Dieetti kulkee eteenpäin vaikka se tuntuukin matelevan

03.02.2019 - 09:44

Dieetti kulkee eteenpäin vaikkakin hiljempaa kuin jotenkin kuvittelin. Tiistaina aamupaino oli 0.6kg enemmän kuin viime viikon tiistain aamupaino johtuen pienestä tankkauksesta tai muuten vain päivästä. Torstaiaamuna aamupaino olikin sitten ensimmäistä kertaa vähään aikaan alle 115kg painon ollessa 114.9kg mikä oli 0.6kg pienempi kuin viime torstain 115.5kg. Pienet painovaihtelut kuuluvat dieettiin oli ne sitten kumpaan suuntaan tahansa ja tuohon vaikuttaa moni pienempi asia. Miten nesteet ovat lähteneet kropasta ja miten olet käynyt wc:ssä.

Lopputuloksena oli se, että sain tammikuun aikana tiputettua painoa 2.5kg - 3kg. Tarkkaa lukemaa en tiedä kun en käynyt dieetin alussa vaa'alla. Näin ollen tuo 2.5kg - 3kg on se minimi mitä olen saanut kulutettua tammikuun aikana, mutta onko se hyvä tulos? Hyvä tulos siltä kannalta, että lihas ei ole alkanut palamaan, samalla tahdilla olen hyvin aikataulussa sekä olen saanut pidettyä kuntosalilla voimatasot. Mielestäni tulos on huono mielestäni siihen nähden, että olin viisi kuukautta massakaudella jolloin luulisin kropan kuluttavan enemmän kun aineen vaihdunnan luulisi toimivan paremmin.

Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, että dieetti kulkee vaa'an mukaan eteenpäin viikosta toiseen. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa dieettiä ole katsonut ihan niin tarkasti ateria kokoja tai onko kyseinen ateria ihan dieetti ruokaa. Olen karsinut turhat syömiset ja ateriat pois ja muutoin päivän ateriat ovat enemmän tai vähemmän sellaisia joita olen aikaisemmissa dieeteissä käyttänyt. Tietenkin aina haluan kokeilla jotain uutta, että dieettiin saa vaihtelua sillä en halua syödä vain samaa päivästä toiseen. Samalla olen halunnut jotain "hyvää" vaikka se onkin ollut ihan "perus" ruokaa mutta ei ihan dieetin oppikirjasta.

Nyt kun helmikuu on vaihtunut niin jotain muutoksia oli tarkoitus tehdä. Se että teenkö muutoksia nyt heti niin se ei näytä ihan siltä. Käytännössä aerobista treeniä pitäisi lisätä mutta tällöin haluaisin ottaa aamulenkit mukaan kuin tehdä pidempiä treenejä juoksumatolla tai crosstrainerillä. Kuitenkaan minua ei tällä hetkellä kiinnosta lähteä tarppomaan tuohon lumimäärään aamuisin kun siihen ei niinkään ole oikeasti tarvetta sillä dieetti on kulkenut eteenpäin ilman tuotakin. Tässä ei olla kuitenkaan menossa mihinkään kisoihin vaan teen tätä vain itseni vuoksi niin en vain halua käyttää dieettiin ihan niin paljoa aikaa ja vaivaa tällä hetkellä. Katson tilannetta uudestaan sitten maaliskuussa.

Näin jälkikäteen kun on menossa sunnuntai niin olisin voinut joko mennä Habitare & Hifimessuille tänään tai siirtää lauantain jalkatreenin tälle päivää. Täytyy sanoa, että oli hieman liikaa käydä ensiksi Habitaressa & Hifimessuille ja illalla mennä tekemään jalkatreeni. Ensiksi siis 3 - 4 tuntia kävelyä ja seisomista ja siihen päälle vielä venytin ruokailua enkä oikein juonut päivän aikana niin minulle tuli jopa hieman nestehukkaa. Siinä sitten olin kotona

Tuossa puolisen toista viikkoa sitten minulle tuli vastaan Instagramissa Smartshake -50% tarjous mainos https://smartshake.com missä ne ovat vieläkin tarjouksessa. Menin sitten ihan mielenkiinnosta klikkaamaan linkkiä ja katsomaan valikoimaa. Täytyy sanoa, että valikoiman koko yllätti minut kun siellä oli erilaisia materiaaleja, värejä sekä teemoja. En ole itse ostanut shakeria vuosikausiin kun vanhoina hyvinä aikoina niitä sai lisäravinne tilauksien yhteydessä

Eilen lauantaina tein ensimmäisen jalkatreenin tiistain hieronnan jälkeen. Tiistain hieronnassa käsittelyssä oli takareidet sekä etureidet mitkä olivat todella kireät. Varsinkin etureisien hierominen tuntui todella kipeälle ja ei mukavalle. Molemmat etureidet todellakin muljahtivat kun niitä hierottiin mutta takereisien kanssa näin pahalle ei ihan tuntunut. Ainoastaan ilmeisesti vain vasemman takareiden ulkopuoli oli todella kireä mutta muuten ne olivat

Eilen Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuli tehtyä maastaveto treeni minkä tein kesän aikana ensimmäistä kertaa ikinä Tampereen Loaded:lla. Ensimmäiseksi tein normaalia maastavetoa ketjuilla ihan normaalisti niin paljon kuin jaksoin enkä säästellyt vaikka tiesin jatkavani maastavedon tekemistä boxien päältä. Olen näin myös tehnyt kerran pari räkkivedon kanssa minkä olen tehnyt maastavedon jälkeen. Tuo kesällä tehty treeni Loaded:lla oli kyllä hieman extemporeen päätetty

Perjantaina kävin testaamassa PTVGYM Turun missä tuli vedettyä noin kolmen tunnin selkätreeni ja mistä kirjoitin PTVGYM Turku kokemuksia. Olin tuon kolmen tunnin treenin ja puolentoista tunnin ajon jälkeen todella väsynyt. Lauantaiaamuna olikin sitten vuorossa pakkaaminen ja paluu kuuden viikon maalla olon jälkeen kotiin. Hieman reilun parin tunnin ajo, kamojen purkaminen ja laittaminen paikoilleen sekä kaupassa käynti kun jääkaappi oli tyhjä. Illalla olikin