Jouluaaton jälkeen jatkui kuntosalitreenit selkätreenillä

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack-kyykkyä niin taidan tämän hyödyn käyttää hyväkseni. Tietenkin tämä tarkoittaa kolmatta jalkatreeniä viikon sisään, mutta mikäs tässä on jalkoja tehdessä?

Tänään en sisältänyt selkätreeniin maastavetoa kun jo viimeksi mietin maastavedon väliin jättämistä mitä en kuitenkaan tehnyt. Maastavedon väliin jättämisen tein jo hyvissä ajoin ja tällä kertaa myös pidättäydyin tässä päätöksessä. Tänään oli tarkoitus tehdä osittain samaa kuin viimeksi ja osittain erilaista kuin viimeksi. Samanlaisuus taisi sitten vain jäädä yhteen liikkeeseen kun käytin taljalaitetta. Muutoin treenissä tuli käytettyä taljoja joita viimeksi en tehnyt sekä kulmasoutua ja vaakasoutua tuli myöskin tehtyä.

Periaatteessa tänään kaikki liikkeet tuli tehtyä enemmän tai vähemmän kymmenellä toistolla sekä viidellä sarjalla. Nämä viisi kertaa kymmenen laskin vain sarjapainoilla tekemisiin ja tuohon tuli lisäksi mahdolliset lämmittelypainot joten liikkeet tuli tehtyä vähintään viisi kertaa kymmenen tyylillä. Toteutin pari liikettä hieman erilaisilla toistomäärillä, mutta sarja määrät pidin viidessä. Kuten taljalaitteen tein hieman sekaisin lämmittelyistä, mutta "sarjapainoilla" tein kymmenen toistoa yhdellä kädellä per puoli minkä jälkeen vielä kymmenen toistoa normaalilla tyylillä. Vaakasoutu puolestaan tuli tehtyä eräänlaisesti kymmenen toiston sarjoilla kun tein aluksi molemmilla käsillä vuoron perään viisi toistoa minkä jälkeen tein vielä normaalilla tyylillä viisi. Tällöin sarjat olivat yhteensä kymmenen toistoa.

Kun vertaa tämän päivän sekä viimeksi tekemää selkätreeniä niin treenit erosivat mukavasti toisistaan. Toisin sanoen nämä selkätreenit yhdistivät sinällään toisiaan kun tein erilaisia asioita eri treeneissä. Maastavetoa toisessa treenissä ja toisessa ei. Taljaliikkeitä toisessa treenissä ja toisessa ei. Ensimmäisessä treenissä enemmän liikkeitä laitteitteilla tai toisessa taljoja ja tangolla tehtyä. Muutoinkin kun treenien välissä oli aikaa vähemmän kuin viikko niin mielestäni oli vain hyvä tehdä paljon erilaisemmat treenit. Vaikka liikkeet olivat erosivat treeneissä niin silti kohdistus osui molemmissa treeneissä aikalailla samaan eli kohdistusta en alkanut miettimään treeneissä. Tietenkin ensimmäisessä treenissä maastaveto toi myös alaselkään kohdistuvaa kun taas tänään en tehnyt varsinaisesti alaselälle mitään liikettä.

Yleisellä tasolla yritin vain näiden parin selkätreenin aikana tehdä liikkeitä ja variaatioita sen perusteella mitä normaalisti en pääse tekemään. Joko tein kokonaan sellaisia liikkeitä mitä en oikein voi tehdä tai sitten käytin liikkeissä eri välineitä tai tekokulmia mitä eri valmistajan laitteet antoivat myöden. Kun tekee eri valmistajan taljassa tai laitteessa liikkeitä niin tekokulmat voivat olla jo yleisellä tasolla ihan erilaiset. Tietenkin laitteet vielä voivat tarjota vielä mahdollisuuden hienosäätää tekniikkaa. Tämän johdosta tein esimerkiksi talataljaa normaalista poikkeavalla tyylillä mikä oli enemmän alhaalta ylös tekniikka kuin vaakatasossa pysyminen.

