Vuoden ensimmäinen treeni ja samalla viikko päätökseen

16.11.2016 - 12:06

Uusivuosi alkoi heti treenipäivällä kun kävin tänään kuntosalilla. Samalla tämä tarkoitti neljän päivän putken kuntosalitreeneissä. Olen nyt yrittänyt välttää neljän päivän putkia kun niistä ei aina tiedä miten treenit menevät. Voi olla kertoja jolloin kaikki päivät menevät hyvin tai sitten kolme ensimmäistä päivää menee hyvin kunnes neljäntenä päivänä ei enään jaksakkaan niin hyvin. Neljän päivän putki ja vielä kun teki treenit pitkästä aikaa kymmenen toiston sarjoille sekä suuremmilla painoilla niin tästä huolimatta jaksoin tehdä jokaisen päivän hyvin. Yksi asia mikä saattoi vaikuttaa treenien hyvin menemiseen taisi olla se, että olen käynyt viimeksi lenkillä sunnuntaina eikä näin ollen kuntosalipäivälle ole tullut yhtä aikaa juoksua. Tietenkin mitä pidemmälle treeni meni niin sitä enemmän olin väsynyt, mutta tämä on normaalia. Vielä kun tein tänään yhteensä yhdeksän liikettä niin lopun väsymys ei tullut yllätyksenä.

Tein tänään liikkeitä hieman eri variaatioilla millä olen niitä tehnyt. Lisäksi osa variaatioista oli uusia joita en ollut aikaisemmin tehnyt. Sama liike erilailla tehtynä tuo kummasti eroavaisuutta treeniin sekä liikkeestä voi saada paremman tuntuman. Tämän takia kannattaakin kokeilla liikkeitä eri variaatioilla jolloin huomaa miten liike kannattaa itse tehdä eli millä tyylillä saa itse parhaimman tuntuman. Tällä tavalla voi saada esimerikiksi liikkeen tuntumaan ihan uudella tavalla kuin millä on tehnyt ja näin ollen jos jostain liikkeestä ei ole saanut hyvää tuntumaa niin tämä voi muuttua. Kaikkia liikkeitä ei tietenkään voi tehdä eri variaatioilla, mutta osan liikkeitä voi tehdä jopa kolmella: tangolla, käsipainoilla sekä taljassa.

Aloitin treenin tänään pystypunnerruksella smith-laitteessa niskan taakse. En ole tehnyt liikettä kyseisellä tyylillä pitkään aikaan joten tänään päätin sitä kokeilla. Tällöin liike ottaa enemmän takaolkapäille. Tehokkain tapa tehdä pystypunnerrusta olisi tehdä päänyli eli edestä  taakse tai toisin päin. Pystypunnerrusta voi tehdä monella tavalla tangolla / smith-laitteessa ja näitä tyylejä kannattaa aika-ajoin vaihdella. Toisena olkapääliikkeenä tein tänään vipunostoa sivulle kyljeltään vinopenkissä. Tällä variaatiolla liikkeestä tulee todella raskas eikä näin ollen liikkeeseen tarvi ottaa isoja painoja. Tämän jälkeen jatkoin olkapäitä pystysoudulla tekemällä liikettä ristikkäistaljassa missä en ole kyseistä liikettä aikaisemmin tehnyt. Olen tehnyt pystysoutua vain vapaalla tangolla ja kokeillut muutamia kertoja smith-laitteessa. Sain tänään liikkeen tuntumaan todella hyvin joten myös tulevaisuudessa pystysoutua voi tehdä ristikkäistaljassa. Viimeiseinä olkapääliikkeenä tein vipunoston eteen ristikkäistaljan vaijerilla mitä en ole myöskään aikaisemmin tehnyt. Vaijerilla tehnynä liike ei oikeastaan eronnut yleisesti käsipainolla tehdystä.

