Innostuin maanantain 205kg penkistä hieman liikaa minkä johdosta muutama treeni meni hieman heikosti

18.02.2017 - 23:47

Treeniviikko meni taas sitten siten, että maanantaina hyvin lähtenyt tai hyvillä suorituksilla lähtenyt treeniviikko "tarttui" hieman liikaa viikon muihin treeneihin. Maanantaina sain tehtyä penkkiä 205kg painoilla minkä jälkeen yritin sitten saada suhteessa samanlaisia tuloksia kyykyssä sekä maastavedossa. Näin on käynyt vuosien saatossa aikaisemminkin useaan kertaan. Kun olen tehnyt uuden ennätyksen alkuviikosta jossain "isossa" liikkeessä niin olen sitten yrittänyt tehdä samalla viikolla toisessakin liikkeessä ennätyksen. Kun olen tyyliin tehnyt maanantaina penkissä uuden ennätyksen tai sivunnut ennätystä niin selkätreenipäivänä olen sitten alkanut yrittämään maastavedossa samaa. Miten tuo onkaan sujunut? Erittäin huonosti vaikka olen tainnut saada aikoinaan tehtyä uudet ennätykset penkkiin sekä maastavetoon samalla viikolla.

Maanantai-iltana rintatreenissä sain siis penkattua 205kg painoilla minkä lisäksi siihen tuli tehtyä pienemmilläkin painoilla ihan hyviä sarjoja. Tämän jälkeen tuli tehtyä vinopenkkiä smith-laitteella sekä käsipainoilla. Näin ollen rintatreeni olikin siis "punnerrustreeni".

 

190kg & 205kg #benchpress #bench #chestday #chestworkout #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Tämän jälkeen tiistai-iltana oli vuorossa käsitreeni mikä meni omalta osaltani aika heikosti sillä en saanut kunnon pumppia päälle oikein missään kohtaan. Sinällään aika erikoista sillä käsitreeni sisälsi pidempiä sarjoja sekä myöskin isommilla painoilla tehtyjä sarjoja. Tämä sama sitten jatkui keskiviikkona jalkatreenin parissa mikä meni sinällään heikosti mutta sinällään sain hyvän jalkatreenin. Keskiviikon kyykky meinaan meni ihan huonosti ja varmaan johtui siitä, että yritin itselleni liian isoilla painoilla vaikkakin jo alusta asti tekeminen oli vaikeaa. Reisiin sattui tai ainakin tuntui jotain mitä ei olisi pitänyt. Lopulta päädyin lopettamaan kyykyn "kesken" ja siirryin jalkaprässiin. Tämä sentään menikin sitten paremmin ja tämän jälkeen tein vielä etureisi- sekä takareisilaitteita. Nämä menivät hyvin sillä minulle tuli myöskin huono olo. Huono olo jalkatreenissä tarkoittaa treenin menneen hyvin vaikka olikin todella pettynyt kyykkyyn.

Torstaina olikin sitten vuorossa selkätreeni ja maastavetoa. Maastaveto ei mennyt ihan niin hyvin kun halusin mutta ihan ok. Maastavedossa oli tarkoitus tehdä 200kg painoilla seitsemän toiston sarja alkuun minkä jälkeen saada viiden toiston sarjoja vähintään. Tämä menikin sitten niin, että sain aluksi viiden toiston sarjan mitä seurasi muutamia kolmen toiston sarjoja kunnes lopetin maastavedon saadessani kahden toiston "sarjan". Olin yleisellä tasolla kuitenkin pettynyt sillä hain enemmän viiden toiston sarjoja kuin sain. Tarkoitus olisi kuitenkin hieman kehittyä näillä "suuremmilla" painoilla välillä.

Perjantaina olikin sitten vuorossa jälleen rintatreeni erilailla suoritettuna kuin maanantaina. Tässä vaiheessa olin jo päässyt eroon tyylistä yrittää tehdä jotain samanlaista kuin maanantaina eli saada todella isoja painoja käyttöön. Tämä sama sitten jatkui lauantaina kun vuorossa oli viikon toinen jalkatreeni ja kyykky. Lauantain kyykkääminen oli alusta asti ihan erilaista ja sain lopulta tehtyä seitsemän toiston sarjoja muutaman kolmen - neljä 140kg painoilla. Ilmeisesti hyvin oppineena mitä oli käynyt keskiviikkona edellisen kerran. Minulle siis jäi maanantain 205kg penkistä joku ihme moodi siis päälle ja tämän takia muutama treeni meni "pieleen". Näin on käynyt aikaisemminkin ja tulee varmaan käymään kun ei vain opi näistä asioista. Jotenkin vain yksi hyvä suoritus tuo tekemiseen sellaista yli-intoa, että nyt on kaikki tekeminen on kevyttä.

Lähinnä tuo yli-into oli illan treeneissä sillä kuluvan viikon aamutreenit mitkä tein menivät ilman mitään ongelmia. Muutoinkin kyllä iltatreenit olivat ne päätreenit ja viikon aamutreenit olivat "täydentäviä". Mitä nyt tiistai-illan käsitreeni meni hieman heikosti niin oliko nyt torstaiaamu kun tein käsitreenin niin se meni paremmin. Torstaiaamuna tein puolen tunnin käsitreenin supersarjoilla hauis- + ojentajaliike tyylillä minkä jälkeen kävin rullaamassa Foam rollerilla sekä voimapyörällä vatsoja. Tämä oli ihan suunniteltu asia sillä en ehtinyt keskiviikkona tekemään rullausta jalkatreenin päätteeksi. Muutoin olen kyllä nyt iltaisin rullannut treenin päätteeksi mikä on ollut hyvä ja mukava asia. Varsinkin jalkatreenien sekä selkätreenin päätteeksi rullaaminen on tuntunut auttavan palautumista paljon eikä kroppa ole ollut seuraavana aamuna ihan niin jumissa.

Löysin itseni lauantai-iltana "viimein" Tampereen PTVGYM:ltä. Viimein siksi että minun oli tarkoitus mennä alunperin PTVGYM Tampereen avaisiin mihin en lopulta mennyt. Myöskin syys - lokakuussa minun oli tarkoitus tehdä Tampereen keikka testaamaan PTVGYM Tampere mutta tätäkään reissua ei tullut myöskään tehtyä. Lopulta päätin että kun tulen jouluksi Vammalaan niin silloin viimeistään käyn PTVGYM mutta nyt tuli jo tälläinen extempore käynti Vammalaan jo ennen joulua niin nyt oli hyvä hetki käydä testaamassa PTVGYM Tampere.

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.

Helsingin PTVGYM:llä meni sitten Pitäjänmäelle tai Roihupeltoon niin molemmilla kuntosaleilla näkee ihan samoja piirteitä eli kuntosalit ovat eräällä tapaa epäsiistejä. Wc:n haisee vanha kusi ja lattioilla lainehtii myös kusi minkä lisäksi suihkuihin on pitänyt laittaa lappu että älkää kusko suihkun lattioille. Kertoo kyllä aika paljon minkälaista treenaajaa saleilla käy. Tämän lisäksi laitteet ja välineet ovat nykyään olleet aikalailla rikki vuoron perään.