20 toiston sarjat pitkässä juoksussa on vaativaa

16.11.2016 - 12:06

"Hyytyminen" jatkui tänään kuntosalilla. En tiedä kuinka paljon viime maanantainen lenkki painaa vielä kropassa vai painaako pelkästään 20 toiston sarjat joita olen nyt tehnyt pari viikkoa. Minulla ei ole kokemusta pitkäjatkoisesta 20 toiston sarjoilla tekemisistä joten tämä on vähän niinkuin uutta. Luulen kuitenkin yrittäväni liian suurilla painoilla tehdä 20 toiston sarjoja ajatellen pidempää aikaväliä. Eihän sitä aina jaksa tehdä kymmenenkään toiston sarjoilla aina "maksimeilla" joten miten sitä voisi pystyä tekemään samaa asiaa puolet pidemmillä painoilla. Tässä tulee juuri esille asia mitä en ole huomannut. Olen varmaan ajatellut jaksavani "aina" tehdä 20 toiston sarjoja hieman pienemmillä painoilla kun kymmenen toiston sarjoa, mutta eihän asia niin ole.

Aloitin tänään treenin hieman liian isoilla painoilla ja huomasin tämän heti ensimmäisen sarjan jälkeen. Silti jatkoin kyseisillä painoilla vielä toisen sarjan ja kokeilin tekeväni niin paljon kuin jaksoin. Paristakympistä jäi puuttumaan muutama toisto ja tämän jälkeen viimeiseen sarjaan pienensin painoja. Tälläistä se on kun luulee jaksavansa tekevänsä suuremmilla painoilla mihin todellisuudessa pystyy. Ensimmäisen liikkeen jälkeen oli helpompi valita liikkeisiin hieman pienemmät painot. Muutamissa liikkeissä "normaaleja" pienemmilläkin painoilla tekeminen oli raskasta ja hyvä kun sain tehtyä kolme 20 toiston sarjaa. Parissa liikkeessä puolestaan painot menivät hieman alakanttiin, mutta parempi niin kuin toisinpäin. Pienemmillä painoilla kun saa tehtyä täydet sarjat ja varsinkin puhtaat sarjat kun liian isoilla painoilla voi saada tehtyä sarjat, mutta toistot eivät ole niin puhtaita.

Voisin alkaa käyttää samankaltaista taktiikkaa kuntosalilla mitä olen käyttänyt pian kymmenen viikkoa juoksun parissa eli hiljaa juokseminen. Mitä sitten hiljaa juokseminen tarkoittaisi kuntosalilla? Pienemmillä painoilla sarjojen tekemistä rauhallisesti. Tässä kohtaa rauhallisuudella tarkoitan liikkeen vientiä rauhallisesti alusta loppuun sekä mahdollisesti pieniä pitoja liikkeen aloittamiseen ja / tai lopettamiseen. Rauhallisuus tarkoittaa myös liikkeen teon muuttuvan raskaammaksi joka tarkoittaa pienemmillä painoilla tekemistä. Suurilla painoilla liikkeen teko on suorastaan mahdotonta tehdä rauhallisesti tai ainakaan montaa sarjaa. Alussa muutamia toistoja voi mennä rauhallisesti, mutta toistojen menevän kokoajan raskaammaksi liikkeen teko nopeutuu. Tämä on automaatio mikä vain tulee automaattisesti kun joku on raskaampaa niin silloin haluaa tehdä asian nopeammin.

Rauhallinen liikkeen teko vaatii myös taitoa osata tehdä liike oikein. Oikeat painot sekä oikea liikerata ovat avain rauhalliseen tekemiseen mitä ei näy hirveän usein kuntosalilla. Tässä on kyse egosta ja näyttämisestä. Liikkeitä ei voi tehdä pienemmillä painoilla, koska silloin joku näkee että on tekemässä pienillä painoilla. Mielestäni pienillä painoilla rauhallisesti olisi paljon hienompi näky kuntosalilla kuin nykyinen liian suurilla painoilla jonka takia liikeradat jäävät liian pieniksi. En käsitä mitä vaikeaa on ottaa pienemmät painot ja tehdä liikettä oikein? Onko se joku trendi tehdä liian suurilla painoilla ja koittaa näyttää jollekkin pystyvänsä nostavansa paljon ja tekevänsä liikettä väärin? Ymmärrän jos tätä näkee alle 18-vuotiaiden tekevän, mutta kun tähän sortuu nuoret ja vähän vanhemmatkin ainakin miehet. Yleisellä tasolla naisilla on paljon puhtaammat liikkeet kuin miehillä ja se johtuu juurikin ylisuurista painoista joilla miehet treenaavat.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Alavinopenkki 100kg x20 x17, 80kg x20
  • Vinopenkki 3x20 50kg
  • Kickback taljassa 1x20 15kg, 3x20 20kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa tanko tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x20 20kg
  • Beck-deck 3x20 3x20 40kg

