Dieetti pilalle yhdessä viikonlopussa?

27.06.2018 - 10:15

Viime viikonloppuna oli juhannus ja olin poissa kotoa sekä samalla meni normi rytmi sekaisin. Dieetin näkökulmasta tämä tarkoitti cardion ja aerobisen treenin väliin jättämistä käytännössä kokonaan sekä ruokavalion muutosta ihan totaalisesti. Kaikki tämä oli periaatteessa "suunniteltua" tai ainakin olin asiaan varautunut. Cardion / aerobisen treenin jättäminen kokonaan pois suunnitelmista ei ollut ihan niin suunniteltu asia mutta kävin kuitenkin normaalisti kuntosalilla. Aamu- & iltakävelt poistuivat ohjelmasta ihan vain sen takia, että sää ulkona oli joka päivä huono eikä kyllä motivaatiokaan ollut mitenkään korkealla lähteä kävelemään. Kävin kuitenkin sunnuntai-iltana kävelemässä vaikka hieman satoikin vettä sillä aloin olemaan jo todella väsynyt ja nuutunut kun tullut oltua vain sisällä.

Maanantaina oli normaalisti mittaus / punnistus vuorossa ja teinkin tämän normaalisti vaikka väliin jättäminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Taisin kuitenkin käydä vain vaa'alla jättäen mittaukset väliin sillä siinä alkoi jo lannistua kun vaaka näytti 111kg. Paino oli noin kilo enemmän mitä vaaka on näyttänyt parina kolmena maanantaina. Tämä oli kyllä odotettavissa, että näin tulisi käymään mutta jostain kumman syystä näkemällä muutoksen vaa'alla se vain iskee enemmän todellisuuteen.

Vaa'an näyttäessä 111kg tämä käytännössä tarkoitti sitä, että nyt mentiin aika paljon väärään suuntaan dieetin kannalta mikä ei nyt muutoinkaan ole nyt ihan niin hyvin mennyt vaa'an mukaan kuin alku olisi antanut odottaa. Vaa'an mukaan tässä on hieman niinkuin jämähdetty paikoilleen vaikka aerobista treeniä on tehty aktiivisesti ja ruokavalio on pysynyt päällä. Kuitenkaan tuloksia ei ole vain syntynyt halutulla tavalla mutta onneksi tämän dieetin suhteen en ole ottanut stressiä ollenkaan.

Toisaalta jos en ottaisi tätä nykyistä dieettiä ihan näin rennosti niin voisiko tulokset olla parempia? Onko tuo viime viikon juhannuksen jälkeinen painon nousu vain hyväksi jos ajattelee dieetin kokonaisuutta? Torstaina minulla on taas mittaus / punnistus niin näen mihin suuntaan dieetti on lähtenyt menemään kun on palannut taas normaaliin. Kuitenkin näiden viiden - kuuden viikon aikana aina maanantain mittaukset ovat olleet torstain mittauksia heikompia. Näin ollen vasta torstain mittaukset ovat tärkempiä mittareita mihin suuntaan dieetti on nyt menossa eikä katsoa liikaa maanantain mittauksiin. Tässä kun pääsee takaisin normaaliin niin ensi viikon torstain tuloksista voi hyvinkin päätellä miten juhannuksen syöminen ja aerobisen treenin jättäminen on oikeasti vaikuttanut dieetin kulkuun.

Mielestäni on vain parempi katsoa asiaa rauhassa monen punnituksen ja mittauksen perusteella kuin käydä vaa'alla joka päivä ja tulkita asiaa heti miksi näin on käynyt ja miksi muutoksia ei tule. Tämä on yleinen ongelma kun ihmiset ovat dieetillä ja käyvät joka päivä vaa'alla. Tällöin mietitään tuloksia ja edistymistä liian tiheästi sillä yhden päivän ero voi olla joko plussaa tai miinusta ihan vain jo nesteiden takia. Itse kun olen käynyt nyt joka viikko kaksi kertaa vaa'alla samoina päivinä niin olen huomannut, että tulokset ovat aikalailla samoja tai pientä parannusta on tullut. Myöskin kun asiaa vertailee viikko tasolla eikä päivä tasolla niin muutoksia on myöskin helpompi verrata.

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.