Ketjukyykky treeni Tampereen PTVGYM:llä

03.12.2023 - 10:01

Eilen lauantaina tuli käytyä testaamassa ja treenaamassa Tampereen PTVGYM:llä. Kirjoittelin jo hieman PTVGYM Tampere kokemuksia ja nyt ajattelin kirjoittaa itse treenistä mikä normaaliin tapaan oli jalkatreeni. Normaaliin tapaan siksi että yleensä lauantaisin olen nyt tehnyt viikon toisen kyykky- / jalkatreenin ja muutenkin kun nyt olen käynyt varsinkin Tampereella treenaamassa niin treenit ovat olleet joko selkätreeni tai jalkatreeni.

Lauantain jalkatreeni alkoi tietenkin kyykyllä vaikka minulla oli reilun parin tunnin ajomatka takana minkä lisäksi siinä oli auton pakkaamista normaaleista tavaroista aina laskettelu tavaroihin. Pukuhuoneesta päästyäni aloinkin vain vilkuilemaan salia kokonaisuutena vain löytääkseni kyykkyräkit. Hyvin nopeasti huomasin niiden olevan suoraan edessä salin perällä niimpä suuntasin itseni sinne päin. Siinä samalla sitten hieman ympärilleni millainen Tampereen PTVGYM oli ja minkälaista treenaajaa salilla sattui olemaan.

Sillä hetkellä kun pääsin kyykky paikoille niin siinä oli useampi räkki vapaana niimpä pääsin sitten valitsemaan. Valittuani räkin niin laitoin kamani siihen lattialle minkä jälkeen tein vielä vilkuilun mille se Tampereen PTVGYM nyt näyttääkään. En vielä siinä vaiheessa niinkään rekisteröinyt itselleni mitä laitteita salilla oli tai ei ollut vaan tein sen paljon myöhemmin mutta tuossa vaiheessa näin tilanteen suurinpiirtein. Kuitenkin huomasin että monolift oli käytännössä keskellä kuntosalia ja siellä oli myös ketjut ja erityisesti ketjut olivat mieleeni.

Sitten oli paikkojen aukaisun vuoro eli liikkuvuus ja venyttely tuokio. Mietin kyllä jo matkalla että pitäisikö alkuun tehdä hieman jotain koukistuksia ennen kyykkyä vai aloittaa suoraan kyykyllä? Olen tätä kumpaakin tyyliä käyttänyt silloin kun olen käynyt Tampereen Loaded:lla treenaamassa jalkoja kun olen lähtenyt Espoosta tai Helsingistä kohti Loaded:ia. Viime kertoina olen mennyt suoraan vain kyykkäämään kun aluksi tein hieman koukistuksia ja tai jalkaprässiä treenin alkuun että sain jalkani auki.

Voi meinaan olla paikat aikalailla jumissa parin tunnin ajomatkan jäljiltä niin siinä pitää hieman kunkin miettiä mikä on itselle paras lähetymistapa treeniin. Itse päätin mennä suoraan vain kyykkäämään tehden siihen alkuun hieman venyttelyä sekä liikkuvuusharjoitteita mitä nyt normaalisti muutenkin teen ennen kyykyn aloittamista. Tällä kertaa kaikki tuntui menevän hyvin eikä treeni kaatunut missään vaiheessa tuohon matkaan tai siihen että olisi tehnyt jotain väärin.

Täytyy kyllä toisaalta ihmetellä että olin heti sinuiksi Tampereen PTVGYM:in kyykkypaikan. Toisaalta se ei ole ihme kun olen nyt aktiivisemmin käynyt eri kuntosaleilla treenaamassa mutta kyllä toisaalta se ottaa aina aikansa. Minulla ottaa jopa aikaansa sekin kun olen käynyt lauantaisin Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä kyykkytreenin ja kun seuraavan kerran olen tehnyt keskiviikkoisin lähiketjusalilla kyykkyä niin se on tuntunut hakemiselta. Toisaalta syy taitaa olla juurikin se lähiketjusali ja sen kyykkypaikka ja muutenkin koko ilmapiiri.

Alkuun ajattelin että tekisin ihan normaalia kyykkyä ilman mitään ihmeellisyyksiä. Olen nyt tuon puolen toistaviikon tauon jälkeen mikä minulla tuossa oli niin tekemään kyykkyä pysäytyksillä ja maltillisimmilla painoilla. Kuitenkin tällä kertaa ajattelin että nyt vedetään ihan normaalisti mutta yritän pitää tekemisen tekniksesti samankaltaisena mitä se on ollut pysäytyksen kanssa. Kuitenkin sitten siinä kun olin tekemässä kyykkyjä 145kg painoilla niin päätin että käytän ketjuja tänään. Tänään oli kuitenkin viikon toinen kyykkytreeni ja kun ketjuihin oli mahdollisuus niin mikä ettei?

Kun menin hakemaan ketjuja niin huomasin että niissä oli tangon paikka mikä oli vain hyvä asia. Aikoinaan kun kävin Turun PTVGYM:llä niin siellä oli kyllä ketjuja mutta ne olivat pelkät ketjut ilman tangon paikkaa niimpä jätin ne käyttämättä kun en osannut oikein niitä siinä laittaa paikoilleen. Olen tottunut Pitäjänmäen PTVGYM:in ketjuihin joissa on tangon paikka. Tampereen PTVGYM:in ketjujen ero oli kuitenkin se että tangon paikka oli keskellä ketjuja eli ketjut roikkuivat kokonaan tangossa kun taas Pitäjänmäen PTVGYM:in ketjuissa tangon paikka on toisessa päässä jolloin ketjut roikkuvat päästä.

