Parhaimmat ja huonoimmat James Bond -elokuvat

03.09.2019 - 22:46

Aloitin kesälomalla projektin katsoa kaikki James Bond -elokuvat ja laittaa ne samalla paremmuusjärjestykseen. Viimeksi kun katsoin lähes tulkoon kaikki James Bond -elokuvat niin tein jonkinlaisen listan ja kirjoitin sen myöskin johonkin ylös. En vain muista enää mihin sen kirjoitin sekä olen huomannut myöskin sellaisen asian, että jokaisella katselukerralla lista tuntuu muuttuvan. Kaksi asia ei ole kuitenkaan hirveästi muuttunut. Mitkä ovat parhaat James Bond -elokuvat ja mitkä ovat huonoimmat James Bond -elokuvat.

Olen James Bond fani ja olen katsonut James Bond -elokuvia aina vhs ajoista asti sekä olen käynyt katsomassa uusimman James Bond -elokuvan elokuvateatterissa 007 ja kultainen silmä asti. En edes muista tai tiedä kuinka useasti olen katsonut minkäkin James Bond -elokuvan. Aikoinaan lapsena James Bond -elokuvia tuli katseltua ei niin järjestyksessä eli ihan mielijohteesta katsoa joku tietty kun taas vanhemmiten olen katsonut elokuvat enemminkin järjestyksessä. Minkä johdosta olen nähnyt vanhemmat elokuvat suhteessa useammin kuin uudemmat elokuvat.

Näin ollen Daniel Craig:n elokuvat olen katsonut vain elokuvateatterissa, sen jälkeen kun ostin bluray:n sekä nyt kun tein "kesäprojektia". Viimeksi kun tein vastaavan "kesäprojektin" katsoakseni kaikki James Bond -elokuvat niin taisin jäädä johonkin Pierce Brosnanin Bond -elokuvaan. Näin ollen tuolloin jäi esimerkiksi katsomatta kaikki Daniel Craig:n Bond -elokuvat.

Kesälomalla sain katsottua Roger Mooren James Bond -elokuvat jääden 007 vaaran vyöhykkeellä elokuvaan ja kun viimeksi projekti jäi kesken niin tällä kertaa jatkoin sitä loman jälkeen. Tahti hidastui mutta sain katsottua lopulta kaikki James Bond -elokuvat. Kuitenkaan tällä kertaa kun katsoin kaikki elokuvat niin en pitänyt listaa missään vaiheessa vaikka kylläkin pyörittelin elokuvia päässäni järjestyksessä. Päätin kuitenkin jättää tällä kertaa koko listan tekemättä ja keskityin puolestaan listan kumpaankin päähän.

Huonoimmat James Bond -elokuvat TOP 5:

007 Quantum of Solace

Liian nopeita leikkauksia / kuvakulman vaihtoja mikä tekee toimintakohtauksista vaikeita seurata & sekaista sekä muistuttaa liikaa Jason Bourne -elokuvia. 

007 ja kuoleman katse

Roger Moore on liian vanha rooliin mikä näkyy toiminnassa. Muutoinkaan elokuvan hahmot eivät oikein erotu edukseen. 

Kuolema saa odottaa

Liikaa CGI:tä, huonoa CGI:tä sekä liian ylimeneviä vempaimia. Myöskin pääpahis on liian mitäänsanomaton

Huominen ei koskaan kuole

Elokuvassa on muutama hyvä hetki mutta yleisellä tasolla elokuva on mielestäni heikko. Myöskään kukaan pahiksen roolissa ei ole mielestäni vakuuttava.

Timantit ovat ikuisia

Pahis kaksikko ei vain uppoa minuun. Sean Conery alkaa olemaan jo vanha. Tökeröä trikkikuvausta paikoitellen mikä viimeisellä katselukerralla paistoi vieläkin enemmän silmään.

Parhaat James Bond -elokuvat TOP 5:

007 ja Kultasormi

Ensimmäisestä näkemisestä asti suosikkeja. Yleisesti viihdyttävä ja loistava pahis millä on selkeä suunnitelma. 

