Dietin aloittamisesta ja onnistumisesta

21.01.2017 - 11:29

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin asioita mitkä vaikuttavat motivaatioon sekä haluun pitää diettiä yllä.

Aseta dietin tavoite

Hyvin simppeli asia mistä kaikki lähtee liikkeelle. Aseta tavoite mitä lähdet toteuttamaan, mutta muista asettaa realistinen tavoite. Liian vaikealla tavoitteella voit helposti kadottaa motivaation sillä dietin tulokset näkyvät todella hitaasti näkyvinä tuloksina. Kun tavoite on asetettu niin dietin kulkua on helpompi ja parempi seurata kun sellaista diettiä missä ollaan vain dietillä.

Muista että dietti ottaa aikaa eikä muutoksia tapahdu parissa viikossa

Varsinkin kun pitää ensimmäistä kertaa diettiä niin kannattaa muistaa se, että dietin tulokset alkavat vasta näkyä yleisesti siinä parin viikon päästä dietin alkamisesta. Voi myös käydä toisellakin tavalla, että dietti alkaa vaikuttamaan heti, mutta tämän jälkeen dietin vaikutus voi jäädä junnaamaan paikoilleen vähäksi aikaa. Kannattaa myös muistaa, että paino voi heitellä päivästä toiseen joten vaakaa ei kannata tuijottaa joka päivä.

Dietti tarkoittaa syömistä eikä ruokien väliin jättämistä

Tiedän omasta kokemuksestani, että olin ihan aikoinaan hieman väärässä dietin tarkoituksesta. Luulin joskus aikoinaan dietin tarkoittavan sellaista, että syödään todella vähän ja jätetään tyyliin aterioita väliin. Tämä ei ole ihan näin ellei nyt pidä jotain paastodieettiä. Omasta mielestäni dietillä juurikin täytyy syödä paljon tai ainakin monta "ateriaa" päivässä. Nälkäisenä vain haluaa päästä syömään jolloin myöskin dietin epäonnistuminen on hyvin helppoa. 

Suunnittele päivän ateriat etukäteen

Ateria suunnittelu on tärkeä osa dietin viemistä eteenpäin. Oikeastaan ateriat pitäisi suunnitella tulevalle viikolle etukäteen tai ainakin pari kolme päivää etukäteen. Ihan vain aterioiden valmistuksen kannalta sekä päiväkohtaisten ravintoarvojen laskemisen kannalta. Etukäteen tehtävät ateriat on niin paljon helpompi miettiä ja laskea kuin se, että valmistaisit ne aamuisin kiireellä mikä myös helpottaa motivaation ylläpitämistä.

Pidä ateriat helppoina valmistaa

Hyvin yksinkertainen asia mikä pitää motivaation yllä on valmistaa helppoja aterioita. Älä mieti asioita liian vaikeasti sillä tällöin asiat menevät vain liian vaikeaksi. Mielestäni on hyvä pitää ateriat samanlaisina tai melkein samanlaisina päivästä toiseen jolloin aterioiden valmistaminen on helpompaa kun voi tehdä enemmän samaa kerralla. Jos joudut tekemään jokaisena päivänä erilaiset ateriat niin tämä vie vain aikaa ruuan valmistuksessa sekä kaupassa käyntiin. Kun itse ruuan valmistukseen ja ostamiseen menee paljon aikaa niin tällöin myöskin motivaatio laskee helpommin.

Aloita karsimalla normaalista ruokavaliosta

Jos ei ole tottunut syömään pienempiä aterioita tai muuten diettimäistä ruokaa niin ihan ensimmäiseksi kannattaa vain ottaa nykyisistä syömisistä sokeria, huonoa rasvaa sekä nopeaa hiilaria pois. Ei siis heti aloittaa mitään hirveää diettiä vain aloittaa vain karsimalla tai vaihtamalla ruoka-aineita nykyisestä ruokavaliosta pois. Tämä auttaa myöskin siihen, että dietin vaikutuksista tulee pidempi aikaisia eikä nopee tiputusta minkä jälkeen painoa alkaa tulemaan lisää.

Syö sellaista ruokaa mitä haluat syödä älä sellaista mitä et

Itse olen itse katsonut mitä syön dietillä kuin ottanut jonkun dietti-ohjelman. Ensinnäkin olen joskus katsonut dietti-ohjelmia ja ne ovat näyttäneet ja kuullostaneet sellaisille, että ei kiitos. Lähinnä ruokavalion kannalta, koska ne ovat sisältäneet sellaisia ruokia joista itse en oikein välitä. Siksi olenkin rakentanut itse sellaiset ateriat joita tykkään syödä ja joita on helppo valmistaa. Tietenkin tämä tarkoittaa sitä, että asioista pitää edes hieman tietää jotain. Kuitenkin tämä on hyvin yksinkertaisesta siinä mielessä, että tietää vain mitä arvoja mitkäkin ruuat sisältävät ja mikä on tyyliin nopeaa hiilaria ja mikä hidasta. Myöskin koska kannattaa syödä nopeampaa hiilari ja koska hidasta.