Tämä toi itselleni uuden tilanteen sillä en ollut tottunut tämänkaltaisiin ketjuihin niin en oikein tiennyt paljonko ne painavat? Kuinka ketjut käyttäytyy näin kun ne ovat kokonaan ilmassa eikä toinen pää laaha maata? No minun piti olla tarkkana ja katsoa miten ketjut käyttäytyvät niimpä olin todella keskittynyt kun tein 145kg painoilla plus ketjut. Täytyy kyllä sanoa että ensimmäinen sarja oli itselleni kyllä kokemus. Ketjut tuntuivat todella paljon raskaammalle ja erilaiselle kuin silloin kun ketjunpää laahaa maassa. Onneksi minulla oli kuitenkin ketjuista kokemuksia niimpä asiat eivät tulleet yllätyksenä mutta kuitenkin ero oli valtava.

Päädyin sitten tekemään "vain" 165kg painoilla plus ketjut kaksi, kaksi ja kolmea toistoa vaikka olisin ennen ensimmäistä ketjuilla tehtävää sarjaa halunnut tehdä vähintään 185kg painoilla. Kuitenkin tuo ketjut painoivat niin paljon enemmän kuin mihin olin tottunut. No se oli vain parempi mitä pahemmalle se tuntui ja myöskin ketjujen suurempi heilunta edesauttoi että sain tehtyä samalla tasapaino harjoittelua. 165kg painojen jälkeen plus ketjut niin halusin tehdä vielä yhden pidemmän sarjan niin päädyin tekemään 145kg painot plus ketjut seitsemän toistoa. Tämän sarjan jälkeen olin todella poikki ja alkoi jopa tekemään hieman pahaa.

Kyykyn jälkeen aloin tarkemmin katsomaan mitä sitä tekisi tai siis mitä jalkalaitteita salilla on? Yllätyin kun en nähnyt vyökyykkyä Tampereen PTVGYM:llä. Se oli jopa todella iso harmitus ja negatiivinen asia koko kuntosalilla. Olen vain tottunut siihen että PTVGYM:llä on vyökyykky vaikka Seinäjoella eikä Turussa mielesäni kyseisiä laitteita ollut? No niimpä siinä sitten tein mitä tein ja painot olivat mitä olivat sillä olin tuon kyykyn jälkeen todella todella väsynyt.

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä 150kg painoilla mikä oli "suunniteltua" enkä sitten lähtenyt nostamaan painoja sen enempää. Olikos nyt edellisellä viikolla kun tuli kokeiltua enemmän mihin ei sitten pystynytkään niin ajattelin tällä viikolla että maltilliset painot niin ainakin onnistuu. Mitään en siis suunnitellut ennen treenejä vaan siinä treenin aikana sitten normaaliin tapaan katsoin hieman mitä ja miten sitä sitten tekisi. Olihan minulla

Perjantaina tein ensimmäistä kertaa kyykky & jalkatreenin perjantai päivänä PTVGYM:llä. Yleensä teen kyykky & jalkatreenin lauantaisin ja yhden kerran tein jalkoja kaverin kanssa olikohan jokin keskiviikko ilta. Pääsääntöisesti olen tehnyt maastavetoa tai muutamina kertoina penkkiä perjantai-iltaisin PTVGYM:llä. Lauantaina vuorossa oli sitten maastaveto & selkätreeni eli nuo kaksi treeniä vaihtuivat päittäin keskenään. Tämä johtui siitä että viikolla muuten

Torstaina oli vuorossa penkki treeni mihin ei ollut normaaliin tapaan mitään suunnitelmaa kuin tehdä parempi penkki treeni kuin maanantaina. Maanantaina oli viikon ensimmäinen rintatreeni ja maanantaina penkki meni todella huonosti. Tein todellakin erilaisen treenin maanantaina kuin torstaina mutta luultavasti edellisen viikon perjantailla oli jotain osuutta asiaan. Edellisen viikon perjantaina kävin tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä mikä meni todella hyvin

Nykyään jo ruokakaupoista saa niin monenlaista lisäproteiinia ostettua että huh huh. Toista se oli kun itse aloitti kuntosalilla käynnin niin se piti oikein tietää mistä sitä saa. Vaikka ruokakaupoista saakin nyt ostettua lisäproteiinia ja vielä suhteellisen edullisesti niin onko se kannattavaa? Itse turvauduin kesän tapaan Vammalan Citymarketin tarjontaan kun siellä olin kolmisen viikkoa enkä jaksanut alkaa viemään mukanani 4kg tynnyriä minkä black fridaysta

Keskiviikkona tuli käytyä Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreeni. En tuolloin vielä kyykyn aikana huomannut mitään ihmeellistä mutta kun siirryin tekemään vyökyykkyä niin huomasin että etureiteni eivät olleet oikein palautuneet. En tiedä miksi tätä en huomannut oikein kyykkyä tehdessä vaan tuskailin hieman sen kanssa ettei kyykky oikein suju. Yksi syy oli kyllä myös se että tämä oli ensimmäinen kerta kun kyykkäsin Vantaan Loaded:lla. Siinä sitten kun tein