007 Skyfall

Casino Royalea ja Skyfallia minun on vaikea verrata sillä eroja näiden kahden välillä ei ole mielestäni paljoakaan. Adelen tunnusmusiikki on aivan loistava ja se on yksi syy miksi laitan Skyfallin korkeammalle. Pidän myöskin ohjaaja Sam Mendesin ohjauksesta ja varsinkin toimintakohtauksista enemmän kuin mitä Casino Royale tarjoaa. Javier Bardem on mielestäni hyvä mutta jotenkin Bérénice Marlohe oleminen elokuvassa oli unohtunut. 

Casino Royale

James Bondin uudelleenkäynnistys toimi loistavasti ja Casino Royale on loistava elokuva. Tarina, toiminta, näyttelijät sekä pahiksen selkeä ja järkevä suunnitelma. Eva Green on aivan loistava ja yksi parhaimpia Bond-tyttöjä.

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa

Aliarvostettu James Bond -elokuva mikä ei nuorempana kuulunut syystä tai toisesta suosikkien joukkoon. Aloin ymmärtämään elokuvasta enemmän vasta myöhemmin ja elokuva on lähes tulkoon ainoa mistä olen jopa kirjan lukenut alusta loppuun. Loistava tarina mikä kulkee eteenpäin ja elokuvassa on paljon lumikohtauksia joista erityisesti tykkään jostain syystä.

Salainen agentti 007 Istanbulissa

Hieman sama kuin Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa eli aluksi ei kuulunut suosikkien joukkoon mutta myöhemmin alkanut pitämään elokuvasta. Tykkään junakohtauksista minkä lisäksi elokuvan roolitus toimii.

Viime sunnuntaina tuli katsottua Once Upon a Time in Hollywood 4k bluray:lta. Tämä oli nyt toinen kerta kun katsoin Once Upon a Time in Hollywood elokuvan ja helposti myöskin parempi. Kävin katsomassa elokuvan Ison Omenan Lounge Premium salissa eli puitteiden puolesta kaikki oli kunnossa mutta kesken näytöksen salin valot menivät päälle kolme kertaa. Jokainen kerta oli jo liikaa mutta kun näin tapahtui kolme kertaa niin se vain söi elokuvan katsomisen fiiliksen

Kiitoksia cdon.fi:n Black week tarjouksen 10 4K bluray:tä 100€:lla niin tuli sitten hankittua kymmenen uutta 4K bluray:tä kymmenen euroa kappale. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea löytää kymmentä elokuvaa listasta, mutta lopulta sitten sain kerättyä kymmenen kasaan. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että listalta löytyi The Shining, Predator, The Matrix, Blade Runner, sekä Armoton jotka olivat minun niin sanotulla ostoslistalla. Muut listalla olivat enemmän tai

Katselin tänään klassikko elokuvan Scarface:n 4K bluray:nä. Tämä taisi olla nyt kolmas kerta kun katselin kyseisen elokuvan. Ensimmäisen kerran katselin Scarface:n joskus aikoinaan dvd:ltä minkä lainasin kaveriltani. Toinen kerta oli kun ostin aikoinaan bluray version elokuvasta mikä julkaistiin vuonna 2011 joten veikkaisin katselleeni Scarface:n viimeksi niihin aikoihin. Jokaisella kerralla olen siis katsonut elokuvan parempana versiona kuvanlaadullisesti

Viime sunnuntaina poistin samalla kertaa pari aukkoa sivistyksestä katsomalla 2001: A Space Odyssey & Apocalypse Now Final Cut 4K blurayt. 2001: A Space Odyssey tuli minulle lauantaina 26.10 vaikka toimituksen ajaksi ilmoitettiin tiistai 29.10. Apocalypse Now Final tuli minulle jo muutamia viikkoja sitten, mutta vasta nyt minulla oli parempi aika katsoa kyseinen elokuva. Molemmat elokuvat olivat minulta vielä katsomatta jostain kumman syystä vaikka olenkin

Kirjoittelin tuossa pari kuukautta takaperin ensimmäisistä 4K bluray -elokuva hankinnoista ja ajattelin nyt päivittää omaa kokoelmaani ja kertoa mitä elokuvia olen harkinnut ostavani. Tuosta ensimmäisestä "aallosta" olen katsonut kaikki kyseiset elokuvat. Kyseiset elokuvat näin nyt ensimmäistä kertaa ikinä ja ne olivat: Philadelphia, Close Encounters of The Third Kind, Grease & Schindler's List. Toiseen kertaan nähtyjä tai heikosti muistissa olleita elokuvia