Kokeilemalla selviää

Kokeilemalla selviää tarkoittaa ihan sitä, että kannattaa kokeilla tehdä pieniä muutoksia dietin aikana ihan katsoakseen mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Ihmisen kroppa ja elimistö kun on erilainen kuin toisella niin näin ollen tietynlainen dietti ei sovi kaikille. Jollain ihmisellä toimii toisenlaiset asiat kun taas toisella ne eivät toimi.

Kun teet muutoksia älä tee isoja muutoksia

Jos dietti junnaa paikoillaan tai muutoksia ei alusta asti ala näkyä niin muutoksia on hyvä tehdä. Muutoinkin vaikka dietti kulkisi hyvin niin aina kannattaa kokeilla erilaisia asioita. Näistä sitten näkee paremmin onko niistä hyötyä vai haittaa. Kuitenkin kun alkaa tekemään muutoksia niin niitä ei kannata tehdä heti kerralla sillä tällöin ei näe vaikutuksia. Kun vaihdat useamman asian kerralla niin et oikeasti tiedä mitä mikin asia teki. Jos vaihdat tyyliin kolme ateriaa päivän aikana niin et tiedä mikä oikeasti vaikutti ja mikä ei. Siksi onkin parempi vaihtaa ateria sieltä täältä kuin koko päivän ateriat kerralla. Itse ihan vaihtelu mielessä pidän päivän rungon samana, mutta lounaan tai ja aamupalan saatan vaihtaa. Kuitenkin sellaisiin asioihin joita syön sitten taas seuraavien päivien aikana uudestaan. 

Jos on tarvetta syödä enemmän niin syö enemmän

Hyvin yksinkertainen asia, että jos oikeasti on tarvetta syödä päivän aikana enemmän niin syö päivän aikana enemmän. Tällä tarkoitan enemmänkin sitä, että lisää lounaaseen enemmän hiilaria tai nostaa yleisesti jokaisen aterian määriä hieman. Jos päivän aikana huomaa jonain aikana olevan nälkäisempi kuin toisena niin tällöin kannattaa myöskin miettiä aterioiden vaihtamista päittäin. Myöskään ylimääräisen hedelmän ottaminen päivässä ei haittaa kyllä yhtään mitään sillä ennemmin otan hieman enemmän ruokaa kuin kärsin hirveästä nälästä tai päänsärystä. 

Viikko toisensa jälkeen kuntosalille on itsensä löytänyt vähemmän ja vähemmän treenaajia. Tämä on normaali merkki siitä että uuden vuoden lupaajat luovuttavat. Toisaalta tämä on hyvä asia itselleni ja niille monille muille ketkä eivät oikein välitä näistä lupaajista vaan tykkäävät olla hieman rauhallisemmalla salilla treenaamassa. Tammikuussa kun kuntosalille on sinällään ei niin mukava aina mennä kun se voi olla niin täynnä ettei siellä mahdu tekemään mitään tai voi joutua odottamaan todella pitkäänkin.

Viime viikon lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin Mayors Gym:llä mistä tuli kirjoitettua Mayors Gym kokemuksia. Se että mainitsin että en ole varma tulenko Mayorssilla enään käymään niin ei johdu itse salista vaan enemminkin siitä miten sinne pääsen. Lauantaina menin metrolla kun tulin siihen tulokseen että en nyt ala tutkimaan mihin sitä autoa saisi. Siellä lähellä on parkkihalli mutta en kyllä ala maksamaan parkista kun menen kuntosalille. Sitten siellä on ilmeisesti jotain parkkipaikkoja jossain mutta alue on niin outoa minulle että siihen oikeasti pitäisi käyttää aikaa ja tutkia asiaa.

Eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors gym:llä treenaamassa. Tämä käynti Mayorssilla on ollut varmaan pisin ikinä suunnitelmissa ollut kuntosalilla käynti. Varmaan siitä asti kun muutin pääkaupunkiseudulle niin vähemmän tai hieman enemmän vähemmän käynti Mayorssilla on ollut ajatuksissa. Kuitenkaan mitään sellaista hinkua tai oikeasti suunnittelua Mayorssille menoon ei ikinä ole ollut ja varsinkaan alkuvuosina kun muutin pääkaupunkiseudulle niin en edes harrastanut saliturismia.

En ole nyt yhtään varma milloin aloin tuntemaan kipuja oikeassa kädessä kun tein penkkiä. Yhtenä päivänä en tuntenut kipuja ja seuraavana tunsin. Myöskin kivut alkoivat tuntua vasta silloin kun olin saanut tankoon painoja sen 160kg tai 180kg. Välillä tosiaan ei tuntunut mitään ja välillä sitten hieman jotain kun tein penkkiä 180kg tai yritin nostaa 200kg. Sitten yhdessä välissä taas kaikki kivut lähti kunnes siinä joskus marraskuun lopulla huomasin treenistä toiseen kipuja oikeassa kädessä. Ja kun on tälläinen jäärä niin penkkiähän ei jätetä tekemättä vaikka pieniä kipuja tuntuisikin. Ainoa niin silloin ei mennä niihin ihan maksimipainoihin ja katsotaan hieman tarkemmin sitä tekemistä.

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?