Jalkatreenit kahdesti viikossa kyykky pääliikkeenä

06.09.2017 - 14:30

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan hyvin. Näin ollen pystyn keskittymään kyykkyihin paremmin kun selkätreenistä on edes muutama päivä ennenkuin teen kyykkyä. On meinaan ollut aikoja jolloin selkätreeni maastavedon kanssa on ollut päivää ennen jalkatreeniä tai heti jalkatreenin jälkeen. Tällä tavalla vain maastaveto tai jalkatreenissä jokin suurempi liike kuten kyykky vain kärsii.

Se mitä olen kanssa nyt jalkatreeneissä muuttanut tai tehnyt on ollut kyykyn tekniikka ja enemmänkin painot joita käytän kyykyssä. Minulla on ollut aina huono kyykkytekniikka eikä se ole vieläkään mitään parasta. Kuitenkin aina kun olen aloittanut kyykyn "alusta" niin hieman liian nopeasti olen nostanut painoja minkä johdosta kyykyn tekniikka on kärsinyt liikaa. Kun perse jää ylös niin se jää ylös. Ei se nyt niin pahasti ole jäänyt ylös mutta omaan silmääni liian ylös ja juuri nyt yritänkin pitää tekniikan sellaisena jolloin kyykky menisi tarpeeksi alas.

Kokeilin muutama viikko sitten lowbar-kyykkyä eli tankoa enemmän alempana. Tekeminen tuntui treenatessa hyvälle ja helpolle mutta nähtyäni jälkeenpäin tekniikan niin hieman perseen jäävän hieman liian ylös. Myöskin tekniikka oli hieman sellainen huono siinä mielessä, että perse meni enemmän taakse eikä eteen. Toisaalta huomasin kyllä sen, että lowbar-tekniikalla saa helpommin nostettua enemmän painoja eli lowbar-tekniikka sopii mielestäni jos haluaa nostaa suurempia painoja.

 

132,5kg 4x5 #squats #legworkout #legday #gym #gymlife #gymshark #beats

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Palasin tuon kokeilun jälkeen heti highbar-kyykkyyn missä olen nyt sittemmin pysyttäytynyt. Muutoinkin olen tehnyt vuosien saatossa omat kyykkyni highbar-tekniikalla enkä ole lowbar-tekniikka käyttänyt kuin muutamia kertoja katsoakseni mitä sillä saan aikaan. Nyt myöskin olen jo hieman ennen kyykkäämistä tai ennen sarjan tekemistä päättänyt toistomäärät. Näin ollen olen tehnyt kyykystä enemmän tietoista tekemistä enkä vain kyykännyt niin paljon kuin saan. Juuri tämänkaltaista tyyliä harjoitin paljon ennen kesää jolloin otin jotkut painot vain ja tein niin paljon toistoja kun vain sain. Nyt tavoitteena on selkeästi valita painot oikein ja tehdä painojen mukaan sarjat 3, 5, 7 tai 10 toiston sarjoilla. Olenkin nyt käyttänyt useasti joko viiden toiston tai kymmenen toiston sarjoja joita olen tehnyt useampia treenin aikana. Olen nyt  monesti yrittänyt saada viisi sarjaa tietyillä painoilla ja toistomäärillä.

Olen nyt tehnyt pienoista progressiota kyykyssä mutta en tule tätä kyllä nyt jatkamaan sillä hyvinkin nopeasti tulen pääsemään siihen samaan tilaan jossa olin. Nostan suuria painoja mutta tekniikka on ihan kamalaa ja perse jää liian ylös. En halua käyttää niiaus tyyliä jota tulee nähtyä liiankin usein kuntosalilla. Ihmiset kun mukamas kyykkäävät vaikka oikeasti niiaavat. Tämä johtuu yksinomaan painoista joita on vain liikaa ja mitä vielä nostetaan. Itse haluan nyt tehdä pienemmillä painoilla syvempiä kyykyjä sillä olen huomannut kuinka paljon kyykky menee paremmin perille näin. Samalla ei tarvitse miettiä loukkaantumista painoista johtuen jos ja kun saa kyykyn pidettyä kontrollissa pienemmillä painoilla.

 

Last set #squat 120kg x7 #squats #legworkout #legday #gym #gymlife #gymshark #beats

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Vastaavasti jalkatreeneissä muissa liikkeissä kuten etureisikone, takareisikone, jalkaprässi tai pohkeet olen laskenut painoja ja tehnyt liikkeet enemmänkin tekniikalla kuin painoilla. Näin ollen saan käyttööni pidemmät liikeradat ja hitammat toistot joiden avulla saan paremman tuntuman ja varsinkin polvet säästyvät. Minulla ei ole ollut polvien kanssa nyt yhtään ongelmia kun olen jättänyt esimerkiksi etureisikoneessa painot 40kg - 50kg luokkaan. Myöskin tuntuman saati lihakseen on loistava kun liikkeen tekee lihaksella alusta asti eikä se ole sitä runttaamista vajailla liikeradoilla. Kuitenkaan painot eivät saa olla liian pienet jolloin kontrollia ei saa ja tekeminen on liian kevyttä.

Pohkeiden tekemisessä olen huomannut nyt sen, että pienemmillä painoilla saan tehtyä enemmän pidempiä toistoja ja pitoihin varsin yläasennossa pystyy keskittymään. Pohkeita voi tehdä rauhallisemmalla tekniikalla ja pidemmillä pidoilla jolloin liikkeen ottaminen perille on erilaista.

Se miten pitkään tulen jatkamaan tällä tavalla treenata jalkoja on vielä auki sillä tarkoituksena on tulla tekemään jalkaprässissä kovia sarjoja kunhan tulen saamaan polvilämmittimet mitkä tilasin. Muutenkaan samanalainen treeni ei ole hyvästä vaan pitäisi kaikkea aina vaihdella ja jalkoja pitää kyllä myöskin treenata enemmän runttaavammin.

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.