Jalkatreeniä pitkillä kyykky sarjoilla ja selkätreeniä Salmisaaressa

16.11.2016 - 12:06

Keskviikkona kuten myös torstaina jätin aamulenkit väliin ja kävin "vain" illalla tekemässä kuntosalilla treenin. Keskiviikon aamulenkin väliin jättäminen oli ihan tietoinen ja pidemmän päälle suunniteltu asia mutta torstain aamulenkin väliin jättämisen päätös syntyi vasta yöllä. Keskiviikolle minulle oli suunnitelmissa treenata jalkatreeni. Tämän pohjalta ajattelin olla parempi menemättä aamulla juoksemaan ja säästää jalkoja iltaa varten. Torstain aamulenkkiä mietin kyllä keskiviikon jalkatreenin jälkeen moneen kertaan. Mietin kumpaakin asiaa moneen kertaa eli menenkö vai onko parempi jättää väliin? Loppujenlopuksi päädyin aluksi päätökseen mennä aamulla juoksemaan. Kuitenkin yöllä heräsin sattumoisin wc:ssä käyntiin ja siinä samalla sitten päätin jättää aamulenkin väliin. Yöllä jaloissa vain tuntui sille että on parempi jättää väliin. Tuo päätös oli lopulta hyvä sillä huomasin aamulla jalkojen olleen siinä kunnossa ettei olisi hyvä ollut mennä juoksemaan. Saa nyt nähdä mitä teen perjantain kanssa. Menenkö aamulenkille vai jätänkö väliin. Pari viikkoa sitten kävin joka arkipäivä juoksemassa. Viimeviikolla kävin kolme kertaa aamulenkillä ja tällä viikolla olen käynyt ennen perjantaita kaksi kertaa. 

Dieettiä on kuitenkin tässä vielä hieman yli parisen viikkoa jäljellä. EI tässä sinällään mikään pakko ole niin ahkerasti takoa treenejä sillä ruokailu tekee dieetin tehtävän. Sen olen kyllä huomannut että ruokailu tekee ne mahdolliset ihmeet ja muutokset ei se kamala treenimäärä. Tämän takia en ota mitään paniikkia aamulenkkien väliin jättämisien kanssa. Vielä pari vuotta sitten olisin mennyt vaikka väkipakolla juoksemaan olin sitten missä kunnossa vain. Nyt kuitenkin kun päivä kohtainen hiilarien määrä on muutenkin alhainen niin en halua väsyttää kuitenkaan itseäni ihan loppuun. On sinne kuntosalillekin parempi mennä kun tietää jaksavansa tehdä edes jotain sillä olen jo alkanut huomaamaan pieniä väsymyksiä varsinkin pidempiä sarjoja tehdessä.

Keskiviikkona jalkatreeni pääpaino kyykyssä

Täytyy kyllä sanoa, että keskiviikon jalkatreenin voimat meni kyllä kyykkyyn. Kyykyn jälkeen jalkojani särki enkä muutenkaan jaksanut oikein mitään tehdä kunnolla. Kyykyn jälkeen muihin liikkeisiin sai laittaa aika kevyesti painoja jotta sain tehtyä toistot oikealla lihaksella. En kuitenkaan halunnut alkaa runttaamaan vaan otin ne pienemmät painot millä yritin tehdä edes jotain. Kyykkyä tuli tehtyä tällä kertaa 95kg painoilla millä sain tehtyä yhden kahdenkymmenen toiston sarjan sekä kolme viidentoista toiston sarjaa minkä jälkeen olin siis puhki ja väsynyt.

Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs kerta kun aloitin jalkatreenin kahdenkymmenen toiston kyykky sarjalla. Saa nyt nähdä tulenko vaihtamaan tyyliä vai jatkanko vielä samaa sillä tuo tyyli on syönyt muita jalkaliikkeitä paljon. Tietenkin se miten olen olen jatkanut tuon ensimmäisen kunnon sarjan jälkeen on vaihtunut. Aluksi tein "vain" kymmenen toiston sarjoja kun parin viime kerralla olen alkanut tekemään vähintään kymmenen toiston sarjoja. Ehkä juuri nuo vähintään kymmenen toiston sarjojen takominen on se väsyttävä tekijä eikä pelkästään tuo yksinäinen kaksikymppinen.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla
  • Vaakahack-kyykky
  • Takareidet maaten
  • Pohkeet seisten

Tostaina selkätreeni Salmisaaressa

Torstaina päädyin lopulta parin - kolmen kuukauden suunnittelun jälkeen Salmisaareen tekemään selkätreenin. Kauan tuotakin olen suunnitellut mutta en ole vain jaksanut lähteä Salmisaareen treenaamaan. Käytännössä halusin mennä yhden Hammer strength selkälaitteen takia tekemään Salmisaareen selkätreenin. Se hyvä puoli on tuossa että on mahdollisuus käydä eri kuntosaleilla treenaamassa. Jos jollain toisella kuntosalilla on jokin erilainen laite kuin toisaalla niin sitä voi mennä tekemään sinne missä se on.

