Hyvä sunnuntai treeni muutaman väsyneemmän jälkeen

16.11.2016 - 12:06

Eilen minulla oli täysi lepopäivä ja kokopäivä meni käytännössä sohvalla istumiseen television ja elokuvien muodossa sekä pelaamisen. Tästä johtuen olin tänään vielä ennen kuntosalille lähtöä "koomassa". Onneksi tänään oli leudompi päivä lämpötilan ollessa jotain -4 astetta joten menin kävellen kuntosalille. Kävelyn aikana heräsin "koomasta" ja olin kuntosalille päästyäni pirteä. Tänään sunnutaitreeni meni muutaman viikon jälkeen hyvin ja rennosti. Huomenna vuorossa on aamulenkki johon on nyt helpompi lähteä tämän päivän treenin mennessä hyvin. En ole vielä päättänyt minkälaisen aamutreeni teen, mutta se ei tule olemaan intervalli.

Kuuntelin tänään pitkästä aikaa Di.fm eurodacee treenatessa sekä matkalla kuntosalille. Olen jo aikaisemmin huomannut että di.fm:n app vie paljon enemmän akkua kuin Spotify ja tänään se tuli taas huomattua. Puhelimen akku oli täynnä kun lähdin kävelemään kuntosalille päin ja kun tulin pääsin takaisin kotiin niin akkua oli jäljellä varmaan joku 30%. Yhteensä tähän reissuun meni aikaa vähän yli pari tuntia ja akkua meni varmaan 70%. Spotify ei taida viedä puoliakaan tästä ja esimerkiksi puolimaratonilla minulla kesti puhelimen akku koko juoksun ajan gps päällä. Jos siis haluan kuunnella di:tä treenatessa minun on muistettava ladata puhelin ennen treeniä. En tiedä mikä vaikuttaa akun kulumiseen, mutta luulen sen liittyvän mobiilikaistan käytöön eli di.fm käyttäisi enemmän kaistaa. En muista tarkkaan mitkä asetukset minulla on di.fm app:ssa, mutta olen laskenut äänenlaatua, jotta app veisi vähemmän kaistaa. Pitää jossain kohtaa vähän vertailla tarkemmin näiden kahden app:in mobiilikaistan kulutusta sekä äänenlaadun bittiviroja. Sen olen ainakin huomannut, että Spotify buffeeraa paremmin kappaleet. Di:ssa netin katkeaminen lopettaa suoraan musiikin toiston kun Spotifyssa saattaa kuulla kappaleen loppuun asti. Molemmissa palveluissa sekä app:ssä on puolensa ja suosittelen molempia palveluita.

Rinta % ojentajatreeni

  • Alavinopenkki smith 1x10 60kg, 3x12 100kg
  • Alavinopenkki smith 2x12, 1x11 90kg
  • Dippi 20kg lisäpainolla 3x10
  • Supersarja ristikkäistalja alhaalta 3x10 8.75kg + ristikkäistalja keskellä 3x12 8.75kg
  • Ranskalainenpunnerrus maaten 2x12, 1x10 37,5kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru 1x12, 1x11, 1x10 60kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x12 20kg
  • Ojentaja päänyli käsipainolla seisten 3x10 25kg

Maanantaina tuli tehtyä maastavedossa uusi ennätys 280kg ja tällä kertaa tämä oli "suunniteltu" asia tai ainakin olin tämän jo päättänyt etukäteen. Varmaan kaikki ajatukset lähti liikkeelle lauantain jalkatreenistä jolloin kyykkääminen tuntui todella kevyelle. Tein kylläkin kyykkyä kumilenkit avustettuna mutta siitä huolimatta tekeminen oli helppoa ja kivutonta. Ihan ihmeellisesti kroppa tuntuu toimivan viikosta toiseen tai sitten puhtaasti syöminen vain auttaa

Kävin pitkästä aikaa keskiviikkona vaa'alla johon en ole oikeasti uskaltanut mennä. Kun viimeksi olen käynyt vaa'alla niin silloin painoni oli siinä 108kg - 110kg välissä ollessa enemmän 108kg luokkaa kuin 110kg. Keskiviikkona kun kävin vaa'alla niin se näytti jo 112,6kg ja tämän jälkeen tajusin että nykyinen ruokavalio tai yleisesti syöminen ei vain toimi. Olen ollut tässä kyllä sellaisessa semidieetti moodissa jo pidempään mutta olihan tässä näitä

Viime viikon keskiviikkona tuli hieman kokeiltua low bar kyykkyä todella pitkästä aikaa ja tuon treenin jälkeen muistin miksi en ole tuota oikeastaan ikinä tehnyt. Minun low bar kyykyt ovat laskettavissa yhden käden sormilla sillä olen saanut enemmän tai vähemmän käden tai kädet kipeäksi. Näin kävi tälläkin kertaa ja minun olisi ollut hyvä pitää loppu viikko väliä kuten aluksi ajattelinkin mutta näin en kuitenkaan tehnyt. Vielä torstaina eli seuraavana päivänä

Keskiviikko oli sinällään "ihmeellinen" päivä kuntosalilla kun väkeä tuntui olevan ihan kamalasti. En nyt tiedä oliko väkeä normaalia enempää siinä mielessä kuin normaalisti tuohon aikaan vai tuntuiko vain paluu arkeen. Maanantaina ja tiistaina kun kuntosali on käytännössä todella tyhjä niin parin tuollaisen päivän jälkeen aloin hieman tottua sinällään tyhjään kuntosaliin. Tässä tapauksessa tottumus tarkoittaa sitä ettei kuntosalilla ole oikeasti väkeä mutta ei

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa