Dieetin kulusta ja tuli käytyä katsomassa Spider-Man: Homecoming

08.07.2017 - 10:30

Tuli käytyä tänä aamuna vaa'alla kun tiesin painon olevan hieman alempana kuin mitä se "normaalisti" olisi. Olen tehnyt tämän dieetin aikana toisin kuin viime vuonna kun pidin ensimmäisen kunnollisen dieettini. En ole nimittäin käynyt vaa'alla käytännössä ollenkaan. Kun ei käy vaa'alla niin sitten ei ala stressaan dieetin kulkua kun taas kun käymällä vaa'alla alat vain stressaamaan. Kuitenkin paino tulee vaihtelemaan tunneittain ja päivittäin ylös ja alas riippuen miten ja mitä on syönyt sekä miten aineenvaihdunta toimii. Syömisellä kun voi nimittäin vaikuttaa todella paljon aineenvaihduntaan mikä vaikuttaa dieetin kulkuun ja varsinkin painoon.

Muistaakseni viime vuonna dieetillä sain itse hieman pilattua aineenvaihduntaa muutamaan kertaan. Tämä oli huomattavissa siinä, että kaikki ruoka tuli lähinnä nesteenä alas ja kiinteätä ei meinannut tulla millään. Silloin kun luuli, että nyt voisi olla kiinteää alas niin usein se olikin vain ilmaa. Tuosta oppineena olen nyt syönyt eri tavalla ja mielummin enemmän kuin liian vähän. Normaalilla dieetillä on tarkoitus syödä eikä olla kokonaan syömättä. Dieetti tarkoittaa useammin syömistä eikä sitä, että aterioita jätetään väliin kuten moni tuntuu asian luulevan olevan.

Yksi vinkki on myöskin tuo, että älä käy vaa'alla ainakaan päivittäin. Itse olen käynyt nyt kahden viikon aikana dieetillä ollessani kolme kertaa vaa'alla ihan vain katsoakseni miten syömiset ovat vaikuttaneet vaakapainoon. Ensimmäinen kerta oli ensimmäisen dieettiviikon puolivälissä jolloin näin alun vaikutuksia. Toinen kerta oli suurinpiirtein viikko ensimmäisen kerran jälkeen jolloin painon olevan käytännössä sama. Kolmas kerta oli ihan sen takia kun tiesin painon olevan alhaisempi sillä edellisen päivän ruokailut menivät uusiksi tai oikeastaan muutama ateria jäi väliin. Tämä ei ollut todellakaan ihan suunniteltu asia vaan päivän aikataulu meni ihan uusiksi minkä johdosta en vain kerennyt syömään.

Olin pitkään ajatuksissa mennä illalla 19 aikaan kuntosalille ja muutoinkin tehdä päivän suhteellisen "rutiini" aikataulun mukaan milloin myös ruokailut olisivat menneet normaalisti. Näin ei kuitenkaan käynyt sillä sovin 15 aikaan, että tulen salille 16:sta aikaan salille. Näin ollen ehdin töistä lähdettyäni vain käymään kotona pakkaamassa salikassin ja juomaan pre-workoutin. Treenin jälkeen kävinkin sitten Expresso Housessa jatkamassa töitä mitkä jäivät hieman kesken tai ajattelin kuitenkin tehdä vielä tänään ennen ensi viikkoa. Tämä keikka venyikin hieman pidemmäksi kuin aluksi kuvittelin sillä viihdyin Expresso Housessa hieman yli puolitoista tuntia. Tuon jälkeen kävin nopeasti Citymarketissa hakemassa lihaa ja kanaa minkä jälkeen vain poikkesin lopulta kotona sillä päädyinkin lopulta ostamaan lipun Spider-Man: Homecoming elokuvaan mitä olin hieman pohtinut. Ehdin olemaan kotona parikymmentä minuuttia minkä jälkeen lähdin taas ja palasin reissulta siinä puoli kahdentoista aikaan joten ei tuossa paljon ehtinyt syömään.

Kun kävin katsomassa Spider-Man: Homecoming niin pikkuhiljaa tässä koko ajan rikon lupaustani etten kävisi tai katsoisi enää Marvelin elokuvia. Kun tuossa muutamia viikkoa sitten kävin katsomassa Wonder Woman niin kai tuo on nyt murtunut tai ainakin murtumassa. En tiedä edellisten Marvel-elokuvian tasoa, mutta Wonder Woman ja Spider-Man: Homecoming ovat olleet todella hyviä elokuvia ja omasta mielestäni Marvel-elokuvien parhaimmistoa niistä mitä itse olen nähnyt. Kun näin Spider-Man: Homecoming trailerin niin ajattelin elokuvan olevan todella huono mistä en pitäisi, mutta olin todella väärässä. Parhainta olisi ettei katsoisi elokuvien trailereita van menisi vain katsomaan elokuvan kun tein tuossa vuosi muutama sitten. Tällöin vain valitsin elokuvan minkä oletin kiinnostavat tai olevan hyvä niin ei se monesti mennyt väärään vaikka muutamia näin kävi.

Tälläkin kertaa kuten Wonder Woman tapauksessa elokuvaan menemisen vaikutti Rotten Tomatoes:in arviot. Kun Rotten Tomatoes näyttää 93% / 94% elokuvalle arvioiden määrän ollessa lähemmäksi yli 150 niin se voi luvata hyvää tai viihdyttävää elokuvaa. Näin kävi Wonder Woman kanssa kuten nyt Spider-Man: Homecoming eikä kumpikaan nyt "pettänyt". Pettänyt on siinä mielessä väärä termi sillä en odottanut kummaltakaan elokuvalta mitään ihmeellisyyksiä.

Spider-Man: Homecoming Rotten Tomatoes

https://www.rottentomatoes.com/m/spider_man_homecoming

Viime sunnuntaina katsoin aamupäivällä Watchmen: The Ultimate Cut 4K bluray:n ja illalla oli vuorossa Jaws 4K bluray:n muodossa. Muistaakseni katsoin Jaws:in vuosi tai kaksi vuotta sitten pitkästä aikaa uudestaan mutta nyt vuorossa oli 4K versio minkä olin juuri tilannut. Jaws on loistava kesäelokuva ja varsinainen klassikko toisin kuin jatko-osat joista olen nähnyt suurimman osan tai kaikki. Tosiaan elokuvat eivät ole edes jääneet omaan mieleeni olenko niitä

Katsoin nyt sunnuntaina ensimmäistä kertaa ikinä Watchmen elokuvan Ultimate Cut version. Aikoinaan elokuvateatterissa näin normaalin version ja blurayna ostin jenkeistä Watchmen Director’s Cut version kun Suomeen tuli vain elokuvan normaali versio bluray:na. Lainasin kaverilta Watchmen: The Ultimate Cut 4K bluray:n joten samalla näin Watchmen elokuvan 4K:na sekä pidennettynä Ultimate Cut versiona mitä en ennen ollut nähnyt. Kun Watchmen Ultimate Cut 4K bluray

Tällä hetkellä Le Mans 66 4K versio maksaa Itunesissa 8€ minkä johdosta hankin kyseisen elokuvan Itunesista ja mikä tuli nyt viikonloppuna katsottua. Minun oli tarkoitus hankkia Le Mans 66 4K bluray:na, mutta 8€ hintaan 4K Itunes versio olin vain nyt hankinnan arvoinen sillä halusin katsoa elokuvan uudestaan. Kävin katsomassa Le Mans 66 elokuvan elokuvateatterissa ja pidin elokuvasta ensimmäisellä kerralla. Bluray / Itunes julkaisuun odotin hyvää kuvanlaatua

Hieman reilun viikon sisään on uutisoitu Whiplash 4K bluray & District 9 4K bluray julkaisujen olevan tulossa. Molemmat elokuvat ovat mielestäni loistavia omissa genreissään ja omistan kummastakin elokuvasta normaalin bluray julkaisun. Kuitenkin lukemalla kummastakin District 9 4K bluray & Whiplash 4K bluraysta julkaisu tiedot niin avainasemassa on ääniraita. District 9 4K bluray & Whiplash 4K bluray pitää sisällään Dolby Atmos ääniraidan. District 9 4K Blu-ray

Tätä olenkin jo odottanut siitä asti kun näin, että Spartacus 4K bluray on tulossa, että ensimmäisiä arvioita tai kuvia alkaa tulemaan jotta tiedän onko Spartacus 4K ostamisen arvoinen julkaisu. Spartacus on Stanley Kubrickin ohjaama elokuva vuodelta 1960 ja myöskin sellainen elokuva jota en ole vielä nähnyt. Minun oli tarkoitus ostaa Spartacus jossain vaiheessa bluray tarjouksesta mutta syystä tai toisesta se jäin vai ostamatta. Nyt on parempi sanoa, että