Ketjukyykkä PTVGYM:llä sekä Loaded:lla samalla viikolla

22.08.2022 - 16:49

Viime viikolla olin käymässä kotona ei suunnitellusti. Minun oli tarkoitus olla vielä täällä maalla parisen viikkoa putkeen minne jälleen palailin viime viikon lauantaina. Tämän johdosta kävinkin sitten treenailemassa Pitäjänmäen PTVGYM:llä keskiviikkona jalat sekä perjantaina selän missä molemmissa treeneissä käytin tietenkin ketjuja. Sunnuntaina oli vuorossa sitten ihan suunniteltu Tampereen Loaded keikka missä tein myös jalkatreenin ja kyykyn ketjuilla. Viime viikko oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun treenasin ketjuilla kolmessa treenissä viikon aikana sekä tein kyykky treenin sekä PTVGYM:llä että Loaded:lla.

Viime viikon maanantai oli matkustus päivä ja tiistaina kävin hieronnassa niin siihen tuli sitten pari päivää lepoa. Niimpä ajattelin keskiviikkona PTVGYM:llä että nyt kulkee mutta näin ei kyllä sitten käynyt. Päin vastoin olin pettynyt kun en saanut tehtyä sellaista treeniä mitä lopulta odotin. En odottanut ennen treenin alkua mitään kuten en yleensä mutta siinä treenin aikana aloin sitten päivän kuntoon nojaten tekemään omia johtopäätöksiä ja suunnitelmia. Kun kuitenkin on huono niin minkäs sille mahtaa eli treeniä vain lisää.

Mielestäni olin nyt ensimmäistä kertaa ikinä keskiviikkoiltana PTVGYM:llä tai ehkä toisen nyt kun aloin ajatteleen. Käyn pääsääntöisesti perjantaisin ja lauantaisin sekä joskus torstaisin. Mielestäni salilla oli aika hiljaista siihen nähden, että oli keskiviikko kun yleensä keskiviikko on yksi vilkkaimmista päivistä kuntosaleilla. Myöskin sitten perjantaina jolloin kävin tekemässä selkätreenin oli vieläkin hiljaisempaa ja tietyt naamat mitkä ovat usein perjantaisin niin ei nyt näkynyt. Mitä tulee sitten sunnuntaihin Loaded:lla niin se oli vieläkin hiljaisempi PTVGYM:llä käyntejä mutta se ei niinkään yllättänyt. Mitä olen nyt kahdeksan kertaa kesän aikana Loaded:lla käynyt niin ne ajat kun olen siellä ollut niin ovat olleet hiljaisia.

Keskiviikkona PTVGYM:llä pääsin kyykyssä 200kg painoihin plus ketjut joilla minun oli tarkoitus tehdä pari kahden toiston sarjaa. Sain ensimmäisen onnistumaan eli kaksi toistoa mutta jälkimmäinen tuntui menevän niin vaikeaksi että päädyin tekemään vain yhden toiston. Tämä todellakin harmitti sillä olen aikoinaan saanut 200kg painoilla plus ketjut yhden toiston ja kaksi toistoa niin nyt saamalla kaksi kertaa kaksi niin se olisi ollut ennätys. Mitä jälkeenpäin videoista katselin toistoa niin kyllä sieltä ehkä se toinen olisi tullut jos sitä olisi lähtenyt hakemaan mutta tunne oli taas kerran niin raskas että oli vain parempi lopettaa.

Sunnuntaina Loaded:lla en tiennyt mitä odottaa kyykyltä. Toisaalta halusin saman kuin keskiviikkona PTVGYM:llä mutta toisaalta tiesin että keskiviikkona vedin niin paljon kuin jaksoin. Tuossa välissä tein maastaveto treenin ja lauantaina tuli hieman penkattua. Tämä oli myös itselleni ensimäinen kerta ikinä kun kyykkäsin toista kertaa viikon sisään ketjuilla niin en todellakaan tiennyt mitä odottaa. Päädyin tekemään 180kg painoilla plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa mitä olivat taistelua sillä videoita katsoessa tekniikka ei mennyt enää ihan alas mitä enemmän tuli toistoja alle. Ensimmäisen sarjan jaksoin ihan ok mutta pari jälkimmäistä kakkosta ei oikein mennyt alas.

Niin PTVGYM:llä ensiksi 200kg plus ketjut kaksi toistoa ja yksi toisto sekä sunnuntaina Loaded:lla 180kg plus ketjut kolme kahden toiston sarjaa. Sinällään voi olla tyytyväinen, että sain aika "vakioksi" muodostuneet sarjat kyseisillä painoilla. Kuitenkin toisaalta pitää olla pettynyt etten saanut enempää toistomäärää keskiviikkona 200kg painoilla plus ketjut vaikka minulla oli siinä pari huolia välissä. Sitten tietenkin sunnuntaihin pitää olla pettynyt kun en uskaltanut ja saanut laitettua samoja painoja kuin keskiviikkona.

Taas kerran kävi niin kuin oletin. Citymarketissa irtokarkit olivat viime viikon lopullta 5€ / kilo niin kyllähän lopulta päädyin niitä ostamaan. Monta kertaa olen sortunut tähän vaikka useasti olen päässyt kaupasta pois ostamatta irtokarkkia sen ollessa tarjouksessa mutta mitä kuitenkin olen sitten juuri ostanut ennen tarjouksen umpeutumista. Taas kerran ostin irtokarkki vaikka tiesin mihin se johtaa ja kyllähän se aina johtaa siihen, että olotila on huono

Tällä viikolla tuli vedettyä neljä aamutreeniä aerobisesti. Kaksi 2.8km aamulenkkiä sekä pari noin 15minnuutin uintia. Keskiviikkoaamu oli väli aamu ja viikonlopulle en ajatellut ottaa aerobisia treenejä yhtään tai korkeintaan mennä kuntosalille vetämään kuntopyörää tai crosstraineria. Ihan vain sen takia, että aamulenkkien seurauksina jalat ovat olleet kamalan jumissa. Vaikka en ole juossut kuin 2.8km niin nekin ovat olleet tällä hetkellä jaloille rasittavia

Kolmen viikon jälkeen ensimmäinen kerta dietin aikana kun vaa'assa näkyy todella pienoisia muutoksia. Tänä aamuna vaaka näytti ensimmäistä kertaa hetkeen alle 100kg kun aamun paino oli 99,8kg. Luulen tämänkin olleen vain tämän yhden aamun "ihme" ja aamupainon nousevan takaisin siihen 100,5kg tuntumaan. Tämä on nyt ihan sama mutta toisaalta oli ihan hyvä nähdä jopa vaa'alla tapahtuvan jotain vaikka hyvinkin marginaalista. Oikeastaan paino oli nyt tippunut yhden

Diettiä on nyt takana kolme täyttä viikkoa ja vaa'an mukaan tilanne on plus miinus nolla. Kun vertaan dietin kehittymistä vaakaan niin kolmen viikon kuluessa ei ole näin ollen tapahtunut mitään. Minun onnekseni en asettanut mitään painoon liittyviä tavoitteita ollenkaan enkä oikeastaan käy vaa'alla useasti. Aina välillä kolmen - neljän päivän välein olen käynyt vaa'alla joko illalla tai aamulla. Nämäkin painot ovat olleet aikalailla samoja joten aamun ja

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin