Dieetti on pikkuhiljaa loppunut tai siirtynyt semidieetti vaiheeseen

17.07.2018 - 23:36

En oikeastaan ole ollut dieetillä enään kolmeen viikkoon ja nyt viimeistään voi oikeasti sanoa, että dieetti on ohi. Kolme viimeistä viikkoa olen ollut kyllä viisi - kuusi päivää viikosta dieetillä, mutta viikonloppuisin on tullut syötyä hieman ohi. Näin on käynyt kolme viikkoa putkeen mikä on kyllä tarkoittanut sitä, että dieetti ei ole päällä vaikka olen henkisesti itse vedonnut dieettiin. Tämän hetkinen on enemmänkin "semidieettiä" tai normaaliin paluuta sillä ainakin vaa'an mukaan paino on pysynyt samoissa. Kun syö arkena normaalisti tai oikeastaan dieetin mukaan niin paino laskee loppuviikkoa kohden minkä jälkeen paino nousee takaisin alkuviikon lukemiin loppuviikosta. Tällä tavalla saa pidettyä painon tasaisena eli syö kuutena päivänä viikosta hyvin ja yhtenä hieman ohi.

Se miksi dieetti muuttui tähän semidieettiin tai normaaliin johtuu siitä, että olin muutamat viikonloput reissussa ja nyt muutamana viikonloppuna olen käynyt elokuvissa. Kesällä kun menen elokuviin niin ei tee vain mieli mennä sinne ihan tyhjin käsin tai jollain puhtaalla ruualla. Muutenkin tässä on menossa hieman kaikkea tulevan putkiremontin takia niin tämänkään takia en ole viitsinyt stressata dieetin ylläpitämisestä. Osittain tulevaan putkiremonttiinkin liittyen elokuvissa käynti on ollut minulle pois pääsy tavaroiden pakkaamisesta ja viemisestä joten olen halunnut rentoutua ihan kunnolla.

Kaiken lisäksi minulla on alkamassa muutaman viikon päästä kesäloma millä tiedän etten tule ylläpitämään dieettiä päällä vaan enemmänkin semidieettiä. Tässä on nyt kaikenlaista luvassa enkä tule olemaan normaalissa arjessa kuin vasta marraskuussa jolloin putkiremontti on ohi. Jaksa oikeasti pitää dieetistä nyt 100% kiinni kun ei sillä oikeasti mitään merkitystä ole mihin tulokseen dieetti vie kun tässä ei olla kisoihin menemässä. Asia olisi eri jos putkiremonttia ei olisi alkamassa sekä jos olisin menossa kilpailemaan bodaukseen tai voimannostoon.

Kun syö kuusi päivää seitsemästä tai edes viisi päivää kunnolla niin päivän tai kaksi voi syödä oikeastaan aikalailla vapaammin. Tällä tavalla saa pidettyä kunnon ja painon siinä tilassa missä se on tai jopa kehittyä. Tässä täytyy kuitenkin huomata se asia, että jos pitää vapaan syömispäivän niin se päivä on myöskin treenipäivä. Kulutus on kuitenkin oltava päivässä jotta saa edes osan poltettua. Omalta osaltani voin sanoa, että tälläisen päivän treenit voivat mennä joko hyvin tai huonosti sillä hirveästi poikkeava syöminen voi tehdä olotilan väsyneeksi. Varsinkin siis jos syö hirveästi normaalista poikkeavaa ruokaa ennen treeniä. Toisaalta jos ruokamäärät ovat normaali suuremmat ennen treeniä niin tämä voi olla myöskin positiivinen asia jaksamiseen mutta tämä voi näkyä vasta seuraavan päivän treenissä. Ainakin itselleni treeniin vaikuttaa enemmän se mitä on syönyt edellisenä päivänä kuin sinä päivän milloin treeni on. Huomaan treenissä helpommin sen jos edellisen päivän ruokailut ovat menneet huonosti kuin sen, että kyseisenä päivänä syöminen ei ole mennyt ihan nappiin. Tämä voi osittain johtua siitä, että on tottunut treenaaman kovaa dieetillä jolloin ei normaalisti tule syötyä mitään ihmeellistä.

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.