Käytännössä tiesin torstain selkätreenistä yhden asian tai siis olin suunnitellut vain yhden asian ja päättänyt toisen asian. Olin suunnitellut tekeväni tuota yhtä Hammer Strength selkälaitetta onko se sitten joku ylätaljalaite? Muutamia kertoja olen tuota aikaisemmin tehnyt Salmisaaressa ja olen tykästynyt tuohon kyseiseen laitteeseen todella paljon. Olen vain huomannut saavani tällä laitteella hyvän tuntuman selkään ja toistot tuntumaan hyvin selässä. Tämä oli käytännössä ainoa syy miksi lähdin torstaina treenaamaan Salmisaareen selkätreeniä.

Toinen asia minkä olin päättänyt oli jättää maastaveto väliin. Tähän vaikutti käytännössä kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se, että viimeksi kun tein Salmisaaressa maastavetoa sain selän kipeäksi. En tiedä johtuiko se lattian pehmeistä pehmusteista vain teinkö kyseisellä kerralla vain huonolla tekniikalla. Omasta mielestäni tanko pomppi liikaa lattian pehmeällä pehmusteella minkä johdosta päättelin lattian vaikuttaneen selän kuntoon. Toinen asia mikä vaikutti maastavedon väliin jättämiselle oli vain se, että halusin nyt keskittyä muihin liikkeisiin ja saada tätä kautta paremmin aikaa muihinkin liikkeisiin.

Selkätreeni

  • Kulmasoutu leveäote ylemmäs
  • Kulmasoutu vastaote
  • Ylätaljalaite
  • Vaakasoutu
  • Alatalja
  • Ylätalja leveä

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.

Viime viikolla lähdin hakemaan maanantaina räkkivedossa 270kg painoilla kymmentä toistoa kun olinhan saanut sitä edellisellä viikolla juuri ja juuri tehtyä kymmenen toistoa 260kg painoilla. Niin miksi en nyt sitten seuraavalla viikolla saisi kymmentä toistoa kymmenen kiloa painavammalla 270kg:lla? Niin kaikki tämä kymmenen toistoa juttu alkoi oikeastaan kesän treeneistä kun sain vedettyä räkkivedossa 300kg painoilla viisi toistoa. Tuon lisäksi kun olin alkanut muutenkin tekemään pidempiä sarjoja esimerkiksi kyykyssä missä sain aluksi 180kg painoilla kymmenen toistoa ja minkä sain nostettua 200kg painoihin.

Olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt vaihtaa kahden maastaveto treenin viikot yhteen maastaveto treeniin ja toiseen treeniin missä teen räkkivetoa tai lohko maastavetoa. Ihan vain sen takia että jos vaikka tulokset alkaisivat nousemaan ja erityisesti jos vaikka kroppa pysyisi hieman paremmin kasassa. Täytyy kyllä sanoa että kun teen kaksi maastaveto treeniä viikkoon niin se kyllä tuntuu kropassa tavalla tai toisella. Myöskin se on vaikuttanut eritoten kyykky treeneihin kun alaselän kanssa on ollut palautumisen vaikeuksia. Tämän taas huomasi eilen lauantaina kun menin tekemään kyykky treeniä PTVGYM:lle ketjuilla.

No niin tulihan se sieltä vaikka aluksi sille ei tuntunutkaan. Tämän viikon keskiviikkona sain kyykättyä 200kg painoilla ensimmäistä kertaa ikinä kymmenen toistoa. Tämä on ollut tavoitteeni ainakin tämän vuoden keväästä alkaen ja mahdollisesti jopa vuosi kausia. Olen saattanut joskus aikoinaan vuosia sitten haaveilla kyykkääväni 200kg painoilla kymmenen toistoa mutta tuolloin se oli kaukainen haave. En edes silloin tainnut saada kyykättyä 200kg tai jos sain niin se oli hikisesti se yksi - kolme toistoa. Nyt kun keväällä asettelin muutamia välitavoitteita kyykkyyn niin olin tainnut silloin saada pitkästä aikaa 180kg kahdeksan toistoa?

Tällä viikolla tuli tehtyä viikon molemmissa jalka- & kyykkytreenissä sarjaennätyksiä kun keskiviikkona tein normaalissa kyykyssä ja eilen lauantaina ketjukyykyssä uudet sarjaennätykset. Muutoinkin molemmat jalkatreenit olivat aika identtisiä keskenään sillä keskiviikkona kerkisin tekemään kaksi liikettä ja lauantaina päätin jättää jalkatreenin kyykkyyn. Tällä viikolla tuli tehtyä siis todella suppeat jalkatreenit mutta toisaalta kumassakin jalkatreenissä sarjaennätyksien jälkeen olin todella puhki. Tämän johdosta lauantaina sitten päätin lähteä suoraan kotiin kyykyn jälkeen.