ARMS Testpunch johti pelin ennakkovaraamisen kuten Splatoon 2 Testfire Splatoon 2 ennakkovaraamiseen

07.12.2017 - 10:41

ARMS Testpunch oli lopulta hauska ja mielenkiintoinen kokemus kuten oli Splatoon 2 Testfire hieman aikaisemmin. ARMS Testpunch eduksi voi sanoa sen, että se kesti puolet enemmän kuin Splaton 2 Testfire, mutta puolestaan pelisessioiden aikataulut eivät olleet ihan niin joustavia kuin Splatoon 2 Testfire:n. ARMS Testpunch oli kahden peräkkäisen viikonlopun kestävä "tapahtuma" jolloin oli mahdollista pelata maksimissaan kuusi plus kuusi tunnin pelisessiota. Splatoon 2 Testfire oli puolestaan yhden viikonlopun kestävä "tapahtuma" kuudella pelisessiolla.

Siinä missä Splatoon 2 Testifire:n tunnin mittaiset pelisessiot olivat hieman eri aikoihin niin ARMS Testpunch pelisessiot olivat joka päivänä samoihin aikoihin. Ainakin näin omasta näkökulmasta katsottaessa Splatoon 2 Testfire:n aikataulutus osui siinä mielessä paremmin, että käytännössä jokainen pelisessio oli suhteellisen järkevänä ajankohtana kun taas ARMS Testpunch yhdet pelisessiot olivat kolmelta yöllä. Splatoon 2 Testfire:n aikaisin pelisessio oli aamulla viideltä.

Näin jälkikäteen on helpompi sanoa, että aloin pitämään Splatoon 2:sta nopeammin kuin ARMS:sta ihan sen takia, että pärjäsin pelissä paremmin aikaisemmin. Itselläni ja varmaan monilla muillakin käy helposti sitten, että kun pärjää jossain pelissä paremmin niin se on parempi peli kuin se missä pärjää huonommin. Vaikka kyseessä olisi selvästi yleisellä tasolla eri tason pelit siis arvioiden perustella tai pelaaja määrällisesti. Okei toiset pelaa joitakin pelejä ainakin moninpelejä ihan sen takia, että jos joku toinenkin pelaa sitä tai peli on yleisesti suosittu. Syy voi olla myöskin e-sport ja streemaus joiden kautta voi saada palkkioita.

Itse päädyin lopulta tilaamaan ARMS pelin ennakkoon käytännössä ennen toista ARMS Testpunch viiikonloppua joten kokemukseni perustui pelkästään ensimmäiseen ARMS Testpunch tältä osin. Se mikä oli ilahduttavaa jälkimmäisessä ARMS Testpunch oli se, että yksi pelattava hahmo sekä pelimuotoja vaihdettu. Näin ollen molemmat ARMS Testpunch olivat erilaisia sekä pelistä sai enemmän irti sekä tietää enemmän mitä varsinainen peli tulee sisältämään. Ainakin itse sain ARMS Testpunch:sta sen mitä tarvitsin ja juuri oikeanlaista mainosta pelille sekä Nintendolle itselleen.

ARMS Testpunch gameplay videoita

 

Samalla kun hain torstaina Mario Kart 8 Deluxen postista niin sain samalla viikko pari sitten tilaamani UGREEN Phone Stand Multi-Angle eli suomeksi sanottuna ständin iPad:lle, iPhonelle sekä Nintendo Switch:lle. Minulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa hommata iPad:lle ständi millä saisin pidettyä iPadin poikittain katseluasennossa pöydällä. Lähinnä nyt viikonloppuisin ja myöskin arkisin kun olen syönyt aamupalaa niin olisin tarvinnut ständin iPad:lle jotta

Mario Kart 8 Deluxe julkaistaan perjantaina 28.4, mutta itse sain oman kappaleeni "jo" torstaina eli päivää ennen. Tämä oli vain hyvä sillä nyt ainakin tiesin saavani pelin viikonlopuksi ja vapuksi. Ellei nyt tulevana viikonloppuna oli muuta tekemistä niin ainakin Mario Kart 8 Deluxe voi pelata. Sen mitä olen tässä ehtinyt pelaamaan Mario Kart 8 Deluxe niin voin sanoa, että peli on todella hauska ja mukava. Oikeastaan itselleni muistui nuoruuden ajat mieleen

Nintendo Direct:ssä jossa julkaistiin kasa tulevia pelejä sekä Splatoon 2 & Arms pelien julkaisupäivät. Nintendo julkaisi myöskin uuden värisen Joy-Con ohjaimen Neon yellow. Neon yellow Joy-Con on niin sanotusti "Arms edition" sillä ohjain julkaistaan samana päivänä kuin Arms peli sekä väri on tietenkin Arms pelin maailmaan pohjautuva. Tämän vuoksi odotankin sitten kuukauden päästä Neon yellow Joy-Con ohjaimen seuraksi jotain Neon Green ohjainta Splatoon 2

Oli tuossa muutamia viikkoja sitten kun minulle tuli vastaan HyperX Cloud Revolver S pelikuuloke "arvostelu" ihan vain kun seuraan yhtä Youtube kanavaa. Katsoin videon mutta en oikein reagoinut siihen muutoin kuin menemällä tarkastelemaan HyperX Cloud Revolver S pelikuulokkeiden hintaa. Nyt kuitenkin olen hieman miettinyt pitäisikö minun sittenkin ostaa jotkin uudet kuulokkeet pelaamista varten ihan Nintendo Switch:n kannalta kun siinä ei ole tueka bluetooth

Nintendo Direct ei ollut mielestäni mikään ihmeellinen. Uusia pelejä julkaistiin mutta ei mitään kovinkaan ihmeellistä. Toisille peleille annettiin julkaisupäiviä ja toisille julkaisu ajankohtia. Se mitä itse odotin Nintendo Direct:stä oli Splatoon 2 pelin julkaisupäivä sekä Arms pelistä lisätietoja julkaisupäivä kanssa. Videoiden jälkeen olin hieman pettynyt tietoon mitä julkaistiin sekä julkaisupäiviin. Splatoon 2 julkaistaan 21 päivä heinäkuuta kun alunperin