L.A. Noire Marraskuun 14 päivä Nintendo Switch:lle

08.09.2017 - 15:00

Rockstar Gamesin vuonna 2011 julkaisema L.A. Noire saa uudelleen julkaisun Nintendo Switch, Playstation 4 sekä Xbox One versioiden muodossa marraskuussa. Xbox One ja Playstation saavat 4K-versiot kun taas Nintendo Switch saa oman versionsa. Itse olen lukenut jo ties koska huhuja, että L.A. Noire olisi se peli mikä ilmestyisi Nintendo Switch:lle. En kuitenkaan oikein uskonut tähän huhuun kunnes eilen näin, että tämä peli oikeasti julkaistaan Nintendo Switch:lle.

Hankin L.A. Noiren aikoinaan Xbox 360:lle ja pelasinkin sitä jonkin verran mutta syystä tai toisesta pelin pelaaminen jäi sille tielle etten pelannut sitä läpi. Minun oli tarkoitus palata pelin pariin uudestaan muutamia kertoja mutta näin ei ole käynyt, mutta nyt voisi olla hyvä aika palata pelin pariin. Olen nimittäin alkanut miettimään pelin hankkimista Nintendo Switch:lle ihan sen handheld-tilan takia sillä uskon pelin olevan hyvinkin sellainen peli mikä ei tarvitse television ruutua. Saa nyt sitten nähdä paljonko peli tulee maksamaan mutta luulisin kuitenkin pelin olevan normaalin hintainen eli 60€ luokkaa vaikka joku 40€ hinta olisikin paljon perustellumpi.

Pelin suosio varmasti vaikuttaa Rockstar Gamesin tuleviin julkaisuihin Nintendo Switch:lle joten toivon pelin menestyvän sen verran jotta saisimme edes jonkin version GTA:sta tai mahdollisesti Red Dead Redemption:sta Nintendo Switch:lle.

L.A. Noire for the Nintendo Switch features the complete original game and all additional downloadable content, with specific enhancements including a Joy-Con mode with gyroscopic, gesture-based controls, HD rumble and new wide and over-the-shoulder camera angles, plus contextual touch screen controls for portable detective work.

http://www.rockstargames.com/newswire/article/60266/4-New-Versions-of-L…

LA Noire Nintendo Switch

Octopath Traveler julkaistiin viime viikon perjantaina Nintendo Switch:lle ja tämä peli oli minulla itselläni hankinta listalla jo pidempään. Oikeastaan jo ensimmäisestä trailerista lähtien kun peli julkaistiin Nintendo Direct:ssä viime vuoden puolella. Octopath Traveler on lyhykäisyydessään "kevyen" tuntuinen retro-grafiikoilla varustettu rpg peli. Itse en ole hirveästi pelannut rpg pelejä koska ne vaativat opettelua sekä aikaa mistä johtuen en ole niissä

Minun oli tarkoitus ostaa Crash Bandicoot N. Sane Trilogy Nintendo Switch:lle heti perjantaina julkaisupäivänä mutta tätä asiaa en ole vielä tehnyt. Olin kyllä eShopissa katsomassa torstai-perjantai yönä pelin olevan ostettavissa ja näin meinasin myös tehdä. Tehdä tilaus ja laittaa peli latautumaan ennen nukkumaan menoa että peli olisi pelattavissa heti seuraavana aamuna. Näin en kuitenkaan tehnyt vaan ajattelin, että pelin sitten kun ehdin sitä pelamaan mutta

The Crash Bandicoot N Sane Trilogy julkaistaan Nintendo Switch:lle perjantaina kuten myöskin Xbox One:lle sekä pc:lle. Itselleni tämä peli on ollut must-buy sen jälkeen kun The Crash Bandicoot N Sane Trilogy julkaistiin Nintendo Switch:lle. Oikeastaan The Crash Bandicoot N Sane Trilogy on ollut yksi syy ostaa Playstation 4, mutta onneksi pelin saa nyt perjantain jälkeen myös muille konsoleille sekä pc:lle. Youtubeen on alkanut tulemaan videoita miten The Crash

Tulin ostaneeksi Rage pelin PC:lle Steam:stä E3-messujen aikaan kun Bethesda julkaisi Rage 2 pelin. Olen joskus nähnyt Rage nimen jollain listoilla mutta ennen E3-messuja en ollut nähnyt yhtään kuvaa tai videota pelistä niin olin vain jättänyt kyseisen pelin huomioimatta. Kuitenkin Rage 2 pelin julkaisutraileri näytti mielenkiintoiselta että aloin tutkimaan alkuperäisen Rage gameplay videoita sekä hieman arvosteluita. Samalla näin sattumoisin, että Rage oli

Vuoden 2018 E3-messut tuli ja meni sillä pelialan suurimmat julkaisijat ovat pitäneet omat E3-konferenssit. Itse tulin katsoneeksi viikonlopun / alkuviikon ainakin suurimpien julkaisijoiden konferenssit eikä oikein kenelläkään ollut mitään niin ihmeellistä. Tämä oli nyt toinen E3 tapahtuma minkä oikeasti katsoin "kokonaan" tai ainakin suurimmalta osalta mutta siitä huolimatta tuntui sille, että kaikki julkaisijat menivät hieman liian varovaisella linjalla