Maastaveto ennätyksen jälkeen odotukset taisivat nousta yleisellä tasolla hieman liikaa

06.03.2018 - 14:13

Viime viikon maanantaina sain tehtyä maastavedossa uuden ennätyksen minkä jälkeen tiistaina penkki ja keskiviikkoa kyykky tuntui menevän huonosti. Osa syy voi olla, että olin väsynyt maanantain maastavedosta, mutta luulen syyn olleen henkinen kuten aina ennätyksien ja hyvin treenien jälkeen. Henkisesti syy voi olla, että henkinen tankki meni tyhjäksi tai sitten se "oikea" syy eli odotuksien nouseminen. Minulle hyvin yleistä on se, että ennätyksien jälkeen haluaa vain lisää oli se sitten eri liike tai sama. Olin varmaan itse siinä uskossa, että saan penkissä jotain ihmeellistä kuten myös kyykyssä ja kun näin ei oikein tapahtunut niin olin pettynyt. Vaikka olin pettynyt noihin treeneihin niin yleisellä tasolla treenit menivät hyvin kun rinta oli pumpissa rintatreenissä ja jaloissa tuntui seuraavina päivinä tehneensä jalkoja.

Kaikki on suhteellista ja kun hakee pääliikkeissä maastaveto, kyykky ja penkki hyviä tuloksia mutta joutuu pettymään niin koko treeni tuntuu menneen huonosti vaikka oikeasti treeni on voinut mennä todella hyvin. Näin se vain helposti on ja siksi olisin vain parempi treenata yleisellä tasolla hyvin eikä hakea tietyissä liikkeissä parannusta sillä tällöin vain pettyy paljon helpommin. Yleinen pumppi on paljon helpommin saavutettavissa kuin suuremmat painot.

En edes tiedä miksi olen nyt jatkanut pääliikkeissä ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä. Välillä ajattelen että olen jo saavuttanut ihan ok tason tietyissä liikkeissä enkä välttämättä halua tai tarvitse nostaa tuloksia. Kuitenkin tekeminen on ihan toista siihen nähden mitä halua on välillä. Tekeminen vain on välillä sitä tasoa, että haen niitä tuloksia vaikka halua ei ole ihan niin suuri. 

Kuitenkin huonosti menneen viikon seurauksena aloin pitämään normaalista penkistä taukoa sillä katsoin kahden huonosti menneen penkkitreenin olleen merkki tauosta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan tarkoita kokonaan penkistä luopumisesta vaan pelkästä normaalista penkistä. Voin siis tehdä ihan hyvin ylävinopenkkiä tai alavinopenkkiä käsipainoilla tai vapailla painoilla ihan vapaasti. Tauko koskee vain nyt normaalia penkkiä ja niitä suurempia painoja ettei vain tule huonoa fiilistä siitä ettei kulje.

Kyykky puolestaan on mennyt välillä huonommin ja välillä paremmin, mutta kun katsoo kokonaiskuvaa niin kyykky on tällä hetkellä parantunut eniten viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikka nyt tulisi huonompi päivä kyykyssä niin se on silti paljon parempi päivä kuin esimerkiksi vuoden tai yli vuoden takaiset kyykyt. Normaali perustaso kyykyssä vain nykyään niin paljon parempi ja tämä johtuu ihan vain siitä, että aloitin kyykyn alusta ja tein pienemmillä painoilla pitkään treeniä jotta saan perustan kuntoon. Jos perustekniikka ei ole kunnossa niin silloin ei myöskään jaksa tehdä suuremmilla painoilla milloin myös tekniikka kärsii liikaa eikä se ole kyykkäämistä nähnytkään. Tällä tavalla minulle on käynyt monia kertoja kun en ole raskinut kyykätä pienillä painoilla vaan olen yrittänyt jotain sellaista mitä en ole oikeasti pystynyt tekemään kunnolla.

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,