ihan "normaalin" rytmin mukaan aamulla tekemään selkätreenin ja illalla oli vuorossa rintatreeni. Samalla tuo maananataiaamun selkätreeni on ollut toistaiseksi tämän viikon ainut aamutreeni. Lumen tullessa maahan olen nyt viimeiset päivän mennyt töihin julkisilla jolloin työmatka on ajanpuolesta pidentänyt tai ainakin siinä suhteessa mitä siihen menisi kuivalla kelillä. Sitä en sitten tiedä kauanko siihen menisi nyt jos menisin autolla mutta voisin kuvitella menevän lähes yhtä kauan kuin julkisillakin.

Aamun selkätreeni oli aika perus selkätreeni sinällään mitä olen tehnyt. Ainut asia minkä olin päättänyt oli se etten tekisi kulmasoutua ja olin ajatellut tekeväni taljoja sekä leuanvetoa. Näin ollen samalla tästä olikin rakentunut jo treenin pohja.

Illalla olikin sitten vuorossa rintatreeni mistä tulikin aika punnerrus voittoinen kun liikkeinä olivat penkki, vinopenkki sekä alavinopenkki joiden lisäksi tuli tehtyä kolmen liikkeen giant-sarja ristikkäistaljassa. Penkissä tein tällä kertaa normaalimpeja sarjoja mutta pidempiä. Tämän lisäksi tein pari pysäytyssarjaa minkä lisäksi tein tiputussarjan. Tätä seurasi alavinpenkki sekä vinopenkki smithissä pidemmillä viidentoista tai kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Loppuun oli vielä tehtävä ristikkäistaljaa jotta rintatreenistä ei tullut ihan penkkipainotteinen treeni. Ristikkäistaljassa tuli tehtyä kolmen liikkeen giant missä tuli tehtyä ihan normaalillta tyylillä, taljan tason kohdalla tyylillä sekä alaristikkäistaljaa.

Selkätreeni

  • Leuanveto
  • Ylätalja leveä
  • Alatalja naru
  • Pullover

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki
  • Alavinopenkki
  • Giant Ristikkäistalja + Ristikkäistalja taljan linjalla + alaristikkäistalja

Tiistaina pysäytyskyykkyjä, kyykkyjä sekä sumokyykkyjä

Maanantain trendi oli hieman penkkipainotteinen niin tiistaina olikin sitten kyykkypainotteinen. Tein nimittäin tiistaina aluksi pysäytyskyykkyjä mitä seurasi normaalit kyykyt ja suorin jaloin maastavedon jälkeen sumokyykky smith-laitteessa. Näiden lisäksi tein käytännössä vaakahack-kyykyn, etureisilaitteen sekä takareidet maaten laitteen kolme kertaa kaksikymmentä toistoa ilman suurempia taukoja. Näin ollen keskityin sinällään kyykkyliikkeisiin ja nämä kolme jälkimmäistä liikettä olivat treenin täydentäviä. Toisaalta sain tällä tavalla treeniin erilaisuutta tekemällä ensimmäiset liikkeet enemmänkin perustyylillä ja jälkimmäiset enemmän volyymilla.

Jalkatreeni

  • Pysäytyskyykky
  • Kyykky
  • Suorin jaloin maastaveto
  • Sumokyykky
  • Vaakahack-kyykky
  • Etureidet
  • Takareidet maaten

Kyykky treenit on nyt kulkenut hyvin viimeisien kuukausien ajan ja jopa myöskin nyt ihan lähiaikoina vaikka varsinkin maastaveto on yskinyt. Tein kyykky treeneihin pari muutosta jotka näyttävät tuottavan hedelmää. Pienten muutoksien ansiosta sainkin tehtyä muutama viikko sitten uuden kyykky ennätyksen sekä myöskin uuden ketju kyykky ennätyksen. Nämä pienet muutokset kyykky treeneissä oli jalka otteen kaventaminen sekä lämmittely painoissa suuremmat hypyt seuraaviin painoihin ja hieman vähemmän toistoja.

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.

Eipä siihen mennyt taaskaan kovin kauaa aikaa kun oikeasti aloin kaipaamaan Vammalassa ja varsinkin Tampereella treenaamista. Tulin viime viikon lauantaina takaisin kahden viikon reissulta Vammalasta jolloin kävin tekemässä neljä treeniä myöskin Tampereen Loaded:lla. Ensimmäinen ilta Pitäjänmäen PTVGYM:llä meni hyvin kun näin pari tuttua pitkästä aikaa eikä mitään ihmeellisyyksiä ollut kun en käynyt wc:ssä. Lauantain oli muutenkin suhteellisen tyhjä eikä PTVGYM:llä ollut hirveästi treenaajia ja esimerkiksi vapaapaino alueet olivat aikalailla tyhjänä koko sen ajan mitä siellä olin.

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?