Jalkapäivän jälkeen selkätreeni

16.11.2016 - 12:06

Eilen jalkapäivä ja sain sen kunniaksi jalkoja kuntoon. Aamullakin oli hieno kävellä pihan mäkeä alas kun askeleet eivät enään sattuneet. Päivän mittaan minulla oli jotain särkyä välillä jaloissa, mutta iltapäivään menessä jalkasäryt olivat hävinneet. Olisiko pitänyt pitää vain tiistaina jalkatreeni ja jalat olisivat tulleet aikaisemmin kuntoon vai olisiko jalat menneet huonompaan suuntaa? Sitä ei voi nyt tietää enkä enään mieti menneitä. Jalat alkavat olemaan paremmassa kunnossa, mutta ne eivät ole vielä kuitenkaan 100% kunnossa. Ihan tämän takia pitää nyt vähän katsoa, koska menen juoksemaan taas. Ehkä ensiviikolla voisi mennä kokeilemaan heti maanantaina.

Eilen kun minulla oli jalkapäivä olin suunnitellut tekeväni tänään olkapää & hauistreenin, kun en yleensä jalkapäivän jälkeen treenaa seuraavana päivä selkää. Tänään kuitenkin päätinkin tehdä selkätreenin vaikka kymysmerkkejä oli ilmassa. Jalkapäivä pohjalla sekä päivällä ruokailu jäi vähän vajaaksi joten tuli mietittyä vähän mitä jaksaa ja millä jaksaa. Aamupalaksi ruisleipä ja juqurtti, päivällä pihvi (raejuusto jäi kotiin), proteiinirahka ja kotiin päästyäni ennen treeniä juustosämpylä sekä banaani. Päivällä ruokailu jäi vähän vajaaksi ja minulle jäi päälle pieni nälkä joten töistä päästyäni ennen treeniä piti vielä jotain pistää suuhuni. Treeniä tehdessä en kyllä huomannut päivän ruokavaliota millään tavalla. Taino ehkä maastavedossa kun toinen vitonen ei noussut niin huomasin vajetta voimissa juuri syönnistä johtuen. Maastavetoa tehdessä huomasin myös jalkojen toimivan vielä hyvin siten, että alhaalta pääsi helposti ylös.

Kuntosalilla oli tänään enemmän väkeä kun olin ajatellut. Eilen oli hiljaisempi päivä ja tänään oli väkeä kokoajan kun olin kuntosalilla. Oliko syy vähän kylmentynyt illma alkuviikosta? Muutenkin olin ajatellut lämpimämmän sään ajavan ihmisiä pois kuntosalilta ja salille jäävän vain tositreenaajat. Ehkä tämä vaihe alkaa nyt pikkuhuljaa tapahtua kuunvaihteessa, että tositreenaajat alkavat erottua. Kesä ja lämmin ilma vain ajaa ihmiset pois kuntosalilta ja tämä on ollut aina kaava. Minua  vain lämmin ilma tai kesä ei saa pois kuntosalilta.

Selkäpäivä

  • Maastaveto 1x7 100kg, 1x7 140kg, 1x5, 1x3 180kg
  • Kulmasoutu tanko 3x10 80kg
  • Ylätalja 3x10 60kg
  • Supersarja alatalja kape & leveä tanko 3x10 60kg

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.

Viikko toisensa jälkeen kuntosalille on itsensä löytänyt vähemmän ja vähemmän treenaajia. Tämä on normaali merkki siitä että uuden vuoden lupaajat luovuttavat. Toisaalta tämä on hyvä asia itselleni ja niille monille muille ketkä eivät oikein välitä näistä lupaajista vaan tykkäävät olla hieman rauhallisemmalla salilla treenaamassa. Tammikuussa kun kuntosalille on sinällään ei niin mukava aina mennä kun se voi olla niin täynnä ettei siellä mahdu tekemään mitään tai voi joutua odottamaan todella pitkäänkin.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin Mayors Gym:llä mistä tuli kirjoitettua Mayors Gym kokemuksia. Se että mainitsin että en ole varma tulenko Mayorssilla enään käymään niin ei johdu itse salista vaan enemminkin siitä miten sinne pääsen. Lauantaina menin metrolla kun tulin siihen tulokseen että en nyt ala tutkimaan mihin sitä autoa saisi. Siellä lähellä on parkkihalli mutta en kyllä ala maksamaan parkista kun menen kuntosalille. Sitten siellä on ilmeisesti jotain parkkipaikkoja jossain mutta alue on niin outoa minulle että siihen oikeasti pitäisi käyttää aikaa ja tutkia asiaa.