Aamulla jalkatreeni ja illalla olkapäätreeni

16.11.2016 - 12:06

Sinällään ihmeellinen treeniviikko takana päin ainakin treenien jaon kannalta. En ole vielä varma onko treeniviikko ohi vai menenkö vielä sunnuntaina tekemään jonkun treenin vai en. En tiedä mitä suunnittelin alkuviikosta vai suunnittelinko yhtään mitään. Kaikki lihasryhmät tuli käytyä läpi vähintään kerran ja osa pari kertaa. Rintatreeni sekä selkätreeni tuli tehtyä tällä viikolla pari kertaa ja hauis, ojentajat, olkapäät sekä jalat kertaalleen. Oikeastaan jalkatreeni oli ainoa mikä jäi sinällään vajaaksi muihin yhden treenin lihasryhmiin nähden. Ainakin se vain vaikutti sille, mutta todellisuudessa tein hyvät liikkeet niin etureisille kuin takareisille.

Tämän viikon aamutreenejä olivat hauistreeni, ojentajatreeni, rintatreeni sekä jalkatreeni. Näistä neljästä treenistä kolme olivat sellaisia lihasryhmiä joita tein kerran tällä viikolla. Iltatreeneissä tein puolestaan rintatreenin, selkätreenin kaksi kertaa sekä olkapäätreenin. Ei oikeastaan mitään logiikkaa missä järjestyksessä ja milloin tein mitäkin. Menin vain kuntosalille ja päätin käytännössä siellä mitä tulen tekemään. Oikeastaan aamutreeneissä olin päättänyt etukäteen mitä tulen tekemään, mutta iltatreenit päätin käytännössä vasta kuntosalilla perjantain olkapäätreeniä lukuunottamatta.

Tietenkin kaikki voi vielä muuttua sen varalta, että löydän itseni sunnuntaina kuntosalilta. En ole vielä 100% varma siitä menenkö kuntosalille sunnuntaina vai en. Suunnitelmissa on hieman ollut se ajatus, että menisin. Olen kuitenkin myös miettinyt sitäkin ratkaisua etten menisi. Jos kuitenkin päätän mennä niin treeni tulee olemaan joko hauis- & ojentajatreeni vai olkapäätreeni. Tällöin näille tai tälle lihasryhmälle tulisi viikkoon toinen treeni. Samalla olen miettinyt sunnuntain ratkaisevan myöskin ensi viikon suunnitelmia. Riippuen siitä mitä tulen tekemään tai mitä en tule tekemään niin ensi viikolla on tarkoitus tehdä niitä treenejä enemmän mitä tällä viikolla tehtiin vähemmän. Tarkoitus on siis hieman tasapainottaa tekemistä.

Tämän viikon ero parin viikon takaiseen on ollut välipäivien määrä mikä on vaikuttanut treenien määrään. Kun tällä viikolla on ollut vähemmän treenejä kuin pari viikkoa sitten niin tällöin myös treeniviikko on ollut erilainen. Pari viikkoa sitten treenimäärät olivat niin suuret, että sain sovitettua viikkoon kaksi treeniä kutakin lihasryhmää. Tällä viikolla kun on ollut enemmän välipäiviä niin tämän johdosta kaksi treeniä per lihasryhmä ei ole ollut vain mahdollista.

Välillä on kuitenkin hyvä pitää enemmän välipäiviä. Kuitenkin kuutena päivänä viikossa tai jopa seitsemänä päivänä käynti kuntosalilla on vain raskasta. Se on raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Henkinen raskaus on sinällään pahempi mitä minäkään en pystyisi viikosta toiseen tekemään. Yksi viikkoa vielä menee suhteellisen helposti, mutta jo toinenkin viikko putkeen voi tuottaa suuria ongelmia mistä voi koitua vieläkin suurempia ongelmia. Motivaatio tippuu niin helposti kun haukkaa liian suuren palan.