Olen tätä asiaa jo maininnut täälläkin vuosia ja oli ihan kiva lukea siitä myös IS:stä. Puhun nimittäin siitä kuinka pk-seudulla varsinkin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla ei voi käydä wc:ssä kuin ihan pakolla. Lopetin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla wc:ssä käynnin vuosia sitten ja mielummin pidättelen siihen asti kunnes pääsin kotiin kuin menen kuntosalin wc:hen. Se on ollut ihmeellistä minulle kuinka Vantaalla Vantaan Loaded:lla ja PTVGYM Tiksissä ei ole mitään ongelmia ja noilla kuntosaleilla voi käydä wc:ssä ihan normaalisti. 

Taas on se aika mistä normaalisti kuntosalilla kävijät eivät pidä eli uuden vuoden lupaajat. Loppiaisen jälkeinen pari - kolme viikkoa on se aika kun kuntosalit ovat täynnä ja syy on juurikin uuden vuoden lupaajat. Toisaalta kuntosaleille tammikuun alku on vuoden parasta aikaa kun monet kuntosalit tekevät tilipäivän juurikin tammikuussa. Toisaalta se on normaaleilta kuntosalilla kävijöiltä pois juurikin siitä syystä että kuntosalit ovat paria viikkoa tupaten täynnä. Onneksi nykyään joko kuntosaleja on enemmän tai uuden elämän aloittaminen kuntosalilta ei ole enää suosikki lupaukseksi.

Siinä meni 19-vuotta kun omalle kohdalle osui kuntosalilla roinaraivoa ja eräällä tapaa se yllättää että tämä tapahtui Elixialla mutta käytännössä ei. Mitä olen seurannut Elixian menoa viimeisien vuosien aikana niin se on mennyt vain alaspäin niin kuntosali viihtyvyydessä ja varsinkin laitteiden sekä välineiden osalta. Kuinkaan tuo ei tule yllätyksenä että Elixialla on laiitteet ja välineet huonossa kunnossa kun niitä ei ikinä huolleta. Tangot ja kahvat vikisevät kun niitä ei öljytä, laakerit ovat menneet sekä karhennus (grippi) sitä ei enää ole. Tämän johdosta tangot ja kahvat pitävät erilaisia ääniä kun niitä käyttää sekä käyttäminen muutenkin on vaarallisempaa kun tangoissa ja kahvoissa ei ole enää karhennusta (grippiä).

Siitä on reilut kymmenen vuotta kun lähdin Vammalasta Espooseen ja sinä aikana on tuntunut vain sille että vuosi vuodelta kaupunki kuolee. Tämän on huomannut siinä että aina kun täällä on käynyt niin aina on tullut vain lisää tyhjiä kiinteistöjä. Onhan tietenkin muutamia poikkeuksia kuten Citymarket, Prisma, Puuilo, Zarillo sekä uudet tilat Veikonkoneelle ja Powerille. Kuitenkin yleisesti on tuntunut sille että enemmän on ollut lähtijöitä kuin tulijoita ja siksi onkin kiva nähdä että Vammalaan tuli uusi kuntosali mitä ainakin itse olen toivonut.

Kävin ennen joulua lauantaina tekemässä jalkatreenin Tampereen Loaded:lla ja heti jouluaaton jälkeen selkätreenin keskiviikkona. Tulin lauantaina ennen joulua käymään Vammalassa mutta tällä kertaa en tullut Loaded:in kautta vaa ajoin suoraan Vammalaan. Minun oli tarkoitus mennä Loaded:lle "vasta" sunnuntaina kun tulin lauantaina aamupäivästä enkä halunnut mennä silloin treenaamaan. Kuitenkin kun tulin aamupäivästä ja katselin siinä sitten sen hetkistä säätilaa sekä sunnuntain säätä niin päätin ja jaksoin lähteä lauantai-iltana Loaded:lle vartavasten.