Kyykkytreeni normaaleilla kengillä ensimmäistä kertaa vuosikausiin

03.07.2023 - 10:53

Olin taas kerran käymässä Vammalassa vappuna ja meno reissulla torstaina kävin tekemässä maastaveto treenin Tampereen Loaded:lla. Perjantaina oli vuorossa rinta- & olkapäätreeni ja lauantaina kyykky treeni Vammalassa. Siinä sitten kun lauantaina aloin pakkaamaan salikassia ennen kuin lähdin kuntosalille niin huomasin ja tajusin että olin jättänyt kyykky kengät kotiin. En ollut muistanut laittaa kyykky kenkiä siihen kassiin mihin laitoin kaikki muut tarvittavat välineet joita en tarvinnut torstain selkätreenissä Tampereen Loaded:lla. Tämän johdosta oli hyvin helppoa unohtaa jotain ja tällä kertaa se oli kyykkykengät. Viimeksi kun tein samaisen reissun Vammalaan pääsiäisenä niin muistin ottaa kaikki välineet mukaan mutta tuolloin kun tein menessä Tampereen Loaded reissun niin minulla oli kyykkytreeni. Tällöin tuli laitettua kaikki jalkatreeniin tarvittavat välineet salikassiin joten tuolloin oli eri tilanne kyseessä.

No siinä ei voinut sitten mitään muuta kuin alkaa miettimään. Teenkö kyykyn vain normaaleilla kengillä vai teenkö jalkatreenin ilman kyykkyä? Päätin lähteä nyt yrittämään ainakin tehdä kyykkyä kun kyykyn kerran teen jokaisessa jalkatreenissä normaalisti. Olen kyllä noilla normaaleilla kengillä tehnyt kyykkyä mutta se on ollut lowbar kyykkyä ja nyt oli tarkoitus tehdä highbar kyykkyä ihan normaalisti. Siitä huolimatta otin haasteen vastaan eli päätin tehdä ihan normaalisti kyykkyä mutta sillä varauksella että en mene ihan normaaleilla nousuilla vaan katson miten kyykky tulee menemään.

Lähdin tekemään itse kyykkytreeniä rauhallisesti toisto kerrallaan. Taisin tehdä alkuun 60kg painoilla kolmen toiston sarjoja kolmesta - viiteen ja heti kun tunsin olevani varma tekniikasta sekä henkisesti valmis nostamaan painoja niin nousin 100kg ja jatkoin samalla tyylillä. Tuossa nyt piti olla tarkkana sillä kun kengät vaihtuu niin tekniikka ja henkinen puoli pitää olla kunnossa ja nousut pitää tehdä rauhassa eikä hosuen. Tuossa ei saa alkaa miettimään normaalia tilannetta eli millä on tehnyt ja mihin pitäisi nousta painoissa vaan enemmänkin rauhassa katsoa mitä koko kyykystä tulee. Mieluiten jopa kuvata jo pieniä painoja eli minun tapauksessa 60kg ja 100kg sarjoja jotta oikeasti tietää miltä se tekniikka näyttää. Muuten siinä käy niin että alkuun tekee huonolla tekniikalla ja vaikka se tuntuu päässä tulevan hyvin niin oikeasti perse jää liian ylös jolloin kyykyistä tulee puolikkaita. Sitä sitten vain jatkaa huonolla tekniikalla kun kaikki tuntuu tulevan helposti niin sitä sitten vain lisää painoja ja jatkaa huonoa tekniikkaa.

Kuntosaleilla näkee aivan liikaa sitä että tehdään nytkytyksiä tai muuten heikolla tekniikalla eikä keskitytä korjaamaan tekniikkaa vaan lähdetään lisäämään vain painoja minkä jälkeen tehdään vieläkin heikommalla tai lyhyemmillä nytkytyksilä "kyykkyä". Itse yritin vältää tuota koko treenin ajan ja tämän takia kuvasin aktiivisesti ja katsoin sarjat aina suoraan sen jälkeen kun sarjan olin saanut tehtyä. En halunnut vain päästä isoihin painoihin sen takia että olen nyt viimeisin yli vuoden aikana tehnyt isoilla painoilla. Olen kyllä tuossa huomannut silti viimeisin yli vuoden aikana että välillä sorruin siihen että huonona päivänä lähdin hakemaan hieman liian isoja painoja jolloin kyykyt jäivät hieman liian ylös ihan vain sen takia että halusin kyykätä isommilla painoilla.

Loppujen lopuksi koko kyykkytreeni meni ihan hyvin vaikka aluksi mietin miten se tulee menemään? Kun vain rauhassa rakensin treeniä ja katsoin videolta mitä tein niin se edes auttoi saamaan treenistä paremman. En todellakaan lähtenyt hakemaan mitään suuria painoja mutta yllätyksekseni sain tehtyä isoilla painoilla kyykkyä. Toisaalta ehkä se oli avain kyykkytreenin onnistumiseen etten edes lähtenyt hakemaan isoja painoja vaan ne sitten vain tuli kun rakensin kyykkytreenin rauhassa.

Viime vuosi päättyi sarjaennätykseen kun sain kyykättyä vuoden viimeiseinä päivänä 225kg painoilla kolme toistoa ja muutenkin kyykky on sujunut hyvin tasaisesti. Parisen kuukautta sitten sain kyykyssä 245kg mikä on toiseksi korkein kyykky tulokseni ikinä mitä seurasi noin kuukausi sitten kyykyssä 240kg. Noiden kahden toiston ero oli siinä että 245kg tuli kevyemmin ja paremmalla tekniikalla kuin 240kg mitä tehdessä keskikroppa alkoi pettämään mitä ylemmäksi

Vuosi on vaihtunut mutta treenien saralla mikään ei ole pahemmin muuttunut normaalista kuin se että olen nyt käynyt mäessä laskettelemassa. Olin tuossa parisen viikkoa saldovapaalla minkä johdosta rutiinit niin treenien kuin syömisen osalta on mennyt miten on mennyt. Mikään ei ole kuitenkaan poikennut arjesta treenien osalta vaan pikemminkin olen ehtinyt tekemään enemmän kuin normaalisti. Olen käynyt aamupäivällä / päivällä mäessä minkä jälkeen olen vielä

Ajattelin lokakuussa kun kävin Tampereen Loaded:lla treenaamassa että olikohan tämä tämän vuoden viimeinen kerta Tampereen Loaded:lla? Kesällä aktivoiduin käymään Loaded:lla lähes kymmenen kertaa minkä jälkeen kävin vielä tuon kerran vai pari mutta kaipuu oli kyllä kova. Huomasin heti kesäloman jälkeen kun palasin kotiin ja normi ympäristöihin että siinä hieman jopa masentui kun oli tottunut loistaviin puutteisiin missä ei nyt pääsisi käymään. Olen kyllä pari

Maanantai tuli tehtyä ensimmäinen lowbar kyykky treeni vuosikausiin hieman extemporeen vaikka olin tuota alkanut hieman suunnittelemaan. Kaikki alkoi viime viikolla kun kyykkäsin toisen kerran ikinä 240kg mutta teknisesti se ei tullut hyvin ja jopa kun kyykkäsin vajaa pari kuukautta sitten 245kg niin sekin tuli teknisesti paremmin. Olen nyt ollut jo pidempään jostain kesästä lähtien 200kg kyykky kunnossa treenin kuin treenin ja tämä on ollut ensimmäistä kertaa

Tuli sitten vedettyä aikalailla normaali perjantai- & lauantai-ilta PTVGYM:llä kun molempina iltoina tuli vedettyä joko tai lähelle kolmen tunnin treenit. Normaalisti perjantaisin olen tehnyt selkätreenin maastavedolla ja lauantaisin jalkatreenin kyykykyllä mutta tällä kertaa perjantaina tein rinta- & olkapäätreenin penkillä ja lauantaina tuon selkätreenin maastavedolla. Perjantaina meni hieman alle kolme tuntia mutta lauantaina menikin sitten se kolmisen