Jalkatreeniä hallituilla painoilla tekniikan pysyessä kasassa

Perjantaiaamuna jatkoin jalkatreenien parissa sitä mitä olin aloittanut kolme jalkatreeniä sitten. Kyykyn tekemistä kontrolloidusti jolloin perse myös menee enemmän alas. Yhdessä vaiheessa tein mielestäni ihan hyvin kyykkyä hyvällä tekniikalla, mutta ilmeisesti aloin nostamaan painoja vain suuriksi jolloin en vain uskaltanut mennä enään niin alas. Tämän johdosta kyykyistä alkoi jäämään alasmeno liian ylös ja tämä jäi ilmeisesti jonkinlaiseksi tavaksi. Nyt on ollut tarkoitus viedä kyykyt ihan kunnolla alas minkä johdosta olen alkanut kiinnittämään painoihin enemmän huomiota. En vain enään lähde niin innokkaasti nostamaan painoja kyykyssä vaan nyt perjantaiaamunakin "jätin" painot siihen 80kg. 80kg painoilla pystyi tekemään mielestäni hyviä kymmenen toiston sarjoja joita taisi tulla tehtyä viisi.

Yhdessä vaiheessa kyllä mietin painojen nostamista 100kg painoihin, mutta päätin pitää painot kokoajan 80kg:ssa mikä oli vain hyväksi. En tiedä mitä olisi tapahtunut, mutta luulisin toistojen  alkaneen jäädä liian ylös. Myöskin 80kg painoilla pystyin tekemään kymmenen toiston sarjoja kun taas 100kg olisin joutunut laskemaan toistomäärän kuuteen - kahdeksaan. Viimeksi tein kyykkyä 100kg painoilla, mutta tällöin käytin kuuden toiston sarjoja kun kymmenen toiston sarjat olivat vain raskaita. Yhden kymmenen toiston sarjan tein, mutta huomasin toistomäärän tiputtamisen olevan vain parempi asia. Näin sain pidettyä alasviennet alhaalla.

Tämän jälkeen tuli tehtyä pohkeet istuen laitteessa, takareisipotkut etureisilaitteessa sekä etureidet ihan reisilaitteessa. Muuten ei ollut mitään ihmeellistä ja jatkoin kymmenen toiston sarjojen tekemistä. Tällä kertaa siis tuli tehtyä sarjat kymmenellä toistolla kun yleisesti tämän viikon treenit ovat menneet kuuden tai kahdeksan toiston sarjoilla. Ainoastaan takareisipotkuissa ensimmäisessä sarjassa kumpikin jalka alkoi kramppaamaan, mutta tein tästä huolimatta sarjat loppuun ja jatkoin liikettä. Näin ei ole käynyt vaihteeksi muutamiin kertoihin, mutta ajoittain takareisipotkun tekeminen on johtanut erilaisiin kramppeihin. En tiedä mikä tuossa liikkeessä sen tekee, mutta yhdessä vaiheessa minulla alkoi aina kramppaamaan jalat tai jalka kun tein takareisipotkuja.

Jalkatreeni

  • Kyykky
  • Pohkeet istuen
  • Takareisipotku
  • Etureidet

Ei niin suunniteltua olkapäätreeniä minkä johdosta treeni venyi puolituntia

Perjantai-illan olkapäätreeniin minulla ei ollut mitään suunnitelmaa ja se kyllä näkyi. Tuntui sille, että teen vain jotain vailla suurempaa tarkoitusta. Olkapään kaikkia kohtia kuitenkin tuli tehtyä enemmän tai vähemmän. Ehkä sivuolkapäät saivat tänään sinällään vähiten töitä ja olkapäätreeni keskittyi sinällään etuolkapäihin ja takaolkapäihin. Sivuolkapäille tuli kyllä tehtyä "kovia" kuuden - kahdeksan toiston sarjoja vipunostoissa sivuille. Tämä kyllä meni perille sillä huomasin sarjojen jälkeen tuntua, että perillehän se meni. Tuli sitä hyvää kipua tai oikeastaan kipupiikki sillä tuo kipu ei tuntunut pitkään.

Kun en ollut suunnitellut nyt niin paljoa mitä tai miten olkapäätreeniä tekisin niin tämän johdosta treen "venähti" puolella tunnilla. Ainakin ajattelin selviäväni treenistä tunnilla, mutta lopulta treenissä meni käytännössä melkein puolitoista tuntia. Tosin nyt ilalla tein vielä treenin loppuun muutamia vatsaliikkeitä joita en aamulla tehnyt. Tällä viikolla kun olen nyt treenin loppuihin muutamat vatsaliikkeet tehnyt niin tällä kertaa jätin ne iltaan.

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus eteen smith
  • Vipunostot sivuille
  • Face-pull
  • Vipunostot takaolkapäille tuettuna vinopenkissä
  • Vipunostot eteen käsipainoilla seisten
  • Olankohautukset käsipainoilla seisten

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.