Vaikka kaikki tekniikka vaihdokset ja kokeilut eivät välttämättä toimi paremmin kuin normaali tekeminen niin se tuo kuitenkin vaihtelua. Mikä parasta on kuitenkin ylipäätänsä kokeilla erilaisia tekniikoita sillä niistä juuri tietää olisiko joku tyyli / tekniikka hyvä. Tällöin myös huomaa huonot tekniikat / tyylit jolloin tietää seuraavalla kerralla olla tekemättä näin. Samoin näistä kokeiluista voi saada myös normaalin tekniikkaan jotain pientä lisää mikä voi yleisesti parantaa normaalia teknikkaa.

Selkätreeni

  • Ylätalja 5x10
  • Takaolkapäälaite maaten (enemmän yläselälle kohdistettu) 5x10
  • Alatalja 5x10
  • Kulmasoutu vastaote 5x10
  • Supersarja 5x Taljalaite yhdellä kädellä + Taljalaite normaalisti
  • Supersarja 5x Yhden käden vaakasoutu + Vaakasoutu

Viikko dietistä takana päin eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut minkään asian suhteen. Vielä on aikaista nähdä mitään muutosta missään sillä muutokset näkyvät vasta viikkojen päästä. Oikeastaan nyt viime viikon puolella "uskalsin" mennä ensimmäistä kertaa vaa'alle pitkään aikaan. Lähinnä nuo jouluviikon "läskiviiko(t)" alkoivat pelottamaan vaa'alla käyntiä sillä tuona aikana tuli syötyä lähes kaikkea. Suklaata, vihreitä kuulia, pizzaa ja jouluruokia

Loppu viikon treenit eivät nyt niinkään ole mennyt ihan niin kuin olisin suunnitellut tai kuvitellut. Ei siis missään huonossa tai negatiivisessa valossa. Lähinnä pari asiaa ovat olleet hieman erona ja "ihmetyksenä" siihen mitä olisin kuvitellut tai mahdollisesti suunnitellut. Ensinnäkin en ole vielä tällä viikolla tehnyt jalkatreeniä vaikka se oli tarkoitus tehdä torstaina - lauantaina. No tätä kirjoittaessa vielä lauantain treeni on vielä tekemättä, mutta

Viime vuosi päättyi "läskiviikkoihin" ja uusi vuosi alkoi dietillä. Mitä tarkoitan tällä "läskiviikoilla" niin paremminkin bodaus mielessä tankkauksella ja yleisellä tasolla eli normaalisti vapaalla syömisellä. Olin noin puolitoista viikko reissussa Vammalassa ja tänä aikana en miettinyt tai laskenut mitä syön enkä myöskään siitä murehtinut. Tällöin tuli vedettyä ihan perus jouluruokaa laatikoineen, muutamat pizzat joulun jälkeen, suklaata, vihreitä kuulia sekä

Kävin sitten “suunnitellusti” lauantaina sekä sunnuntaina kuntosalilla joten viime vuoden viimeisenä päivänä että tämän vuoden ensimmäisenä päivänä tuli treenattua. Lauantaina eli viime vuoden viimeisenä treeninä tuli tehtyä selkätreeni maastavedolla. Samalla tuo tarkoitti sitä, että tein viikon sisään kahdessa selkätreenissä maastavetoa. En muistaakseni oli näin tehnyt ennen, että tekisin viikon sisään kaksi kertaa maastavetoa. Tälläkin kertaa ennen treeniä

Vuoden viimeiset treenit menossa ja vielä huomenna lauantaina viimeinen päivä minun on tarkoitus jotain mennä tekemään. Olisin ihan hyvin voinut jättää treenit keskiviikkoon ja pitää loppu viikon taukoa treeneistä, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Itselläni loppui kuntosalin kerta kortista keskiviikkona kerrat, mutta torstaina menin salille ja ostin lisää kertoja. En olisi saanut treenattua treeniviikkoa sinällään loppuun olkapäätreenin sekä käsitreenin osalta