Maanantaina pitkä aamulenkki ja tänään 20 toiston sarjoilla jalkatreeniä

16.11.2016 - 12:06

Kaikki lähti liikkeelle ihanasta suunnitelmasta minkä sain päähäni viimeviikolla. En tiennytkään miten se tuli vaikuttamaan koko alkuviikon treeneihin mukaan lukien sunnuntain treeniviikon avauksen. Suunnitelmissani oli juosta maanantai aamuna 15km. Tämä ajatus lähti liikkeelle joskus viimeviikolla ja lauantaina melkein päätin tämän asian. Tämä maanantai aamun pitkälenkki melkein varmistui sunnuntai-iltana jolloin olin todella väsynyt ja tämän johdosta päädyin nukkumaan jo kymmeneltä. Tämä asia varmisti sen, että sain tarpeeksi unta mikä auttoi koko asiaa.

Maanantaina vielä juostessakaan en ollut varma tulenko juoksemaan suunnitellun 15km vai jätänkö lenkin "vain" 8 - 9km. Lähdin matkaan verkkaisesti ja ensimmäinen kilometri meni johonkin 7min aikaan. Tämän jälkeen seuraava kilometri meni 6.36min aikaan jolloin katsoin parhaaksi laskea hieman vauhtia. Jos tosiaan juoksen 15km niin en halua lähteä heti toisen kilometrin jälkeen nostamaan vauhtia mikä olisi kuitenkin kostautunut lopussa. Tästä eteenpäin kilometrit menivät suurinpiirtein 6.50min aikoihin sekunti sinne ja tänne. Matkaa kertyi kokoajan, mutta en ollut varma lenkin pituudesta vaikka juoksin "hiljempaa" juuri pidempää matkaa ajatellen. Välillä kävi tietenkin mielessä se, että jos juoksen "vain" 8 - 9 km niin vauhti voisi olla vauhdikkaampaa. En muista koska tein lopullisen päätöksen juosta 15km vai olinko edes ajatellut juoksevani alle tämän, mutta viimeistään yhdeksän kilometrin kohdalla tein ratkaisun kääntyä vasemmalle ja juosta pidemmän kautta toimistolle. Oikealle kääntyessäni juoksun matkaksi olisi tullu varmaan jotain 9.5km ja lenkki olisi loppunut nopeammin.

[[{"fid":"243","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"550","width":"340","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Kymmenen juostun kilometrin jälkeen juoksu alkoi painaan ja olikohan se juuri 10km - 11km oli vähän vaikeampi. Tuntui, että olisin juossut kovempaa, mutta kello näytti noin 7min kilometri vauhtia. Tämän jälkeen sain taas paremmin rymistä kiinni ja meno oli taas parempaa. Vähän ennen loppua vasemmassa jalassa alkoi tuntua jotain, mutta en pahemmin viikannut asiaa, kun vasta otettuani kengät pois jaloista. Kun sain kengät pois jaloista niin molemmissa jaloissa tuntui kipua ja käveleminen sattui molemmissa jaloissa, mutta vasemmassa enemmän. Meni todella pitkä aika kunnes pystyin edes kävelemään normaalisti, mutta jalkojen venyttely sekä yleinen steppaaminen helpotti asiaa. Vähän ajan kuluttua tekikin jo parempaa.

[[{"fid":"242","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Jalat menivät siis huonoon kuntoon kun olin päättänyt juosta maanantai aamuna 15km. Olin suunnitellut tiistai aamuksi vähän rentoa juoksua millä olisin saanut jalat auki illan jalkatreeniä varten. Mitä pidemmälle maanantai-ilta meni niin jätin tämän ajatuksen ja vaihdoin sen pyörällä töihin menemiseen. Jaloissa tuntui vielä tiistaina ja pyöräily oli hyvä ratkaisu millä sain jalkoja auki tavalla mikä ei laittanut jalkoja huonompaan jamaan. Aamulla oli hyvä keli pyöräillä kun ei ollut liian lämmin toisin kuin iltapäivällä jolloin oli kuuma.

Kotiin päästyäni suihkuun jonka jälkeen vähän iRacingiä ja kirjan lukemista. Tämän jälkeen noin 19:sta aikoihin taas pyörän päälle ja kuntosalille päin. Jatkoihin kuntosalilla tänään samaa minkä aloitin sunnuntaina eli 3x20 sarjoilla tekemisen. Kahdenkymmen toiston sarjat + jalkatreeni ei yleensä lupaa kivaa treeniä eikä se sitä ollutkaan. Muutenkin kun jalat eivät olleet ihan kunnossa niin lähtökohdat treeniin eivät olleet ihanteelliset. 20 toiston sarjat jaloissa on jo normaalisti tuskaa ja mitä se on sitten onkaan kun jalat eivät olleet ihan kunnossa. No eipä jalkojen kunto vaikuttanut mitenkään sillä en edes huomannut, että jalat olisivat olleet huonossa kunnossa.

Jalkatreeni

  • Syväkyykky 3x20 80kg
  • Pohkeet 3x20 180kg
  • Takareisipotku 3x20 40kg
  • Etureidet: 10kg korotukset 8 toistoja, tiputus 10kg 8 toistoa alkaen 20kg päättyen 100kg

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tänään sunnuntaina tulee seitsemän viikkoa siitä kun kävin juoksemassa ensimmäisen pidemmän juoksulenkkini aikoihin ja yhdeksän viikkoa kun ajoin "juoksemaan". Yhdeksän viikkoa sitten sain mielijohteesta sellaisen ajatuksen että mitä jos vaihtaisin päiväkävelyt sykealue 2 "juoksuihin"? Käytännössä tämä siis tarkoitti todella kevyen hölkän ja kävelyn yhdistämistä sillä tiesin että minun on hyvin vaikea pysyä sykealue 2:lla. Tiesin tämän jo etukäteen kun olen joskus kauan sitten vuosia sitten kokeillut tätä sekä sillä Youtube videolla mistä kyseisen idean sain päähäni tämä asia tuli esille.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet.