Intervallit alkavat painaa kuntosalitreenejä

16.11.2016 - 12:06

Sunnuntai ja pääti lähteä kuntosalille 12.30 aikoihin mikä on normaalia aikaisempi aika, mutta en jaksanut odotella tänään vaan halusin mennä aikaisemmin. Ehkä jos olisin syönyt ruuan ja mennyt myöhemmin kuntosalille tulokset olisivat olleet parempia, mutta ei niillä tuloksilla niin väliä ole. Sillä on paljon enemmän väliä kun treeni menee yleisesti hyvin ja käy ylipäätänsä treenaamassa kuin tuloksiin keskittyminen. Olen huomannut itse sen, että jos keskityn tuloksiin niin treenit alkavat menemään huonosti ja treenaamisesta tulee väkinäistä. Tänään kuitenkin huomasin juoksutreenien vaikutuksen kuntosalitreeniin ja varsinkin kolmansien sarjojen kohdalla. Kaksi sarjaa jaksaa tehdä ihan hyvin, mutta kolmannet alkoivat olemaan raskaita. Koska kuitenkin jatkan intervallitreenien tekemistä ainakin kuukaudesta puoleentoista niin nyt pitää alkaa tekemään kuntosalitreenejä eri tavalla tai muuten kuntosalitreenit jäävät torsoiksi. Pienemmillä enemmän toistoja ja sarjoja siinä on kaksi vaihtoehtoa tai sitten sekoittaa molempia tyylejä.

Rinta & ojentajatreeni

  • Penkki 1x10 70kg, 2x10 1x4 120kg
  • Vinopenkki käsipainoilla 3x10 35kg
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x10 37,5kg
  • Dippi 20kg lisäpaino 1x10, 1x7, 1x8
  • Ojentaja päänyli käsipainolla seisten 3x10 26,25kg
  • Superina ojentajapunnerrus taljassa normi 3x10 60kg, ojentajapunnerrus taljassa normi leveä 3x10 60kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x10 20kg
  • Supersarja beck-deck 3x10 50kg + Rintaprässi 3x10 80kg

Nykyään tulee liikuteltua suurempia rautoja penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa mutta aina näin ei ole ollut. Ihan viimeisen vajaan kahden vuoden sisällä penkin, kyykyn ja maastavedon painot ovat nousseet oikeastaan radikaalisti. Toisaalta voi sanoa, että olen treenannut suuremmilla painoilla kyseisissä liikkeissä jo vuosia mutta sanoisin asian olleen niin, että vasta nyt tulee käytettyä suurempia painoja. Samalla kun paino ja ennätykset ovat nyt viimeisen

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston

Dieettiä on takana pian kolme täyttä viikkoa ja tuloksen kahden ja puolen viikon jälkeen ovat mielestäni paljon paremmat kuin osasin odottaa. Tietenkin oletuksena pitäisi lähteä siitä liikkeelle, että dieetti tehoaa ensimmäisien viikkojen aikana todella hyvin minkä jälkeen dieetti alkaa jämähtämään paikoilleen ja muutoinkin takkuilemaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen kahden ja puolen viikon aikana vaakapaino on tippunut noin 4.5kiloa minkä lisäksi vyötärö on

Dieettiä on nyt takana tasan viikko ja jo nyt on huomattavissa edistystä niin vaa'an kuin mittojenkin suhteen. Onneksi näin sillä olen huomannut päivittäin dieetin kulun enemmänkin päässä kuin kropassa sillä vähillä hiilareilla ja pienillä aterioilla meneminen verottaa. Päässä olen huomannut enemmänkin jonkinlaista päänsärkyä tai fiilistä kuitenkin siitä etten ole syönyt tarpeeksi, mutta kropassa en ole huomannut vielä mitään suurempia väsymisen merkkejä