Jos olkapääliikkeissä käytin uusia variaatioita sekä vähemmän käytettyjä liikkeitä niin hauiksen puolella treeni oli melkein viime viikon uusinta. Aloitin hauisliikkeet leveällä tangolla jonka jälkeen tein normaalilla tyylillä käsipainoilla. Halusin aloittaa hauisliikkeet tankoliikkeellä jonka jälkeen jatkaa liikkeitä käsipainoliikkellä jonka jälkeen suunnitelmissa oli ainakin tehdä scottissa ja vielä jokin liike.  

Olkapää- & ojentajatreeni

  • Pystypunnerrus smith niskan taakse 50kg x10, 2x10 70kg, 60kg x10
  • Hauiskääntö leveä tanko 4x10 40kg
  • Vipunosto sivulle kyljentään vinopenkissä 3x10 10kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla 3x10 22kg
  • Pystysoutu ristikkäistaljassa 10kg x10, 2x10 20kg, 2x10 30kg
  • Yhden käden vipunosto takaolkapäille ristikkäistalja 3x10 5kg
  • Hauiskääntö scott 2x10 30kg, 25kg x10
  • Supersarja 3x10 yhden käden vipunosto eteen ristikkäistaljassa + yhden käden hauiskääntö ristikkäistaljassa

Olen tainnut alkaa kiinnittämään siihen huomiota viimeaikoina enemmän etteivät ihmiset jotka käyvät kuntosalilla lämmittele. Itse olen jo alkuvuosista alkaen lämmitellyt edes jotenkin ja varsinkin nyt viime vuosina aina kun ikää tulee lisää niin kiinnittänyt lämmittelyyn vain entistä enemmän huomiota. Teen lämmittelyt samalla tavalla olisin sitten tekemässä kevyemmillä painoilla tai raskaammilla painoilla sillä kun teen lämmittelyä niin en vielä ole tietoinen

Olen käyttänyt f oam rolleria kotona ja kuntosalilla vuoden päivät minkä lisäksi hankin vuosi vai pari vuotta sitten hierontakepin. Foam rolleria käytin selän ja jalkojen lihashuoltoon ja hierontakeppiä käsien ja rinnan lihashuoltoon. Näillä kahdella välineellä sain siis tehtyä lihashuoltoa koko kropalle. Foam rollereissa olen aina suosinut kovia ja kuvioituja rullia jotka oikeasti tuntuvat kropassa sillä sileä ja pehmeä rulla ei vain yksinkertaisesti tee

En tiedä miten nyt aina onnistun mielestäni saamaan höpöhöpö jumpat menemään paremmin perille kuin normaalit treenit. Olen ollut nyt viikkojen ajan paljon väsyneempi silloin kun en tee isoilla painoilla treenejä vaan teen omasta mielestäni "kevyen" treenin. Nyt viime lauantaina tein takareisitreenin missä keskityin hiomaan enemmänkin muutaman liikkeen tekniikoita pienillä painoilla minkä lisäksi tein treenin loput liikkeen maltillisilla painoilla niin tämä

Kirjoittelin tuossa kuinka sain pienillä muutoksilla painon alkamaan tippumaan mutta unohdin mainita asian tai pari. Keskeisin asia lienee aminohappojen käytön muuttaminen. Ei niinkään määrän mikä on pysynyt samana vaan ajankohta. Olen jo vuosia käyttänyt aminohappoja treenijuomana mutta nyt tein pienen vaihdoksen treenijuoman ja palautusjuoman välillä. Tällä hetkellä olen käyttänyt viikkojen ajan suolavettä treenijuomana eli sekoitan normaalia suolaa veden

Olen nyt viimeaikoina onnistunut saamaan painon tippumaan pikkuhiljaa. Käytännössä sen jälkeen kun kävin kehonkoostumusmittauksessa ja aloin tekemään pieniä muutoksia pikkuhiljaa käytännössä moneen asiaan niin olen saanut painoa pois. En tiedä nyt tarkkaan mikä on vaikuttava tekijä vai onko nämä kaikki muutokset yhdessä muutos siihen, että paino on alkanut tippumaan. Olen kyllä jo saanut kesän jälkeen tiputettua painoa, mutta se on tuntunut jämähtäneen tiettyyn