Penkki, maastaveto sekä kyykky treeni PTVGYM:llä

05.07.2024 - 17:20

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

No onneksi menin lähisalille sillä minulla oikeasti oli heikko päivä ja näin muutaman sali tutun pitkästä aikaa. Sen tiesin että jos olisin mennyt PTVGYM:lle niin siitä olisi muutenkin tullut pidempi ilta ja varmaan treenikin olisi mennyt kyllä paremmin. Olen meinaan huomannut nyt varsinkin kesäaikaan että lähisalilla omat treenit ovat menneet hieman miten sattuu ja välillä motivaationkin kanssa on ollut ongelmia. Se ei myöskään edes auta tilannetta että PTVGYM:llä on paremmat puitteet treenille vaikka myöskin varsinkin Pitäjänmäen PTVGYM:llä on puutteita jos vertaa muihin PTVGYM:hin.

Sitten tuossa muutamia viikkoa sitten se tapaus kun lähisalin ALFA kuningas tuli roina päissään egoilemaan niin ei sellaista pelleä vai jaksa katsella. Oikeasti kun on tarve tulla uhoamaan että vapaita painoja painotelineestä ei saa ottaa. Siis mitä ihmettä? Lähisalin ALFA kuningas painaa jotain 140kg tai ainakin sille näyttää sillä hänen vatsansa on todella todella iso minkä johdosta hänellä on todella heikko kunto. Hän meinaan hikoaa ja läähättää todella paljon minkä johdosta hän tarvitsee aina myöskin penkin ihan istumista varten.

Lähisalin ALFA kuningas on myös sellainen egoliftaaja eli hän tekee kaikki liikkeet ylisuurilla painoilla, lyhyillä liikeradoilla ja ihan väärin kun liikkeeseen kuin liikkeeseen on saatava suuret painot. Tämän lisäksi hän kuulemma roinaa vaikka ulkoapäin ei todellakaan siltä vaikuta kun vatsa oikein roikkuu paidan alta. Hän nimittäin usein käyttää liian pieniä treenipaitoja jolloin hänen vatsansa oikein paistaa minkä lisäksi hän käyttää salivyötä aivan liian alhaalla jolloin vatsa tulee roikkumaan vyön päälle.

ALFA kuningas on myös yksi syy miksi en ole oikein nyt innostunut oikein käymään lähisalilla kun jo hänen näkemisensä lannistaa. ALFA kuningas on myös yksi syy minkä takia olen nyt alkanut käymään enemmän PTVGYM:llä

PTVGYM:llä on paljon mukavampi käydä kun ainakaan itse en ole nähnyt mitään vastaavaa kuin lähisalin ALFA kuningas. Oikeastaan en ole kyllä nähnyt millään kuntosalilla yhtään tuollaista käyttäytymistä. Lähisalin ALFA kuningas on myös sellainen ihminen että hän ei koskaan menisi tai kävisi PTVGYM:n tapaisella kuntosalilla sillä hän ei voisi egoilla siellä. PTVGYM:llä käy paljon enemmän paremmin treenaavia ja kunnossa olevia ihmisiä jolloin tuollainen ALFA kuningas ei pääsisi egoilemaan toisin kuin salilla joissa suurin treenaajista on sunnuntai treenaajia.

PTVGYM:llä ihmiset käyvät treenaamassa oli taso sitten mikä tahansa ja keskittyvät myöskin siihen treenaamiseen. Tietenkin aina on poikkeuksia mutta niitä on jokaisella salilla mutta toisilla saleilla enemmän ja tiedän muutamia kuntosaleja joissa ihmiset käyvät enemmänkin näyttäytymässä kuin treenaamassa. Mitä enemmän kuntosalilla on sunnuntai treenaajia niin sitä parempi ja varsinkin helpompi sellaiselle kuntosalille on mennä näyttäytymään.

Itse kävin sitten lopulta tekemässä torstaina penkki treenin ketjuilla, maastaveto treenin perjantaina sekä lauantaina kyykky treenin ketjuilla. Oikeastaan torstain penkki treeniin olin hieman pettynyt ja odotin siltä enemmän mutta ilmeisesti viikon ensimmäinen penkki treeni minkä tein maanantaina vaikutti vielä torstaina. Perjantaina maastaveto treenissä pidättäydyin painoissa mitä suunnittelin hieman etukäteen enkä lähtenyt nostelmaan yhtäkkiä painoja. Yleensä olen nyt lähtenyt hakemaan hieman suurempia painoja mutta tällä kertaa halusin pidättäytyä hieman "pienemmissä" painoissa ja saada oikeasti hyvä treeni. Lauantaina puolestaan kyykky treeni meni paremmin kuin ajattelin ja olisin ehkä voinut ehkä tehdä lisää mutta päädyin lopettamaan kyykyn uuden sarjaennätyksen jälkeen.

Kuitenkin huomasin näissä kolmessa treenissä että ne menivät paremmin ihan sen takia kun menin niitä PTVGYM:lle tekemään. Alkuviikosta sain kyllä tehtyä ihan ok treenit maanantaina sekä tiistaina lähisalilla mutta keskiviikko oli aika vaisu. Kuitenkin olen enemmän motivoitunut treeniin ja saan sellaisesta huuhaa treenistä paljon enemmän PTVGYM:llä kuin lähisalilla. Varsinkin siis pääliikkeen jälkeisissä muissa liikkeissä niin keskityn niihin paremmin PTVGYM:llä kuin lähisalilla.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.

Vieläkin ollaan tekstin kanssa perässä pari viikkoa kun en jaksanut alkuviikosta heti kirjoittaa toisen viikon perään kolmannen viikon tekstiä. Olen nyt siis kuntosalilla keskittynyt penkkiin nyt oikeasti viiden viikon ajan joista olen nyt kirjoittanut kaksi viikkoa ja tämä tulee olemaan kolmas viikko. Kokeilin vuoden vaihteessa tätä kolmen viikon penkki treenin tekemistä ja sain siitä niin hyvät kokemukset että nyt viisi viikkoa sitten päätin oikeasti kokeilla kolmen penkki treenin tekemistä pidemmällä aikavälillä.