No Time To Die 4K bluray

22.01.2022 - 22:20

Kirjoittelin tuossa puolitoista viikkoa sitten kuinka No Time To Die 4K bluray pohjoismainen julkaisu pilattu. Pohjoismainen No Time To Die 4K bluray julkaisu ei pidä sisällään Dolby Visionia mikä esimerkiksi löytyy USA sekä Britti julkaisuista. Dolby Visionin lisäksi Dolby Atmos ääniraidan bittivirta on heikompi mikä vaikuttaa yleiseen äänenlaatuun. Esimerkiksi Itunesissa oleva digitaalinen versio pitää sisällään Dolby Visionin minkä johdosta aloin hieman miettimään mutta toisaalta en sillä omistan kaikki James Bond elokuvat bluray:na niin en nyt No Time To Die voi jättää välistä.

Kun harrastuksena on hifi mihin on tullut laitettua rahaa enemmän tai vähemmän kiinni ja sitä kautta hankittua omaan budjektiin sopivat laitteet niin niillä vain haluaisi aina saada paras kokemus. Itse aina ihmettelen sitä asiaa, että yleisesti ostetaan hyviä ja kalliita televisioita mutta sitten ei yhtään panosteta siihen mitä katsotaan ja mistä katsotaan. Näin ollen todella helposti käy niin, että hyvillä laitteilla ei saada ihan sitä parasta esille. Itselläni on käynyt useasti niin, että joko päivitän tai hankin "parhaimman" version elokuvasta jos vain sellainen on mahdollista. Näin on käynyt muutamien pohjoismaiden bluray & 4K bluray julkaisujen kohdalla mitkä on tullut hankittua ulkomailta paremman kuvan tai äänenlaadun takia.

Tuli käytyä kotona ja samana päivänä menin hierontaan. Hierojan kanssa samalla rakennuksessa on Filmihullu-leffakauppa minkä johdosta ajattelin napata No Time To Die 4K bluray mukaani. Kuitenkin liikkeessä oli saatavilla vain steelbook versio ja en nyt halunnut maksaa 5€ steelbook versiosta kun se menee kuitenkin vain hyllyyn piiloon. Onhan minulla kyllä muistakin James Bond elokuvista steelbook versioita mutta hyllyssä tai kaapissa ne on vain piilossa. Kävin hieronnan jälkeen illalla kaupassa ja samalla reissulla kävin sitten Prismasta hakemassa normaalin version No Time To Die 4K bluray mikä tuli sitten käytännössä samantien katsottua.

Tämä oli nyt toinen kerta kun katsoin No Time To Die ja pidin elokuvasta vieläkin. Elokuvassa on puolensa ja mielestäni tämä menee Daniel Craigin elokuvien puoliväliin kolmanneksi. Mitä tulee itse No Time To Die 4K bluray julkaisuun niin olin kyllä tyytyväinen vaikka Dolby Visionia ei ollutkaan. Kuvanlaatu oli mielestäni hyvä mutta tietyllä tapaa Dolby Vision olisi sitä parantanut mutta ei julkaisu ihan niin heikko ollut kuitenkaan että jäisi huono maku. Mitä Dolby Atmokseen tulee niin ääniraita oli selkeä ja mielestäni hyvä. Näin ollen No Time To Die 4K bluray on hyvä julkaisu mutta se olisi voinut olla huippu julkaisu mutta joka tapauksessa en lähtisi hankkimaan No Time To Die 4K bluray ulkomailta.

Jouluna tuli hankittua kaksi paria Elac Debut A4.2 Atmos kaiuttimia joita olen ehtinyt nyt hieman testaamaan. Kahden Elac Debut A4.2 kaiutin parin hankinnan jälkeen kotiteatterijärjestelmäni on 5.1.4. Tätäkin asiaa tuli aikoinaan mietittyä pitkään riittäisikö 5.1.2 järjestelmä vai pitääkö sen olla 5.1.4 järjestelmä? Tutkin myöskin onko kannattavampaa siirtyä 7.1.2 järjestelmään vai 5.1.4 järjestelmään sillä minulla on enemmän 7.1 elokuvia kuin Atmos. Yleisesti

Viime sunnuntaina tuli katsottua Once Upon a Time in Hollywood 4k bluray:lta. Tämä oli nyt toinen kerta kun katsoin Once Upon a Time in Hollywood elokuvan ja helposti myöskin parempi. Kävin katsomassa elokuvan Ison Omenan Lounge Premium salissa eli puitteiden puolesta kaikki oli kunnossa mutta kesken näytöksen salin valot menivät päälle kolme kertaa. Jokainen kerta oli jo liikaa mutta kun näin tapahtui kolme kertaa niin se vain söi elokuvan katsomisen fiiliksen

Pitää palata ajassa taaksepäin kymmenisen vuotta kun hankin ensimmäisen Apple TV:n itselleni. Minun piti oikein tarkistaa minkä sukupolven Apple TV oli kyseessä sillä luulin sen olleen toisen sukupolven Apple TV, mutta tarkistuksen jälkeen huomasin sen olleenkin kolmas sukupolvi. Toisen sukupolven Apple TV julkaistiin 2010 mikä näytti ihan samanlaiselle kuin kolmannen sukupolven Apple TV mikä julkaistiin pari vuotta myöhemmin vuonna 2012. Apple TV:n toisen ja

Vuoden vaihteen lähestyessä alkaa ilmestymään erilaisia vuoden parhaat listauksia niin myös 4K bluray julkaisuista. Minulle on tällä viikolla tullut vastaan kolme vuoden 2019 parhaat 4K bluray julkaisut listausta sellaisilta Youtube kanavilta joita olen jo pidempään katsonut. Se on ollut nyt tiedossa kun siirryin 4K aikaan tänä vuonna ja samalla aloin seuraamaan 4K bluray julkaisujen arvosteluita niin huonoista elokuvista on julkaistu suhteessa parempia 4K

Tänään meni "pitkän" harkinnan jälkeen American Gangster 4K bluray ostoon kun päätin samalla kertaa hankkia Gladiator 4K & The Big Lebowski 4K bluray:na. Tuossa vähän aika sitten huomasin Zoom.co.uk:n 3 for £30 kampanjassa American Gangster elokuvan mikä oli itsellä hankinta listalla. Näin ollen aloin miettimään mitkä kaksi elokuvaa ottaisin American Gangsterin lisäksi kampanjasta. Valinta oli toisaalta hieman vaikea sillä kampanjassa ei oikein ollut heti