Vähän sekoilua kuntosalilla

16.11.2016 - 12:06

En tiedä mitä eilen tapahtui mutta tein jostain syystä hauiksin sijasta ojentajat. Perjantaisin teen olkapäät sekä hauiksen mutta eilen tein olkapäät ja ojentajat. Tästä syystä tältä viikolta jäi hauis tekemättä ja ojentajia tein kahtena kertana. Kämmistä ei nyt seuraa mitään suurta vaan teen huomenna hauiksen ojetajien sijaan ja ensiviikolla teen sitten kaksi hauistreeniä ja jätän ojentajat tekemättä.

Tostaina tuli tehtyä treeni hieman ylipainoilla joten eilen tasapainoitin asiaa tekemällä pienemmillä painoilla. Jos en olisi edes tehnyt pienemmillä painoilla niin en olisi saanut tehtyä 20 toiston sarjoja. Olin tostain treenistä todella väsynyt eikä kroppa olisi jaksanut suuremmilla painoilla treenaamista. Mielummin hieman pienemmät painot kuin liian suuret. Muutamassa liikkeessä vaihdoin vielä painoja ennen ensimmäisen sarjan aloittamista. Nämä olivat hyviä ratkaisuja koska en olisi jaksanut tehdä 20 toiston sarjoja painoilla jotka olin ottanut / laittanut. Heti kun painot olivat paremmat niin itse treenaaminenkin oli paljon rennompaa sekä mukavampaa. Rennolla en tarkoita helppoa treeniä vaan raskasta treeniä mikä sujuu hyvin.

Tällä viikolla kaksi treeniä meni hyvin ja kaksi hieman ylisuurilla painoilla. Sanoisin viikon menneen ihan ok mutta olisi se paremminkin voinut mennä. Tuli huomattua että parin viikon tauon jälkeen paluu kuntosalille oli sinällään vaikea. Vaikeammaksi sen teki 20 toiston sarjat. Tauon jälkeen voi helposti kuvitella jaksavansa hyvin kun kroppa on päässyt lepäämään mutta ainakin minulla yli viikon tauon jälkeen ottaa hetken päästä "iskuun". Mielummin siis kevyempi viikko kuin kokonainen väliviikko jolloin tuntuma pysyy jotenkin päällä. Ei tuossa tauossa kuitenkaan mitään koska se oli toisaalta hyvä ja tärkeä sillä en ole pitänyt väliviikkoa pitkään aikaan. Pidemmällä aikavälillä tuo tauko teki hyvää ja minun pitäisi useammin pitää kevennetty viikko tai ihan kunnolla väliviikko.

Olkapää & ojentajat

  • Yhden käden pystypunnerrus tangolla 1x20 10kg, 3x20 20kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa tanko tuettuna vinopenkissä 1x20 40kg, 3x20 50kg
  • Ojentajapunnerrus ristikkäistaljassa köydellä pään takaa 3x20 40kg
  • Yhden käden vipunosto ristikkäistalja 3x20 10kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x20 15kg
  • Ranskalainenpunnerrus käsipainolla 3x20 10kg
  • Vipunostot sivulle istuen 3x20 5kg

Seitsemäs viikko dieetistä oli kaikin puolin vaikein vaikka painoa lähti pois. Olin koko viikon flunssassa mikä alkoi kurkkukivusta minkä sain auton ilmastoinnista. Nyt kun tässä mennään kahdeksatta viikkoa miinus kaloreilla ja treeni määriä on lisätty niin vastustuskyky on heikentynyt ja flunssan saamisen riski on näin ollen kasvanut. Tästä huolimatta en lähtenyt vähentämään treenejä vaan kävin kerran päivässä salilla ja kahdesta kolmeen kertaa lenkillä. Kävin

Kesäloma alkoi tänään ja siitä kun aloitin dietin on kuusi viikkoa. Tuona aikana paino on nyt tippunut hieman yli 12kg tämän aamuiseen aamupainoon. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää ja tehdä 30 päivän "hc" dieetti mitä jatkoin nyt ainakin parilla viikolla eli kuusi viikkoa. Ensimäisellä viikolla paino tippui 4kg, sitten 2kg minkä jälkeen tahti hidastui ja pysähtyi käytännössä kokonaan välillä. Kuitenkin nyt tilanne on se, että 4,5 viikon aikana sain tiputettua

Siihen meni neljä ja puoli viikkoa kun sain kymmenen kiloa pois. En olisi uskonut tähän yhtään kun aloitin viitisen viikkoa sitten 30 päivän "hc" dieetin mitä olen nyt sitten jatkanut. Käytännössä tuon 30 päivän aikana sain hieman päälle yhdeksän kiloa pois ja siitä päivä pari niin sitten pääsin yli kymmenen kilon. Nykyisin parhaimmillaan aamupaino on ollut tasan 108kg. Suurempi ongelma nykyisin on se, että kiinteä ei tule enää joka päivä alas jolloin tämä

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen

Kerroin tuossa viimeksi, että aloitin viime viikon maanantaina 30 päivän "hc" dieetin ja siitä on nyt alkanut toinen viikko. Olen ottanut tämän 30 päivän "hc" dieetin tosissani niin ruokailujen suhteen kuin treenienkin. Pääpaino on ollut silti aterioissa ja vasta viime aikoina myös olen alkanut tekemään treenejä mitkä tukevat paremmin dieettiä. Olen jo pidempään käynyt pari kertaa päivässä lenkillä eli käytännössä tuohon ei olle tullut suuria muutoksia mutta